Sieninevojen hautaa on myyty aika hyvin. Itselläkin se on jo hankittuna ja odottaa lukuvuoroa.
Nyt se on luettu kahteen kertaan. Ei tullut ihan sellaista mestariteosta kuin näytesivujen perusteella odotettiin. Albumi on hyvä ja viihdyttävä, mutta kahdella varauksella.
Olen seurannut Tarrinin blogia (
http://www.fabricetarrin.com/blog/) tiiviisti yli vuoden. Hän on hyvin lahjakas piirtäjä, mutta käyttää mieluummin aikansa kaikkeen muuhun kuin leipätyöhönsä: piilokamerasketseihin, käytännön piloihin ja (monesti hauskoihin!) blogi-kuvituksiin.
Tarrin käytti albumin piirtämiseen 2,5 vuotta, mutta silti loppua kohti tuli selvästi kiire. Puoliväliin asti huoliteltu jälki tuo mieleen 80-luvun alun Conradin. Sen jälkeen hahmot muuttuvat, maiseman vaihdoksen myötä, luonnosmaisemmiksi. Loppusivuilla taso taas hieman nousee. Selvästi Tarrinin on täytynyt rutistaa saadakseen pahasti myöhässä ollut opus valmiiksi. Turbo ja Zorkopteri on piirretty tyylikkäästi kautta linjan.
Yann vastaa käsikirjoituksen suurista linjoista. Tarrin puolestaan, tapansa mukaan, sivutaitosta ja dialogeista. Kyseessä on klassinen matka maailman ääreen, tällä kertaa Nepaliin. Vakiohahmoista ovat mukana Sieninevan kreivi ja Kitariina. Se miten näitä kahta hahmoa käytetään on herättänyt keskustelua.
Kreivi käyttäytyy ajoittain kuin tarinassa Pelko langan päässä. Selvinä hetkinään hän on valmis virkistämään aivotoimintaansa pistämällä X-ihmeaineita suoraan suoneen.
Kitariina puolestaan on veikistelevä vamppi, joka yrittää lyödä kiilaa poikien väliin. Albumi on lapsille sallittu, mutta merkitseviä katseita ja muita vihjeitä viljellään vapaammin kuin mihin pääsarjassa on totuttu.
Yann siis jatkaa totuttua kuvia raastavaa linjaansa.
Tarrinilta on tämän albumin perusteella lupa odottaa suuria asioita. Tyylillisesti hän erottuu jo nyt edukseen tavallisista tallaajista.
