Kaikki meistä ovat jossain vaiheessa elämäänsä pohtineet kuka minä on. Joillakin ihmisillä pohdinta on asteen verran haastavampaa, sillä vastaus ja ympäristön odotukset eivät kohtaa. Wolf Kankare kertoo tarinan tällaisesta henkilöstä.
![]() |
Sarjakuvasivusto
![]() |
Kati Kovacs Galleria Dixissä. Kuva: Vesa Kataisto
|
Jatka lukemista “Sarjakuvataiteen valtionpalkinto Kati Kovácsille”
![]() |
Heikki Kaukoranta.
|
Helsingin kirjamessuilla 23.10.2014 on Rakkaudesta kirjaan -palkinnon tänä vuonna saanut sarjakuvakääntäjä Heikki Kaukoranta.
Suomen Messusäätiön myöntämän palkinnon palkintoperustelujen mukaan Kaukoranta oli 1970- ja 80-lukujen keskeinen hahmo laatusarjakuvan hankkimisessa Suomeen.
Heikki Kaukoranta oli perustamassa Suomen sarjakuvaseuraa vuonna 1971 ja on kirjoittanut yhdessä Jukka Kemppisen kanssa suomalaiseen sarjakuvaan vahvasti vaikuttaneen Sarjakuvat-tietokirjan (Otava, 1972). Teoksen uudistettu painos vuodelta 1982 on yhä laajin ja tasokkain suomalainen yleisteos sarjakuvista.
![]() |
Sarjakuvat-kirja 1972
|
![]() |
Sarjakuvan maailmat -antologia.
|
Kaukoranta toimitti myös Sarjakuvan maailmat -antologian (Otava, 1982) Soile Kaukorannan ja Jukka Kemppisen kanssa, sekä päätoimitti Soile Kaukorannan kanssa Tapiiri-lehteä. Suuri yleisö tuntee hänet erityisesti Corto Maltesen, Lucky Luken ja Tinttien suomentajana. Kääntäjän ura jatkuu yhä.
Heikki Kaukoranta työskenteli vuodet 1964–2006 Kansalliskirjaston palveluksessa. Työuran alkupuolella opinnäytetyönä valmistunut sarjakuvabibliografia muokkasi osaltaan kirjastoammattilaisten mielikuvia sarjakuvista myönteisemmiksi. Kaukoranta teki 1960-luvun lopulla lopputyönsä Helsingin yliopiston estetiikan laitokselle sarjakuvista, missä oli ensimmäinen lajissaan.
![]() |
Heikki Kaukoranta järjestelemässä pienpainatteita. Kuvaaja Olli Oinas. Kansalliskirjaston kuva-arkisto, 2007.
|
Rakkaudesta kirjaan on 5000 euron arvoinen vuosittainen palkinto, joka jaettiin Helsingin Kirjamessujen yhteydessä nyt 14. kerran. Palkinnon saajan päätti yksimielisesti palkintoraati, johon kuuluivat Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Vainio, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, toimittajat Suvi Ahola ja Sanna Nikula, tiedottaja Reetta Ravi ja toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen.
![]() |
Sarjakuvat-kirja 1982
|
Kvaak.fi onnittelee Ilmo Kauppi Äyrämö Heikki Samuli Kunnari Kaukorantaa saamastaan huomionosoituksesta mitä lämpimimmin!
Suomeksi julkaistut itsenäiset sarjakuvakirjat ja -albumit 1904-1976
Sarjakuvamaestrot Kallio ja Pirinen ovat laajentaneet Ornette Birks Makkosen universumia. Muddy Lee Makkonen heräsi eräänä aamuna esittelee Orneten isovelipuolen Muddy Leen, joka kiertää maata katusoittajana. Kuten nimestä voi päätellä, Muddy Lee on blues-muusikko henkeen ja vereen.
![]() |
![]() |
Veli Nalle minkä teit!
|
Jatka lukemista “Kahmii siellä, kahmii täällä, Verokarhu ahkeroi joka säällä”