Tämän kertainen otsikko ei ole luovuudella pilattu, mutta se kuvaa melko osuvasti Leehaman sarjaa Gourmet Hound. Sarja päättyi vain muutamia viikkoja sitten, ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki esitellä tämä sydäntälämmittävä ja samalla kulinaarisia tietoja kartuttava sarja.
Tarinan päähenkilö Lucy on elämänsä käännekohdassa. Hänen isoäitinsä, joka on ollut jo vuosia hänen ainoa perheenjäsenensä, on kuollut vähän aikaa sitten, ja surutyö on edelleen kesken. Lucy vierailee ystäviensä kanssa ravintola Dimanchessa, joka oli tärkeä paikka hänelle ja hänen isoäidilleen. Lucy kuitenkin huomaa, että jokin on muuttunut. Henkilökunta ei vaikuta tutulta, ja mikä tärkeintä, ruoka maistuu aivan erilaiselta. Tavallinen ihminen tuskin olisi huomannut eroa, mutta Lucyn hajuaisti on yli-inhimillisen tarkka. Hänelle hajut ja maut ovatkin tärkeitä, ja hän tajuaa Dimanchen ruokaa syödessään, että hänelle tuttu maku on poissa. Hän aloittaa, ystäviensä skeptisyydestä huolimatta, tutkimukset siitä, kuka entisistä kokeista oli hänelle tutun makumaailman takana, ja mihin hän on päätynyt ravintolasta lähtemisen jälkeen. Hän haluaisi vielä kerran syödä ruokaa, johon hänelle liittyy niin paljon rakkaita muistoja.
Tarkka hajuaisti laittaakin pian tarinan täydellä teholla käyntiin. Lucy haistaa kadulta palavan munakkaan ja ryntää tarkistamaan onko kyseinen lieden äärellä ollut kokki pulassa. Tässä prosessissa hän tuhoaa Gourmet Hound nimisen kahvilan oven, turhaan, sillä kukaan ei ollut vaarassa. Kahvilan omistajat Graham ja Brie (nokkelat saattavat huomata hahmojen nimien teeman tässä kohtaa) ymmärtävät kuitenkin Lucyn ahdingon, ja tarjoavat tälle osa-aikaista työtä oven ja lukon korjauttamiseksi. Työ kahvilassa on antoisaa tarinamme kulinaristille ja pian Lucy saa myös suureksi yllätyksekseen kuulla, että sekä Grahamilla että Briellä on historiaa Dimanchen kanssa. He auttavat hänet alkuun mysteerikokin etsinnöissä, mutta tekevät selväksi myös sen, että entisten työntekijöiden välit ovat sangen tulehtuneita. Syyt tälle selviävät, kun Lucy pääsee hiljalleen tapaamaan hyvin erilaisia ruoka-alan ammattilaisia.
Gourmet Hound ei ole missään nimessä vain kevyt kokkailuhömppä, minkä vaikutelman nimi ja päähenkilön intohimoinen suhde ruokaan saattavat luoda. Itse ainakin koen, että paljon tärkeämmässä osassa on käsitellä Dimanchen kokkien historiaa ja kipeitä muistoja, mutta myös ehdottomasti sitä, miten niistä päästään yli. Kuolan suuhun nostattavien ruokakuvien ja -faktojen lisäksi tarina keskittyykin vahvasti hahmojensa kasvun seuraamiseen. Tarinassa on myös jonkin verran romantista viritystä, mutta ennemmän puidaan hahmojen välisiä ystävyyssuhteita. Hahmokaarti on hyvin laaja, mutta Leehama on onnistunut linkittämään eri vaiheissa tarinaa mukaan hyppäävät hahmot toisiinsa toimivalla tavalla. Missään vaiheessa ei kuitenkaan unohdeta ruokaa tarinan yhteensitovana teemana, jona se toimii yllättävän hyvin.
Leehaman piirrostyyli on ilo silmälle, simppeliä ja värikästä. Jos Gourmet Houndia hakee Googlen kautta, saatetaan siihen hakutuloksissa viitata mangana, mikä ei ole yllättävää, sillä piirtotyyli on varmasti lainannut joitain vaikutteita idän sarjakuvamarkkinoilta. Sekä piirtotyyli että tarinankerronta paranevat luku luvulta, ja olinkin itse positiivisesti yllättynyt, kun palasin tämän sarjan pariin tauon jälkeen. Tarina etenee sujuvasti, vaikka omasta mielestäni jotain asiaa jäädään käsittelemään turhankin yksityiskohtaisesti.
Koko sarja on nyt tosiaan luettavissa Webtoonissa, joko sovelluksen tai verkkosivujen kautta. Tarjolla on 170 jaksoa luettavaa, ja jokainen jakso vastaa helposti useampaa sivua, jos sarja olisi julkaistu painetussa muodossa. Ehkä niin tapahtuukin tulevaisuudessa. Minä ja varmasti moni muukin sarjan 700 000 lukijan joukosta jää silmä kovana seuraamaan, mitä Leehama tekee seuraavaksi.