Joissakin luolamiesjutuissa sankarin (tai sankarittaren) modernisuus ärsyttää ihan tavattomasti, kuten Luolakarhun klaanin tapaisissa jutuissa. Primitiivisessä ympäristössä se vielä korostuu.
Tuo on juuri noin! Ei oikein mene täydestä, jos esimerkiksi muinaisessa Egyptissä elänyt henkilö kuvataan moraaliltaan, käytökseltään ja maailmankuvaltaan nykyaikaisen länsimaisen ihmisen kaltaiseksi. Se on hemmetin ärsyttävää. Ihminen on aina tavallaan oman aikansa ja kulttuurinsa vanki. Samoin jos muinaiseen aikaan sijoitettujen henkilöiden käymät keskustelut muistuttavat television saippuasarjojen henkilöiden dialogia, niin kyllä puistattaa. Esimerkiksi Christian Jacq:n Ramses sarjassa oli hieman tuota vikaa. Mies on egyptologi, mutta eipä vaan mennyt juttu täydestä. Egyptologi ei siis tarkoita hyvää historiallisten tarinoiden kertojaa, tai hyvää kirjailijaa, vaikka faktapuoli varmasti onkin hyvin hallussa.
Mika Waltarin historiallisista romaaneista tulee puolestaan aina sellainen olo, että tämähän voisi olla vaikka totta. Henkilöt eivät käyttäydy nykyaikaisten länsimaisten kulttuurikoodien mukaisesti, vaan elävät selkeästi omalle ajalleen tyypillistä todellisuutta. Waltarilla tuntuu olevan loistava kyky tavoittaa tuo todellisuus, tai ainakin tehdä siitä uskottavan oloisia tulkintoja.
En nyt muista, että olisin koskaan lukenut näitä Alixeja, mutta kiinnostus niitä kohtaan kyllä heräsi. Jos kerran kyseisessä sarjakuvassa kuvataan mm. roomalaisia orgioita uskottavasti, niin sen täytyy olla lukemisen arvoinen. Täytynee siis tutustua Alixiin pikapuoliin.
