Vaan siinä ompi pulma suuri, että mitä se on se külttüüri
Sarjakuvasta on yritetty tehdä väkisin kulttuuria, mutta vasta virallinen tunnustaminen avaa esimerkiksi apurahahanat, joiden turvin kokeilla sarjakuvan rajoja ja mahdollisuuksia. Ainakin Keski-Euroopassa läpimurto on jo tapahtunut, Ranskassa valittiin sarjakuva vuoden 1993 kirjaksi. Kunnian sai osakseen Enki Bilalin Kylmä päiväntasaaja, joka päättää Tammen kustantaman Nikopol-trilogian.
Jumalaton näytelmä oli vuonna 1985 yksi ensimmäisiä kunnolla tuotettuja laatusarjakuvia Suomessa. Se on myös trilogian selkein ja kokonaisvaltaisin teos, jonka rönsyilevän juonen Bilal pystyy pitämään koossa, vaikka tarinaan mahtuu niin Egyptin jumalia, Pariisin sisäpolitiikkaa, jääkiekkoa (maalit: 4-7, loukkaantuneet: 4-5, kuolleet: 4-3), poikiaan nuorempia isiä, menkarin munia yms.
Trilogian päähenkilö, Stanku Brickley, on karkotettu vuonna 1993 Maapallolta. Hän palaa pakasteena vuoteen 2023, ja saa seurakseen muita Egyptin jumalia vastaan kapinoivan haukanpäisen Horuksen. Maailma on muuttunut 30 vuodessa, eikä suinkaan edukseen. Pariisia hallitsee fasistinen eliitti, ihmisrotu on taantumassa kovaa kyytiä, ja joka rappukäytävässä norkoilee avaruudesta saapuneita siirtolaisia.
Vaikka maailma on muuttunut, Nikopol-trilogia painottaa ihmisluonteen pysyvyyttä, oli kyseessä sitten pakastettu ihminen tai muinainen jumala. Vallanhimo, typeryys, hengen laiskuus, …, rakkaus, ne kestävät ajasta aikaan. Tarinan eri osia on mielenkiintoista tarkastella myös heijastuksina aikansa maailmasta. Vuonna 1980 valmistuneessa Jumalattomassa näytelmässä vuoden 2023 maailma on jakautunut fasistiseen ja kommunistiseen blokkiin, jotka ovat toistensa peilikuvia. Vuonna 1986 valmistuneessa Unien vankilassa, vuonna 2025, jako on vielä jäljellä, mutta murenemassa hyvää vauhtia pienten paikallisten kriisien rapauttaessa koko järjestelmää. 1992 valmistuneen Kylmän päiväntasaajan vuoden 2034 maailmassa valta on siirtynyt ylikansallisille yhtiöille.
Trilogian loput osat, Unien vankila ja Kylmä päiväntasaaja ovat paljon raskaampaa luettavaa kuin Jumalaton näytelmä. Bilal keikaroi subjektiivisen todellisuuden ja rinnakkaisten tarinoiden parissa, mikä pakottaa lukijan kelaamaan tarinaa moneen otteeseen ennen kuin se alkaa avautua. En tiedä, onko Bilal innostunut liikaa, vai ovatko ranskalaiset kriitikot oikeassa nimetessään Kylmän päiväntasaajan vuoden kirjaksi. Huonoksi sarjakuvaksi sitä ei voi missään nimessä haukkua, mutta onko arvostelijoiden mieliksi uhrattava näin paljon.
“Mutta kuinkas niittaat jumalan, jolla on yliluonnolliset voimat ja – haetanneeko tuo mittään – toinen jalka umpiterästä.”
Jumalaton näytelmä, Enki Bilal, Tammi 1985.
Unien vankila, Enki Bilal, Tammi 1986.
Kylmä päiväntasaaja, Enki Bilal, Tammi 1993.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 2/1994.