Ruotsalainen Moa Romanova käsittelee esikoisalbumissaan mielen järkkymistä, paniikkihäiriötä ja masennusta. Kirja syntyi Romanovan opiskellessa toista vuotta sarjakuvakoulussa, ja se pohjautuu tekijän omakohtaisiin kokemuksiin.
Romanovan kirjan nimeä ei ole suoraan käännetty alkuperäisestä nimestä Alltid fucka upp. Paniikkiprinsessa kuitenkin sopii kirjalle nimeksi oikein hyvin, joskin lukija saa odottaa nimelle selitystä aivan kirjan loppupuolelle asti. Suomenkielinen nimi on ehkä huomiota herättävämpi kuin alkuperäinen, ja erityisen hienosti Paniikkiprinsessa sopii yhteen kirjan hätkäyttävän etukannen kanssa. Romanovan Paniikkiprinsessa totisesti päivittää perinteiset prinsessatarinat nykyaikaan ja näyttää, että vaikeissa tilanteissa oma mieli voi olla voiman lähde.
Alltid fucka upp – kirjan päähenkilönä olevan, taidetta tekevän Moan elämä on todellakin aivan sekaisin: masennus ja paniikkihäiriöt hallitsevat nuoren naisen arkea, vaikka tämä koettaa pitää yhteyttä ystäviinsä ja Tinderistä löytyneeseen “ikivanhaan”, 53-vuotiaaseen tv-julkkikseen. Taiteilija-arki jää kirjassa muutamaan sivulauseeseen, sillä Paniikkiprinsessa keskittyy kuvaamaan Moan rimpuilua päivästä toiseen, kohti mielen tasapainoa.
Urbaaniin nykyaikaan sijoittuva Paniikkiprinsessa käsittelee herkkää aihetta taitavasti. Moan boheeminoloisessa elämässä tapaamiset ystävien kanssa, hengailut epämääräisessä seurassa ja Moan romahtamisien ja epätoivon hetkien kuvaukset nivoutuvat sulavasti yhteen. Terapeutillakin käydään, mutta enemmän Paniikkiprinsessassa korostuvat Moan omat ponnistelut paniikin tunteen voittamiseksi. Kirjassa käydään aika syvällä Moan mielen syövereissä, mutta tarinaan mahtuu myös terävää huumoria ja kaupunkilaisaikuisten elämän kuvausta. Jopa niinkin arkinen puuha kuin vessassa käynti on päässyt mukaan ruutuihin. Paniikkiprinsessa onkin erikoinen mutta toimiva yhdistelmä arjen realismia ja kuvauksia siitä, miten Moa kokee sen, kun elämänhallinta pettää.
Paniikkiprinsessan piirrosjälki ja tekstaus on selkeää, ja värien käyttö maltillista. Ihmishahmot on usein piirretty mittasuhteiltaan väärin, muun muassa Moan pää on tavallisesti suhteettoman pieni muuhun vartaloon nähden. Sivuosassa vilahtava Moan äiti kuvataan Muumimammana ja tv-julkkis nostelee drinkkejä paperipussi päässään. Lopputuloksena on kuva kaupungista, jossa asiat ja ihmiset näyttäytyvät kummallisessa valossa. Tätä outouden vaikutelmaa korostavat jaksot, joissa Moan paniikkia kuvataan kirjan pääasiallisesta tyylistä täysin poikkeavalla tavalla. Erityisesti kirjan loppupuolelle sijoittuva, muutaman mustavalkoisen sivun mittainen hyppy manga-tyyliseen toimintaan erottuu edukseen. Kauniisti piirrettyyn jaksoon sisältyy sanatonta uhkaa ja kauhua. Paniikkiprinsessa ei silti ole mikään eri tyylien hallitsematon sekamelska vaan Romanova käyttää niitä juuri sopivasti korostamaan päähenkilönsä mielentiloja.
Rankasta aiheestaan huolimatta Paniikkiprinsessa on omalla tavallaan toiveikas kirja. Paniikkihäiriöön ei Moan terapeutin mukaan ole kukaan kuollut, ja kirjan lopussa Moa ottaa ainakin pienen askeleen siihen suntaan, että hän pystyy pitämään aisoissa mielensä pimeimmät puolet.
YouTubessa on lyhyt haastatteluvideo, jossa Romanova kertoo itsestään ja siitä, miten hän päätyi opiskelemaan sarjakuvien tekemistä. Tekeillä olevasta uudesta kirjasta saadaan sen verran paljastuksia, että oma kiinnostukseni heräsi. Toivottavasti Romanovaa käännetään siis jatkossakin suomeksi. Englanniksi tekstitetyllä videolla ääneen pääsee myös Romanovan opettaja Sara Hansson.
Paniikkiprinsessa
Moa Romanova
Käännös Seppo Lahtinen
Tekstaus Anni Nykänen
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
Pehmeäkantinen, väri, 184 sivua, koko 240 X 170 mm
ISBN 978-952-483-399-8
Keskustele Paniikkiprinsessasta Kvaakissa.