Uusin Tex Willer *aihe spoilaa aina kulloinkin uusinta Willeriä*

[The Spirit]

Kit Willer? Ei kai nyt sentään.

Kyllä, Kit Willer. En ole koskaan ymmärtänyt Kit Willerin merkitystä sarjassa. Tiger Jackin ymmärrän paremmin: Tiger on taitava rosvojen jälkiä seurattaessa ja osaa muutamia jippoja, joilla saa kuulusteltavat puhumaan. Mutta Kit Willerillä ei ole erityistaitoja, on vain huonompi kopio Texistä. Se on vain ollut aina mukana ja on aina olema.

Edit: Ihmenelosetkin kutistuvat kolmikoksi, miksei sitten Willerin poppoo?
http://yle.fi/uutiset/viihde/2010/12/ihmeneloset_kutistuu_kolmikoksi_2243925.html

[Lurker]

Kyllä, Kit Willer. En ole koskaan ymmärtänyt Kit Willerin merkitystä sarjassa. Tiger Jackin ymmärrän paremmin: Tiger on taitava rosvojen jälkiä seurattaessa ja osaa muutamia jippoja, joilla saa kuulusteltavat puhumaan. Mutta Kit Willerillä ei ole erityistaitoja, on vain huonompi kopio Texistä. Se on vain ollut aina mukana ja on aina olema.

Mutta kun, mutta kun... Kun muistaa miten muijan kuolema muutti Texin, mitä sitten, jos mukulakin menisi?! Sehän muuttaisi koko sarjan. Ei kyllä Tex voisi mitenkään olla sen jälkeen entisensä, nauraa röhöttää Carsonin kanssa seikkailun lopuksi. Synkkyyteen vaipuisi. Kaikki hauska häviäisi.

En tajua, miten voit edes ehdottaa tuollaista. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

[AlkoTanko]

Vakiintuneen hahmon tappaminen ihan vain yllätyksen/järkytyksen vuoksi tuntuu hieman halpamaiselta idealta, vaikka tästä voisikin hyvä kirjoittaja saada aikaan vaikka millaista draamaa. Itse suosisin sitä että vastustajista tehtäisiin tehokkaampia ja vaarallisempia, jotta edes illuusio vaaran tunteesta pysyisi ylhäällä. Nyt kun lahdataan kätyreitä läjiin ja pääpomotkin ovat kaavamaisen ennalta-arvattavia ja lähes yhtä helposti tapettavia, tarinoita lukee lähinnä sen vuoksi että voisi lehden vaihtaa parempaan, eikä sen takia että oikeasti jännittäisi tulevia tapahtumia. Vähän kuin Grant Morrisonin JLA, vaikka tiesikin että sankarit selviävät aina lopussa, niin tähän päätepisteeseen ei todellakaan helpolla päästy.

[The Spirit]

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Auh.. anteeksi että pahoitin mielesi. Vaikka arvelinkin että näin voi käydä, mutta lähdin silti kepillä kokeilemaan jäätä...

[Janne]

Mikäli Texin tarinoiden suunta on tämä, taidan pidättäytyä uusien tarinoiden ostamisesta. Onneksi kaappini on vielä täynnä lukemattomia Tex-klassikkoja.

Nizziltä taitaa tulla enää muutama tarina, joten ehkäpä se sarjan taso J.T:n silmissäkin paranee. Viimeisin näistä on tosiian intiaanitarina, mikä saa uumoilemaan pahaa. Lisäksi Nizzillä on ollut apunaan sama kirjoittaja, joka on luonut rungon tähän viimeisimpään seikkailuun.

Mainittakoon nyt kuitenkin se, että Boselli se on statistien 'päälahtari', ei Nizzi.

[Hannu]

Jaa että Kit Willerille kenkää? Ei sitten niin millään! Taitaapi J.T. Chancella olla aukkoja Texien lukemisessa jos ei nuoremmalle Kitille keksi erityistä osaamista; vaan kohtahan nuo nimenomaan Kitin kannalta oleelliset seikkailut tulevat värikirjastossa. Ja iso osa jo tullut pokkareiden klassikko-osastossa & maxeissa. Kit on se rämäpää, joka nuoruuden innolla saa aina asioita tapahtumaan ja välillä pelastaa vanhat patut pinteestä.
Uusin seikkailu on saanut aika moisen tyrmäyksen Kvaakissa (ehkä vähän kohtuuttomankin kovan), mutta en usko vakijengin jäsenten kuolemien olevan mikään ratkaisu tähän. Olipahan vaan tavallista kehnompi tarina, jota vielä suunnattomasti edesauttoi Ortiz (kuten J.T.kin totesi); minusta ensisijaisesti tämä nyt kiteytyi Ukasin ääliömäiseen hahmoon, joka vielä kakkososassa jäi täysin sivuosaan. Miksi ihmeessä tällainen linnunpelätin piti tähän tarinaan ympätä? Ja sama vika se tuntuu olevan suunnilleen kaikissa Ortizin piirtämissä tarinoissa, aina muutama hahmo jotka olisivat kyllä kotonaan aivan jossain muussa sarjakuvassa kuin Tex Willerissä.
No, ei tätä tarinaa kyllä välttämättä olisi parempi piirtäjäkään kokonaan pelastanut, mutta olisi se varmaan ollut paljon siedettävämpää lukea jonkun muun kuvittamana.
   

[Victorio]

Kiitos luottamuksesta Orjan May

En varsinaisesti ole kyllä koskaan mitään käsikirjoituksia mihinkään kirjoitellut, harrastan kyllä omaksi huvikseni willereiden uudelleen "modausta", jossa uhraan tuplakappaleeni maalaamalla kuplat valkoisella ja kirjoittamalla omat stoorini päälle. Tarinat nyt lähinnä lähtee täysin lapasesta ja luonnollisesti rönsyilevät hulvattomasti, eikä jälkipolville jää juurikaan kerrottavaa.

Kolmen vuoden välein jos tapattaa vakio hahmon, niin hmm, 15 vuoden päästä ei oikeastaan enään olisi kenet pelastaa ja ketä joutuisi vaikeuksiin. Kit Willer jos jossain sarjassa kuolee, kuolee samalla myös itse Tex Willer. Pelkästään mustan tiikerin heppoinen kuolema vei "jotakin" sarjasta. Ehkä ennemminkin pitää kehittää lisää kesto julkkiksia, niin hyvälle kuin pahallekin rintamalle, näin näitä "tapatettaviakin" olisi enemmän käytettävissä.

Mun mielestä edelleenkin ja yhä tarinoiden ongelmana on se, että ne kestävät lähes aina vain sen TASAN kaksi pokkaria. Edellisestä tarinastakin olisi vaivan näöllä saanut aikaan juonen perusteella ihan hyvän sarjan, jos kohtauksiin olisi panostettu enemmän ja annettu tarinan edetä omalla painollaan ilman raameja. Mietitään nyt vaikka kirjaa Taru sormusten herrasta, jota itse en tosin ole lukenut, mutta voisi kuvitella, että jos tarinan pohjalta pitäisi tehdä kahden pokkarin willer, ei käteen jäisi juuri mitään.

Todisteet puhuvat puolestaan.Vuoden -97 kolmen viimeisen tarinan jälkeen, ei ole oikeastaan tullut enään mitään todellisen sykähdyttävää tarinaa, lukuun ottamatta; -98 Murhenäytelmä junassa, -01 Siouxien kukkulat, -02 Mefisto ja -03 Athabascajärvi. Nämä ovat yli kahden pokkarin tarinoita, lukuunottamatta tarinaa Murhenäytelmä junassa. 2008 vuoden Meksikon retkikunta tosin oli ihan kovan luokan tarina.

Myöskin koko nelivaljakon järkevä mahduttaminen kahden pokkarin sarjaan on ylipääsemätön haaste. Väistämättä tulee eteen tilanne, että jollekin näistä neljästä pitää "väkisin" keksiä jotakin toimintaa ja ainekset mahalaskulle kasvavat sietämättömiin mittapuihin.

Ongelmana on se että sarjaa tehdään italiassa ja palaute suomesta ei kielimuurin takia koskaan löydä perille .

[Lurker]

Auh.. anteeksi että pahoitin mielesi. Vaikka arvelinkin että näin voi käydä, mutta lähdin silti kepillä kokeilemaan jäätä...

Tuomaskyröläistä huumoria yritin minäkin.

[Hannu]

Mietitään nyt vaikka kirjaa Taru sormusten herrasta, jota itse en tosin ole lukenut, mutta voisi kuvitella, että jos tarinan pohjalta pitäisi tehdä kahden pokkarin willer, ei käteen jäisi juuri mitään.

Kannustan lukemaan, ehdottomasti! (Edit) Se että sormusten herra aikoinaan ilmestyi kolmen kirjan sarjana, ei ollut Tolkienin idea; hän kirjoitti yhden tarinan (viittaus: H.Carpenter: Tolkien elämäkerta, 1998). Hupaisaa, että tämän jälkeen melkein kaikissa fantasiatarinoissa on ollut kolme osaa.
 
Määrämittaisuus Willereissä on tietysti rasite, mutta edelleen olen sitä mieltä että asiansa osaavalle, ammattimaiselle käsikirjoittajalle tämä ei pitäisi olla mikään ongelma. En usko että tuota viimeisintä Willer-tarinaa olisi pelastanut se, että Nizzille olisi annettu vapaat kädet tarinan mitan suhteen. Olisiko se ollut lyhyempi vai pidempi?

[Janne]

No, ei tätä tarinaa kyllä välttämättä olisi parempi piirtäjäkään kokonaan pelastanut, mutta olisi se varmaan ollut paljon siedettävämpää lukea jonkun muun kuvittamana.

Hassua, sillä Ortiz on halutessaan erittäin hyvä piirtäjä. Nyt oli kuvitus yhtä laiskaa kuin käsikirjoitus. Eli kyllä, tunnollisempi piirtäjä olisi pelastanut paljon. Sattumalta on nyt luennassa Mondadorin italiankielinen Tex-kirja, jossa alkuperäinen Keltainen koira on yksissä kansissa. Kuvituksen ero on kuin yöllä ja päivällä. Siinä missä Ticcin intiaanit kuvataan realistisiksi, ilkeiksi ja hurjiksi, Ortizin intiaanit ovat epäuskottavia ja säälittäviä raasukoita itseään Keltaista koiraa myöten. Tämä kulminoituu etenkin taistelukohtauksissa. Jatko-osassa intiaanit eivät osu kalliolla tapahtuvassa taistelussa Carsoniin ja (olikos se?) nuorempaan Kitiin, mutta nämä pudottelevat uteja kuin kärpäsiä. Juuri tällaisissa tapauksissa pätevä ja tunnollinen kuvittaja olisi keksinyt syyn, miksi intiaanien laukaukset eivät voi osua. Nyt Kitit olivat kuin varikset puhelinlangoilla makoillessaan kivikaaren päällä. Taisi vanhempi Kit vielä nousta oikein polviasentoon tarjotakseen isompaa maalitaulua. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

[Lurker]

Kaipa se Ortiz taiteilee käsikirjoituksen mukaan?!?

[Mosabacka]

...Tämä kulminoituu etenkin taistelukohtauksissa. Jatko-osassa intiaanit eivät osu kalliolla tapahtuvassa taistelussa Carsoniin ja nuorempaan Kitiin, mutta nämä pudottelevat uteja kuin kärpäsiä. Juuri tällaisissa tapauksissa pätevä ja tunnollinen kuvittaja olisi keksinyt syyn, miksi intiaanien laukaukset eivät voi osua. Nyt Kitit olivat kuin varikset puhelinlangoilla makoillessaan kivikaaren päällä. Taisi vanhempi Kit vielä nousta oikein polviasentoon tarjotakseen isompaa maalitaulua. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

Tähän lopun taistelukohtaukseen kiinnitin itsekin huomiota. Jokainen rynnäkkökiväärillä ampunut tietää, että tumpelompikin ampuja olisi siirtänyt Kitit harpunsoiton ensimmäiselle kurssille. Tsekatkaa mikä tahansa sivu, josta silta näkyy sivulta päin. Ei muuta kuin kivääri olalle ja naps. Tukalasta asemasta johtuen oletin, että edes toinen olisi saanut kliseisen olkapää- tai ohimo-osuman, mutta vielä mitä. Carsonin polviseisonta kruunasi epärealistisuuden. Texin ja Tigerin tultua paikalle he tiputtavat samaisesta alavinkkelistä intiaania sillan päältä joka laukauksella. Ortiz olisi aivan hyvin voinut piirtää Kitien ympärille kiviä, jolloin intiaanien osumattomuus olisi ollut uskottavampaa. Se ei tietääkseni ole käsikirjoituksen rikkomista. Epätasaiselle taistelulle varattiin kymmenen sivua. Esimerkiksi neljä olisi riittänyt aivan hyvin, jolloin olisi saatu lisäjoukot nopeammin mukaan. Sitäkään en ymmärrä, miksi kaikki utet lähtivät sillalle, jolloin he menettivät loistavat asemansa suhteessa navajoihin.

Texin mahtipontisuus tarinan lopussa laittaa hymyilyttämään.

Ukasi oli todella huonosti suunniteltu hahmo ja sen puolesta loppukin oli hänen arvoisensa. Harvinaisen kökkö kuolema.

[Hannu]

Ukasi oli todella huonosti suunniteltu hahmo ja sen puolesta loppukin oli hänen arvoisensa.

Harvinaisen ruma, eikä millään muotoa sopinut Texeihin, jossa - ainakin minusta - ihmishahmot ovat ihmisen näköisiä. Olisi istunut Aku Ankkaan paljon luontevammin, mokoma linnunpelätin. Eikä koko Ukasilla loppujen lopuksi paljon virkaa ollut, sen alun jälkeen. 

[VilleM]

Kaikki olennainen on jo sanottu Keltainen Koira kakkosesta. Yhdyn kuoron: umpisurkea esitys Nizziltä. Ortiz sen sijaan saa minulta puhtoiset paperit, vain tokassa osassa esiintyi paikoin lievää hutilointia. Tai ehkä Ortizillekin vain tuli kiire päästä tarinasta nopeasti eroon huomattuaan, että ei siitä mitään suurta klassikkoa ikinä tule.

Tarina oli pumpattu liian täyteen toimintaa, minkä takia henkilöt jäivät paperinohuiksi, Keltaisen Koiran hahmostakaan ei saatu käytännössä mitään irti, mikä oli suuri pettymys. Todellista draamaa tai jännitystä ei näin ollen päässyt kehittymään. Lisäksi jotkut juonikuviot ja varsinkin dialogi olivat niin käsittämättömän puujalkaisia, että väkisinkin pisti huvittamaan, vaikka toisaalta puistatti, että onko tämä mahdollista. Ukasi oli kaiken pökkelyyden ruumiillistuma. Käsikirjoittaja oli varmaan suunnitellut hänet pelottavaksi hahmoksi, mutta koko äijähän meni ihan komedian puolelle. Selitykset Ukasin kyvyistä lopussa olivat vaivaannuttavan kehnoja.

Hiljattain luin vertailun vuoksi ekan Keltaisen koiran ja vaikka Bonelli siinä tarinassa syyllistyikin liikaan jaaritteluun, on kyseessä kuitenkin huomattavasti jäntevämpi ja kypsempi teos kuin Nizzin jatko-osa, joka olisi suoraan sanottuna joutanut jäädä kokonaan tekemättä.

[Gothicus]

Tarina oli pumpattu liian täyteen toimintaa, minkä takia henkilöt jäivät paperinohuiksi...

Mielestäni juuri tuon liiallisen toiminnantäyteisyyden vuoksi tarinat ovat välillä niin juosten kustun oloisia. Jos lehdistä menee vähintään kolmasosa pelkkään puhekuplattomaan ammuskeluun ja intiaanien hevosten selästä putoamisiin, niin ei ole ihme jos tulee kiire saada homma pakettiin kahden lehden määrämitalla. Tarina jää helposti pintapuoliseksi, eikä se toimintakaan tunnu enää juuri miltään muulta kuin tusinaräiskyttelyltä.