![]() |
|
Oma kuva
|
“Tuli palo
meni talo”
Talo paloi viime kesänä 2011 eli reilu vuosi sitten ja sitä myöten tuhoutui muutaman tuhannen sarjakuva-albumin kokoelmastani arviolta neljännes, ehkä enemmänkin.
Sarjakuvasivusto
Karri Laitinen (s. 1967), tuo suomalaisen sarjakuvan puuhamiehenä tunnettu heebo, kuvataiteilija ja taiteen maisteri on toki myös sarjakuvantekijä. Julkaistuja sarjakuvia Laitinen on tehnyt jo 80-luvun alusta saakka. Esikoisalbumi Kafkan tutti ilmestyi neljä vuotta sitten, ja uutta odotellessa on nyt käsillä kooste vanhemmista jutuista.
Helsingin arabianrannassa sijaitsevaan Sarjakuvakeskukseen Hämeentie 150ssa on murtauduttu useaan otteeseen viime viikkojen aikana.
Savoa en osaisi puhua, vaikka henki siitä riippuisi, mutta yllättävän sujuvasti sitä luen. Tätä en tiennyt ennen Malista.
Jatka lukemista “Malinen – Tämä myö otetaan”Émile Bravo sekoittaa veijarimaisesti tuttuja klassikkosatuja tuloksenaan hervottoman hauska tarina, joka ei välttämättä päätykään onnellisesti. Tällä kertaa koktailissa kohtaavat toisensa mm. Lumikki, Tuhkimo, kaunotar ja hirviö.
![]() |
Jatka lukemista “Tule mukaan Émile Bravon satujen maailmaan”