Kuvittajat ry ja Sarjakuvatekijät ry ovat antaneet jäsenistölleen yhteisen suosituksen, ettei yhteistyötä Arktinen Banaani -kustantamon kanssa tehtäisi ennen kuin epäeettiset käytännöt saadaan reiluiksi.
Jatka lukemista “Arktisen Banaanin käytännöt kummastuttavat”Mikael Salo: Satu Sammalkorpi – Melankolian auringon alla ja muita kertomuksia
Satu Adalmiina Sammalkorpi on tuttu nainen Tampereen sarjakuvaseuran Sarjari-lehden lukijoille, ja nyt hänen elämäänsä pääsee seuraamaan Mikael Salon esikoisalbumin sivuilta. Vain yksi albumin kertomuksista on julkaistu aiemmin Sarjarissa, joten Sadun jo tuntevillekin on tarjolla uutta luettavaa.
Jatka lukemista “Mikael Salo: Satu Sammalkorpi – Melankolian auringon alla ja muita kertomuksia”Strippisarjakuvan MM-kisat alkaneet
Tänään Malmössa, Ruotsissa julkistettiin toisten strippisarjakuvan MM-kisojen teema, Rauha (Peace). Kisaan osallistuvien töitä voi seurata Instagramissa #peacecomicstrip -tunnuksella. Kilpailuaika päättyy 31.10.2021.
Jatka lukemista “Strippisarjakuvan MM-kisat alkaneet”Alberto Breccia – valon ja varjon mestari
Urugualainen Alberto Breccia syntyi Montevideossa vuonna 1919. Breccia oli kolmevuotias, kun hänen perheensä muutti naapurimaa Argentiinaan. Breccia asui lähes koko elämänsä Buenos Airesissa, mutta hän ei siitä huolimatta hakenut uuden kotimaansa kansalaisuutta.
Jatka lukemista “Alberto Breccia – valon ja varjon mestari”Pentti Otsamo – Välittäjä
Miten Kauppa-Lopon supliikki onnistuu Linnunradan kierteisgalaksin Perseuksen sivuhaaran häntäpäässä? Hyvin. Pentti Otsamo vie Minna Canthin hahmon kaukaisiin tulevaisuuden maailmoihin.
Jatka lukemista “Pentti Otsamo – Välittäjä”