Tarinassa oli niin paljon keskeisiä henkilöitä (ja lisää tuli vielä tässä toisessakin pokkarissa), että voisi jopa sanoa että heitä oli liikaa kahteen pokkariin. Loppu meni hiukan liian kepeäksi tappamiseksi (vaikka kyllähän hurmeinen lopetus voi olla ah niin komeaakin katseltavaa).
Tarinan teemana lienee se, että täydellistä suunnitelmaa ei voi laatia, koska aina tulee tapahtumaan jotain ennalta-arvaamatonta. Minusta Bigelowin itseensätyytyväisyyttä olisi voinut vielä korostaa, rullatuolikonnan korvata normaalisti liikkuvalla heebolla, noidan kristalli"palloineen" heivata kokonaan pois, jättää Bigelowin porukasta petturin pois.
Tarinakokonaisuus oli paikoitellen nautittavaa seurattavaa, loppu ei ihan tyydyttänyt, vaikka ei se toki ollut mitenkään hirveäkään.
Ticci oli piirrellyt tarinan melkein puolihuolimattomaan tyyliin, joka oli paikoitellen melkein häiritsevää. Lähes joka ruudussa esiintyvä hieno valolla ja varjolla briljeeraus taas miellytti silmää suuresti. Mestarillista!! Joissakin ruuduissa liikettä oli liioitelu Tex Averymaisesti, vähempikin olisi riittänyt.
Ja sitten outo juttu: Hevosten rintaosiosta oli säännöllisesti "unohdettu"(?!) kaksi alinta lihasta, hepat olivat edestä päin ihan kumman oloisia. Pitää mennä ensi kesänä katselemaan ihka oikeita heppoja ja katsoa olisiko Ticci sittenkin oikeassa ja minä väärässä.
Silti: Ticci on paras.
