Jerusalemin arkea kiihkottomasti käsiteltynä

“Asumme Beit Haninan kaupunginosassa. Minulle selitetään, että alue liitettiin Israeliin 1967. Olemmeko siis Israelissa? Hallituksen mielestä kyllä, mutta kansainvälisesti ottaen olemme Länsirannalla ja palestiinalaisten mukaan miehitetyllä maalla. No, en ymmärtänyt ihan kaikkea, mutta vietän täällä vuoden, jonka aikana asia varmaankin selviää.”

Jatka lukemista “Jerusalemin arkea kiihkottomasti käsiteltynä”

Helsingin 27. sarjakuvafestivaalien teemana Belgia ja sarjakuva yhdeksäntenä taiteena

Helsingin sarjakuvafestivaalien kohdemaana on tänä vuonna Belgia. Kooltaan ja asukasluvultaan pieni maa on eurooppalaisen sarjakuvasivistyksen kehto ja merkittävä sarjakuvan suurvalta. Tintin, Niilo Pielisen ja Smurffien kotimaasta on kutsuttu vieraiksi niin vanhoja mestareita, uuden polven tekijöitä kuin sarjakuva-akateemikkojakin.

Jatka lukemista “Helsingin 27. sarjakuvafestivaalien teemana Belgia ja sarjakuva yhdeksäntenä taiteena”