Miksi rakastuminen on nykyään niin vaikeaa? Onko rakkaus tunne, jota voi kontrolloida ja hallita? Entä jos rakkaus päättyy, mitä siitä seuraa? Liv Strömquistin uusimmassa sarjakuvassa ollaan suurten kysymysten äärellä.
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan -kirjassa ruotsalainen sarjakuvataiteilija Liv Strömquist palaa samaan aihepiiriin, jota hän käsitteli jo vuonna 2010 ilmestyneessä Prinssi Charlesin tunne -sarjakuvassa. Näkökulma vain on erilainen eli nyt Strömquist keskittyy tiukemmin nykyaikaan ja siihen, miten rakkaus ja romantiikka koetaan ja millaisia vaikutuksia niillä on. Tyyli sen sijaan on tuttua, persoonallista Strömquistia: railakkaan ilkikurinen sekoitus populaarikulttuuria, tieteellisiä teorioita ja merkittäviä henkilöitä historian eri aikakausilta, huumorinpilkkeellä höystettynä.
Sarjakuvan sisällössä korostuu erilaisten teorioiden osuus, vaikka niiden käsittelytapa onkin kepeä verrattuna akateemiseen kirjallisuuteen. Strömquist ei silti läväytä tieteellisempää materiaaliaan heti lukijan eteen, vaan Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan lähestyy ydinkysymyksiään kahden julkkismaailman supertähden kautta. Leonardo di Caprion suhteet uimapukumalleihin toimivat lähtökohtana pitkälliselle pohdinnalle rakastumisen tunteen harvinaisuudesta. Beyoncen Irreplaceable-hittikappaleen tiimoilta taas pureudutaan mm. siihen, millaista rakkaus-käsitystä erityisesti naisille tarjoillaan kirjallisuudessa, elokuvissa ja kulttuurissa ylipäänsä. Kirjan loppuosan bonusmateriaalit ovat oma kokonaisuutensa, ja niissä hypähdetään antiikin aikoihin ja Theseuksen ja Ariadnen myyttiin.
Kirjan rakanne toimii hyvin. Olipa di Capriosta ja Beyoncesta mitä mieltä hyvänsä, heidän kauttaan painavampaan asiasisältöön tulee helposti ymmärrettävää konkretiaa. Lisäksi he ovat ikään kuin punainen lanka sen suhteen, mitä milloinkin itse asiassa ollaan pohtimassa. Strömquistin tyyli ja ajatuksenkulku nimittäin rönsyilee. Se on tietenkin osa hänen kirjojensa vetovoimaa mutta toisinaan myös lukijan ajatus saattaa harhautua ties minne, kun jää miettimään kirjailijan esittämiä pointteja.
Prinssi Charlesin tunteeseen verrattuna Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan oli mielestäni aavistuksen raskas- ja hidaslukuisempi johtuen lähinnä siitä, että teoreettista asiaa oli tarjolla enemmän. Vaikka Strömquist havainnollistaa näkökulmiaan paljon piirrosten kautta, sarjakuvassa on jonkin verran ruutuja ja jopa sivuja, jotka ovat täynnä pelkkää tekstiä. Tekstin koko ja musta-valkoväritys toimivat silloin hyvinä tehokeinoina, sillä luettavaa on toisinaan pakattu pieneen tilaan todella runsaasti. Riippuu totta kai lukijan mausta, miellyttääkö tekstiosuuksien runsaus vai ei, mutta itse pidin Punaisimman ruusun lähestymistavasta. Strömquist kirjoittaa sujuvasti ja osaa keventää tymäkintäkin teoriaa ja muita kirjallisia viitteitä.
Strömquist hallitsee omintakeisen tyylinsä hienosti, eikä mopo ns. karkaa käsistä vaikka Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan melkoinen kirjallinen sillisalaatti omalla tavallaan onkin. Strömquist yleistää ja vetää mutkia suoriksi, mutta tiedostaa sen ja tekee tämän myös tekstissään lukijalle selväksi. “Ehkä, ehkä!” -tyyliset huudahdukset kaikuvat usein ruutujen välissä. Suomentaja Helena Kulmala on tehnyt erinomaista työtä välittäessään Strömquistin äänenpainoja ja kannanottoja suomalaisille lukijoille.
Harmittelin sitä, ettei kirjan loppuun ole koottu kattavaa listaa lähdeviitteistä. Ne on Strömquistin edellisistä kirjoista tuttuun tapaa mahdutettu ruutujen sivuun, mutta jos ja kun lukija innostuu perehtymään johonkin viitattuun lähteeseen, olisi helpompaa etsiä lähdeviite yhdestä tietystä paikasta kuin tekstin seasta. Sen sijaan kiitoksen annan siitä, että lähteiden suomenkieliset teostiedot on etsitty ruutujen lomasssa oleviin viitetietoihin, ja ne on koottu myös sarjakuvan nimiösivulle.
Päätyykö Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan johonkin erityiseen lopputulemaan? Sen jää lukijan pääteltäväksi, mutta ainakin Strömquistin sarjakuvassa heitellään ilmaan runsain mitoin kiinnostavia rakkausaiheisia kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia sekä pohdintoja mahdollisista vastauksista. Raja-aidat madaltuvat moneen suuntaan, ja tuloksena on sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä kokonaisuus.
Kvaakissa on arvioitu myös Strömquistin vuonna 2019 ilmestynyt sarjakuva Einsteinin vaimo.
Keskustele sarjakuvasta Kvaakissa.
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan (orig. Den rödaste rosen slår ut)
Suomennos: Helena Kulmala
Suomenkielisen painoksen ulkoasu: Riikka Majanen & Jouka Mattila
Kansi: Maja Flink
Sammakko, 2021
Pehmytkantinen, väri, 180 x 250 mm, 171 sivua
Painettu Tallinnassa
ISBN 978-952-483-404-9