Viime viikolla hehkutin Twitterin puolella, kuinka kiinnostunut olisin lukemaan Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia -kirjan. Onni suosi minua, ja löysin kyseessä olevan teoksen kirjastosta syyslomaseni ratoksi. Hypetys oli aiheellista, sillä tämä esikoisteos oli äärimmäisen vakuuttava. Kuutamo ja muita kertomuksia koostuu kolmesta aikaisemmin julkaistusta työstä. Kaikki työt on julkaistu digitaalisina omakustanteina englanniksi, joten kirjan tekoon on osallistunut myös kääntäjä Ella Pitkänen. Työt löytyvätkin koosteteoksen lisäksi taiteilijan omilta verkkosivuilta. Kirjan johdannossa Hiltunen kertoo, että itse vastusti alun perin töiden laittamista samojen kansien väliin, mutta itse pidän kokonaisuutta erittäin onnistuneena. Erilaisuuksistaan huolimatta niissä kaikissa käsitellään lähtemisen haikeutta, toivoa yhteisestä tulevaisuudesta sekä toisesta välittämistä.
Matka alkaa kirjan nimikkotyöllä Kuutamolla, joka kertoo kahden ystävän jälleennäkemisestä. Jännitteitä on ilmassa, onhan viime näkemisestä jo aikaa ja keskinäiset asiat ovat jääneet selvittämättä. Nikolai ja Émile käyvät yhdessä konsertissa ja menevät Kuutamon kuppilaan keskustelemaan siitä, mitä viime vuosina on tapahtunut. Osa aiheista on kipeitä ja ne herättävät hankalia muistoja. Mitä pidemmälle kirjan pisin tarina etenee, sen selvemmäksi käy, että syy näiden kahden erkaantumiselle vuosiksi ei ole aivan tavallisin. Itse tajusin tämän vasta viime sivuilla. Kyse saattoi olla siitä, että kävin vain hitaalla tai siitä, että vihjeet siitä mistä on kyse, oli kätketty sangen nerokkaasti mukavan jouhevasti etenevän dialogin joukkoon. Pidin siitä, että tarinassa ei tapahtunut paljoa, vaan hahmojen historia ja tulevaisuus tuli ilmi miesten keskustellessa keskenään. Hieman minua häiritsi keskustelun juhlava sävy, lienen tottunut nuorempien hahmojen kohdalla rennompaan puhetyyliin. Tämä on toki makuasia, ja Pitkäsen käännös oli muuten erittäin toimiva.
Vaikka pidin kaikista kirjan tarinoista, omaksi ehdottomaksi suosikikseni valikoitu kirjan toinen tarina, Yli merten. Tarina kertoo kahdesta ystävästä, Abigailista ja Charitystä. Pitkän aikaa kestäneen harkinnan jälkeen Charity on päättänyt jättää taakseen elämänsä aatelisperheen nuorena neitinä ja tekeytyä mieheksi lähteäkseen merille. Abigailillä on lähtöön liittyen hyvin ristiriitaisia tunteita. Suloista sailoriromantiikkaa tuoreesta näkökulmasta käsin! Rakastan tällaisia historiallisia tarinoita, varsinkin kun päähenkilöinä on nuoria naisia, jotka ovat valmiita muuttamaan kohtalojaan. Tätä postausta varten katsoin Tuisku Hiltusen haastattelun Helsingin sarjakuvafestivaaleilta, jossa Hiltunen mainitsi olevansa itsekin varsin kiinnostunut naisten asemasta brittilaivastossa. Hän oli suunnitellut sarjan asetelmista tekevänsä myös pidemmän sarjakuvan, mutta taustatyön vaativuus yllätti hänet. Projekti saa ainakin toistaiseksi odottaa, itsekkäistä syistä toivoin, että pääsisin joskus lukemaan mitä näille naisille käy.
Koosteen kolmas ja viimeinen työ on Hiltusen opiskelujen aikaista perheteemaista antologiaa varten laadittu Pakolliset päivitykset. Nomsa on lähtenyt vuosia sitten perheensä luota ja jättänyt taakseen kaksi pikkuveljeään. Hänen aluksensa pakollisten päivitysten vaatiessa huomiota, sisko kohtaa mekaanikoiksi opiskelleet veljet. Vaikeita aiheita käsitellään tässä ihmisläheisessä tulevaisuuteen sijoittuvassa avaruustarinassa arkisesti, mutta liikuttavasti. Tästä asetelmasta tuli itseasiassa hieman mieleen Makoto Yukimuran Planetes, ja tietysti ehdottoman hyvällä.
Tuossa aikaisemmin mainitsemassani haastattelussa käytiin läpi Hiltusen lapsuutta ja tietä sarjakuvataiteilijaksi, sekä luonnollisesti Kuutamon kehitysprosessia. Minusta oli tavallaan huvittavaa kuulla, että ikänsä sarjakuvien ja taiteiden keskellä kasvanut Hiltunen yritti vältellä sarjakuvataitelijan uralle joutumista. Tähän vaikutti se, että hän oli nähnyt isänsä Petri Hiltusen (tullut tunnetuksi mm. hulvattomista Väinämöisen seikkailuja seuraavista sarjakuvista) kautta alan karun todellisuuden. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti erittäin iloinen siitä, että hän päätyi ottamaan riskin. Kirjan taide on upeaa ja ilo silmälle, ja on hienoa huomata kehityskaari töiden välillä. Tarinankertojan osaaminen on kuitenkin ollut läsnä aivan taiteilijan vanhimmasta tarinasta lähtien. Haastattelussa Hiltunen viittaa moniin ideoihin ja projekteihin, joiden on tarkoituksena päätyä tulevaisuudessa paperille. Jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä näistä ideoista hän lähtee toteuttamaan ensimmäiseksi.
Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa 2020)