Voi voi. Mikä ettei, mutta kun se vaan on kovin tylyy tämä ala...
25 vuotta sitten kuulin Markku Paretskoilta, etteivät tarjoamani sarjakuvat olleet hauskoja. Eivät olleetkaan. 20 vuotta sitten kuulin Risto Karlssonilta, etteivät kuvitukseni olleet tasokkaita. Tosia sanoja. Ja he ovat nähneet kaiken, ja osaavat arvioida. Tylyys voi kasvattaa luonteenlujuutta. Puskin eteenpäin, ja vaikken ole vieläkään paljon hauskempi, ainakin osaan tehdä parempia kuvia.
... Kun tälle alalle aikoo, täytyy olla uskallusta mutta ennen kaikkea kannustusta. ...
Totta. Ja kritiikinkin on oltava rakentavaakin, eikä vain sellaista "ei tää kyllä ei, ei semmoista tehdä, ei semmoista tee kukaan, ei juu ei." (Muistatteko sketsiohjelma Pulkkisen, missä Virmavirta esittää tuottajaa, jolle käsikirjoittaja Salmi tuo paperinivaskaa? Oli muuten elämänmakua.)
... mikä on motivaatio tehdä maailmanluokan sarjakuvaa, joka koskettaa, itkettää ja naurattaa, jos laskuja on vino pino, rahaa ei yhtään ...
Rupesin taas tekemään sarjakuvia vasta siinä vaiheessa, kun tajusin, että olen jo vanha, eikä tässä nyt enää hävitäkään voi, kun ulosottovirasto totesi, ettei mulla edes ole mitään omaisuutta, mistä saisi rahaa irti velkojeni maksuun. Omistan pelkkää arvotonta romua (Ostatteko neliovisen 1988 Peugeotin? Viidellä sadalla lähtee). Keikkatöistä ei irronnut sen vertaa, että velat lyhenisivät, hyvä, kun vuokrat ja laskut saa maksettua. Totesin siis, että tämäkään ei voi olla turhempaa kuin mikään muu, mitä yrittäisin.
Albumisarjakuva on tietysti se suurin riski: on likimain mahdotonta laittaa sitä minnekään muualle, vaikka jatkikseksi aikakauslehteen. Sivu kerran viikossa, likimain vuoden ajan? Ja entäs ne lukijat, jotka löytävät sarjan vasta jaksossa 32? No eikös niiden pitäisi silloin ostaa se albumi? Ja jos ne ostavat sen albumin, mitä ideaa on julkaista jatkista? Ei näitä voi ajatella kauan, päänsäryn vain saapi siitä.
... Saati yhteisymmärrys mistä genrestä, millä perustein tekijät ...
Yhteisymmärryksessä on riski tuottaa komiteatyyppisiä ratkaisuja. Äänestetään, ja yksikin ei-ääni voi pudottaa pelistä tarjolla olevan idean, joka vain kaipaisi kehittelyä. Se tulee siitä, että tiimityöhön
kuuluu se, että pelätään, että jos tuo tuolla pöydänpässä vaikka panee pahakseen, kun tämä nyt kuitenkin on vähän riskaabeliä. Jos meillä olisi joka genrelle despoottimainen (ja rikas) puolestapuhuja, tekijät voisivat mennä aina sen luo, joka vaikuttaa lupaavalta. Tiedän itsekin, että minun ei ole järkevää mennä Bullsille käymään, eikä Markku Jalavan kanssa ole koskaan löydetty mitään yhteistä säveltä. Mutta olenkin oppinut nämä asiat vuosien saatossa. Ne ovat niitä henkilökohtaisia kontakteja, mitä pitää kuulemma luoda.
Kirjoitin tätä näemmä niin pitkään ja harkiten, että ketjussa ihan tulvi uutta eteen. Kiitos Holle!
....Omasta puolestani voin sanoa, että 2000-luvun aikana (brutto)vuosituloni ovat laskeneet sujuvaa alamäkeä: muistaakseni noin 34 tonnista noin 17 tonniin. (Minä en enää viitsi pitää kirjaa tämmöisistä.) Repikää siitä.
