Mitä tehdä jos ei ole rahaa ja sarjakuvia pitäisi päästä lukemaan? No kirjastoonpa tietenkin.
Eli eilen Kaltsun aloittaman Sarjari -keskustelun jatkeena intouduin valtaisan nostalgiapuuskan vallassa vaihteeksi suomalaisesta sarjakuvasta. Ja suuntasin siis Tampereen pääkirjastoon metsoon ja lainasin vastoin normaalia käytäntöäni melko pinon suomalaista sarjakuvaa.
Valitettavasti Kaltsun Menisit töihin! ei siellä ollut ja jäin myös vaille Mannisen Kapteeni Kuolio ja Tamperkelettäkin. Mutta jotain sentään tarttui kouraan (melko pino, kuten sanoin).
Ensimmäiseksi lukaisin Tolppasen parasiittisarjan albumin Takana joka oli melkoisen hämmentävä kokemus. Alussa meni pitkään ennen kuin tajusin, että tarinassahan pompitaan takautumiin ja takaisin. Ja kun huomasin, että nimihän viittaa siihen ja sitä ihastelin, niin tarina ehtikin loppua kuin seinään. Ei, loppu oli kyllä mielestäni hyvä, mutta ehkä en ollut ihan valmis tähän.
Toisena luin Otsamon Pieni olento-albumin. Tämä vaikutti jo mukavammalta (ehkä aloin pikkuhiljaa virittäytyä oikealle aaltopituudelle). Otsamon siveltimenjälki hiveli silmää ja tarina (joka oli yllättäen samansuuntainen kuin Tolppasen Takana) kulki kivan jouheasti ja rennosti. Mutta loppu rikkoi hyvän tunnelman. Parin viimeisen sivun aikana putosin tyystin kärryiltä ja jäin vain miettimään, että mitäs tässä nyt sitten tapahtuikaan.
Kolmantena (ja koko ajan paranee!) käsittelyyn pääsi Mika Lietzenin 80 -luku fiilistely (?) Lohikäärmeen varvas. Ja tästä minä pidin. Tykkäsin kovasti jo Mikan Kemin voittotyöstä muutama (?) vuosi sitten ja tämä oli tunnelmaltaan ja tyyliltään samanlainen. Ah. Tämmöistä jaksaisi lukea vaikka kuinka. Jälkimakuna jäi sellainen samanlainen kivan rento olo kuin jää noiden Ranmojenkin jälkeen. Aivokarkkia!
Ja tätä pidemmälle en ehtinytkään. Vuoroaan jäi odottelemaan vielä läjä Sarjareita (mm. lohdutukseksi otettu Kapteeni Kuolio -numero) ja Hiltusen Vala auringolle sekä Otsamon Väliaikatietoja, eka 66:25 ja Kati Närhen Hanki elämä 3.
Mutta ei tässä vielä kaikki! Lähdin iltapäivällä katsastamaan myös Sampolan kirjaston sarjakuvahyllyjen kunnon ja sieltä tarttui käteen muutama julkaisu lisää. Hiltusen Aavetanssi ja Laulu yön lapsista ja yllätyksekseni myös tuo kaipaamani Kapteeni Kuolio -albumi. Itseäni sivistääkseni ja kanssakvaakkaajiini tutustuakseni otin myös Kiven Saippuaa -kokoelman (mutta vaimo sitä tuossa lukee ja hykertelee). Kivelle täytyy kyllä antaa pinnoja, kun on ottanut sarjaan mukaan kissoja!
Ai juu. Kirjapuolella jatkuu C.S.Lewis luenta. Äänetön planeetta lähestyy loppuaan ja Matka Venukseen odottaa vuoroaan.
Ja yksi Knalli ja Sateenvarjo -kokoomakin tarttui mukaan.
Eipä tässä kummempia. Sarjakuvia on tullu tuhrusteltua hiljakseen...
Edit: Ja ennen kuin kukaan ennättää väittämään, että haukuin Lietzenin töitä merkityksettömäksi hutuksi, niin huomatkaa, että "aivokarkki" -termi, jota käytin ei ole ed. mainitussa merkityksessä tuolla ylläolevassa tekstissä, vaan tarkoitus on lähinnä yrittää kuvata tuonkaltaista tunnelmointia, johon voisi jäädä ihastelemaan vaikka loppupäiväksi.
