No eipä ollut taaskaan mikään erikoinen tämä tänään postiluukusta tullut Aku Ankka Klassikko.
Löytyy Rosa uusinta "Avaruuden valloittajat" ...moneen kertaan eri lehdissä ja kirjoissa koluttu sarjakuva
Barksin uusinta "Teräsmadot" ...kuinkahan monta kertaa tätäkin on meille tarjottu
Kaiken lisäksi Vicarin uusinta vuodelta 1981 (Lehdessä virheellisesti painettu 1980) "Tullitarkastus, olkaa hyvä" No tämä sentään vain kerran ollut Aku Ankka lehdessä ja aikoja sitten, joten tämän hyväksyn pitkin hampain.
Uusinnat eivät itsessään ole paha asia. Harvoin nähtyjä hyviä tarinoita on ihan hyvä julkaista uudella, paremmalla painoasulla uusille lukijoille. Juuri tämä tehtiin mielestäni onnistuneesti Vicarin tarinan kohdalla. Se jopa oli minulle entuudestaan tuntematon ja sarja on kuitenkin julkaistu viimeks (
ja ainoan kerran) melkein 40 vuotta sitten.
Sen sijaan usein nähdyt ja samalla painojäljellä uudestaan julkaistut uusinnat eivät ole hyvä asia. Etenkin Don Rosan tarinoiden kohdalla havinaisten tarinoiden julkaiseminen on liki mahdotonta. Rosa tarinoita valitessa voisikin miettiä, että mitkä sarjat nyt sitten olisivat niitä harvoin nähtyjä Rosan mittapuulla?
Oikea vastaus on, että ei mikään. Kaikki ovat helposti saatavilla Lataamosta ja Rosa kovakantisista, mitä myydään yhä kirjakaupoissa. Mutta jos kuitenkin oikein etsitään niin ehkäpä muutaman tarinan voisi listata harvimmin nähdyiksi.
Odottavan onki Julkaistu Koottujen lisäksi ainoastaan kaksi kertaa. Aku Ankka-lehdessä vuonna 1994 ja Rosan parhaat kirjassa uusintana vuonna 2009.
Kolmoistikliaisen merkki Niin ikään julkaistu Koottujen lisäksi vain kahdesti. Ensimmäisen kerran Aku Ankka-lehdessä vuonna 1998 ja toisen kerran Rosan parhaissa vuonna 2005.
Hollantilaisen salaisuus Julkaistu Koottujen lisäksi vain Aku Ankassa vuonna 1999 ja edellisen tapaan se on uusittu vuonna 2005 Rosan parhaissa.
Hakkaa päälle! Julkaistu vuoden 2001 Akkarin ensijulkaisunsa jälkeen vain Rosan parhaissa vuonna 2010.
Ongelman Rosa tarinoiden uusintojen kohdalla tekee juuri tarinoiden tuoreus ja vähäinen määrä. Vanhimpienkaan Rosa tarinoiden Suomen ensijulkaisusta ei ole kulunut edes 30 vuotta.
Kuitenkin sellaisia Don Rosan piirtämiä kansia, mitä on julkaistu Suomessa vain Koottujen sivuilla on runsain määrin. Niitä voisi hyvin käyttää, kun monet niistä liittyvät odotetusti Barksin, mutta myös monen muun taiteilijan, kuten Vicarin, Marco Rotan tai Romano Scarpan tarinoihin.
Carl Barksia uusitaan myös todella paljon ja tuntuu, että jokainen vastaan tullut Barks-klassikko on jo moneen kertaan koluttu. Legendalta löytyy kuitenkin jonkin verran tarinoita, mistä suuri yleisö ei ole päässyt nauttimaan vielä kertaakaan.
Esimerkiksi tällainen Sudenpentutarina, mitä ei ole vielä koskaan aiemmin julkaistu suomeksi:
Life SaversToki sarja on vain Barksin kirjoittama ja Kootuista löytyy samaisesta tarinasta tehty Jippesin uusintaversio, mutta sitäkään ei ole kirjasarjan ulkopuolella nähty.
Donald Duck Tells About KitesMyöskään tätä sarjaa ei ole Koottujen ulkopuolella nähty.
Kukkia ja mehiläisiäTätä tarinaa voi myös pitää melkoisena harvinaisuutena. Se on julkaistu Koottujen lisäksi vain Juhlasarjoissa vuonna 1996.
War PaintTarina on julkaistu Koottujen ja näköispainosten lisäksi ainoastaan yhden kerran Aku Ankka-lehdessä vuonna 1962.
Mikä olisikaan hauskaa?Tämä tarina on julkaistu Koottujen ja näköispainosten lisäksi ainoastaan kahdesti Aku Ankka-lehdessä. Vuonna 1961(1-sivulla lyhennettynä) ja vuonna 1979.
Sopiva työTämä on julkaistu Koottujen ja näköispainosten lisäksi ainoastaan kahdesti Aku Ankka-lehdessä vuosina 1974 ja 1992.
Avaruuden postiljooniTämä tarina on julkaistu Koottujen ja näköispainosten lisäksi ainoastaan Aku Ankka-lehdessä vuonna 1966 (1-sivulla lyhennettynä) ja Juhlasarjoissa vuonna 1993.
Attic AnticsTämä on julkaistu Koottujen ja näköispainosten lisäksi vain yhden kerran Aku Ankka-lehdessä vuonna 1952.
Aku Ankka kalkkunan jäljilläTätä ei ole nähty Koottujen lisäksi kuin Roope-setä-lehden tilaajalahjana tullessa lehdessä vuonna 1982 ja Aku Ankan parhaat albumisarjassa vuonna 1992.
Ja viimeisenä tietysti ymmärrettävistä syistä kyseenalainen julkaistava, mutta silti harvinainen tarina
Liekkimies. Nähty suomeksi Koottujen lisäksi ainoastaan Juhlasarjoissa vuonna 1993.
Jos vähän näkee vaivaa niin varmasti muitakin Barks harvinaisuuksia löytyy.