Mike Carey (s. 1959) on kelpo käsikirjoittaja, mutta ei maanmiehensä Neil Gaimanin (s. 1960) tavoin ole sarjakuvan suuria nimiä. Miesten tiet ovat sivunneet myös ennen Neverwhere-yhteistyötä.
Careyn kirjoittama Lucifer oli spin-off, joka kertoo Sandman-sarjan paholaisesta. Tarina koukutti lukijansa pirullisen taidokkaasti. Careyn kirjoittama The Furies (2002) sen sijaan onnistui John Boltonin huikean kuvituksen ansiosta.
Neverwheren kuvittanut Glenn Fabry (s. 1961) lisää henkilöhahmoihin eleiden ja ilmeiden kautta tuntuvasti lisää vakuuttavuutta. Tarinan lävitse päähenkilön kasvoilta heijastuu avuttomuus ja eksyneisyys.
Mikä-mikä-Lontoo
Neverwhere – maanalainen lontoo (Neverwhere, 1996, suom. 1998) ei ole Unohdetuttujen jumalien (American Gods, 2001, suom. 2002) tasoa. Tarina olikin alkujaan tarkoitettu filmattavaksi. Kuuden jakson mittainen, alhaisten tuotantoarvojen rampauttama tv-sarja ei herättänyt laajempaa huomiota.
Sarjakuvasovitus valmistui Gaimanin ohjauksessa, mutta kirjoitustyöhön hän ei osallistunut.
Kahden kerroksen väkeä
Toimistotyöläinen, Richard Mayhew, auttaa Lontoon kadulla verissään makaavaa Lady Door -tyttöä. Teko kääntää Richardin elämän ylösalaisin. Ovesta sisään tunkevat körmyt eivät ole vielä mitään; Richard menettää kosketuksen koko elämäänsä, ikään kuin maailma vain yksinkertaisesti unohtaisi hänet. Door on ainoa Richardin ymmärtämä yhteys menneen elämän ja sen korvanneen järjettömyyden välillä. Etsiessään tyttöä, Richard tutustuu siihen todellisuuteen, joka ei ole missään kosketuksissa oman maailmamme kanssa.
Neverwheren sarjakuvasovitus on alkuperäistarinan hiilikopio. Kaunopuheiden takaa Careyn haastatteluissa käy ilmi, ettei hänellä ollut liikkumavaraa sen enempää Gaimanin kuin tämän fanien taholta.
Richard on harmaa vätys. Door puolestaan ei herätä myötätuntoa edes perhetragedian ja murhamysteerin keskelle paiskattuna. Kun päähenkilöiden jäljillä on vain kuluneesti sanaileva sarjamurhaajakaksikko, lukija kahlaa tarinan lävitse kiinnostumatta sen juonesta.
Sovituksen puutteet tulevat suoraan alkuteoksesta.
Sarjakuva vai kirja?
Neverwheren suositteleminen sarjakuvana on tehtävä pienin varauksin. Careyn ja Fabryn yhteistyö sujuu. Sarjakuvan vaatima, nopeampi tahditus on huuhtonut mennessään valtaosan alkuteoksen velttoudesta. Kuitenkaan tarinassa ei ole juuri huippuja tai suvantokohtia.
Kirjan jo lukeneilla ei puolestaan ole mitään sulateltavaa. Sarjakuva on niin lähellä Gaimanin alkuperäistä tekstiä kuin se on vain mahdollista.
Kovat kannet antavat arvokkaan ensivaikutelman. Muutoin se vastaa formaatiltaan Gaimanin edellistä suomennettua teosta, Ikuiset – The Eternals, julkaistiin.
Huolitellun loppusilauksen antaa kirjanmerkkinä käytettävä nauha; tämän näkeminen saa lukijan hymyilemään lämpimästi. Egmont on julkaissut Neverwheren samalla huolella, mitä on tavattu nähtävän vain kirjoissa.
Neverwhere (Neil Gaiman’s Neverwhere 1–9, 2005–2006)
Tarina: Mike Carey
Taide: Glenn Fabry
Toimittanut: Jouko Ruokosenmäki
Suomentanut: Petri Silas, termit osin Mika Kivimäki
Julkaisija: Egmont Kustannus Oy Ab
ISBN: 978-952-469-880-1
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino, Suomi 2007
Ulkoasu: väri, B5, 224 s., Nid.
Ovh: 32,90 €
Kuvat © 2007 DC Comics ja 2005, 2006 Neil Gaiman
Keskustele Neverwhere-sarjakuvasta Kvaakissa.