Kirjoittaja Aihe: Mustanaamio  (Luettu 736787 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

TOSA

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 003
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1665 : 12.09.2013 klo 11:33:41 »
Ja tuo, että se muuttui tälläkertaa toisinpäin- värillisestä musta-valkoiseksi oli hyvä. Tosi hyvä juttu. Sillä mielestäni Mustanaamion muuttuminen värilliseksi kauan sitten ei ollut hyvä juttu lainkaan. Värien vallattua Mustanaamion monet piirtäjät yksinkertaistivat piirrosjälkeään antaen väreille enemmän elintilaa joka tarkoitti esimerkiksi sitä, että rasterien käytöstä luovuttiin. Rasterien käyttöhän nimenomaan toi sarjoihin elävyyttä ja antoi hienoja efektejä.
Toki rasterien leikkaaminen oli aikaa vievää puuhaa kuten jokainen sitä tehnyt piirtäjä tietää.
 Aikoinaan värien käyttö joskus jopa suorastaan raiskasi sarjakuvan täydellisesti. Värithän tehtiin jossain Aasian maassa muistaakseni.

Puhun  nyt pelkästään värien osuudesta itse pääsarjassa. Mutta sitten lehden joidenkin  täytesarjojen kohdalla  värit eivät mielestäni olleet lainkaan niin häiritsevät kuin pääsarjassa eli Mustanaamiossa. En osaa selittää miksi koin näin.
Keräilin Mustanaamiota vuosina 1985-1988 mutta sitten vaihdoin ne kaikki Marvel sarjiksiin. Joskus 90-luvun lopulla aloitin keräilyn uudestaan ja täytyy sano että aluksi värit häiritsivät. Niihin kuitenkin totuin ja loppua kohden väritys parani verrattuna 90-luvun alkuun. Nyt kun ostan Mustiksia divarista luen aina värilliset ensin ja vasta sitten mustavalkoiset. Ehkä tämä johtuu myös paremmista täytesarjoista tai siitä että nuo vanhemmat on tullut aikaisemmin luettua aika kattavasti 70- ja 80-luvun osalta.

Se miksi en ole vieläkään lukenut yhtäkään uusista spesiaaleista selittyi aluksi uusinnoilla mutta kun aiemmin julkaisemattomat tarinat eivät ole lukuintoa lisänneet on se vähän mysteeristä. Onko sitten niin että värien puuttuminen vie innostuksen vai johtuuko se täytesarjojen puutteesta vai siitä että on niin paljon muutakin luettavaa (värilliset tuli kyllä luettua heti). 

Ostan kyllä spesiaalit kannatuksen vuoksi edelleen mutta jos valita saisi niin ostaisin paljon mieluummin värillisen version täytesarjoineen. Kunhan täytesarja ei ole Piko & Fantasio tai Valerian jotka löytyy omina albumeinakin. Thorgal, Jerome yms vastaavat aiemmin julkaisemattomat olisivat ne oikeat täytesarjat.

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 332
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1666 : 12.09.2013 klo 12:31:20 »
Eiköhän se ollut niin päin, että kustantaja jatkoi ihan imagosyistä (ja yhteispainatuksen takia) Mustanaamio-lehden julkaisua, vaikkei lehti enää kunnolla kannattanutkaan. Syy oli siis lukijoissa, jotka eivät enää ostaneet lehteä, ei pahassa kustantajassa - joka jatkoi sinnikkäästi uudella formaatilla...


Näinhän se menee kuten Lurker mainitsi. Ikävä vain, että Suomalaiset ovat niin tyhmiä, etteivät ymmärtäneet kuinka arvokkaan perinnön Mustanaamio on jättänyt Suomessakin. Hyvä vain, etteivät saa enää noita julkaisemattomia Mustis sarjoja ja muita herkkuja, joita Fantomen lehdessä säännöllisesti julkaistaan. Mitäs eivät ostaneet Mustanaamioita silloin kun oli mahdollisuus. Turha änkyttää jälestäpäin.  Hah Hah! :laugh: >:(
Viimeinen hymiö sille, että Mustanaamion julkaiseminen loppui meillä.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2013 klo 12:33:04 kirjoittanut Orjan May »

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1667 : 12.09.2013 klo 12:37:38 »
Hyvä vain, etteivät saa enää noita julkaisemattomia Mustis sarjoja...

Suomen toimitus valitsee ymmärtääkseni nyt itse julkaistavat sarjat, joten juurikin noita meillä julkaisemattomia Mustanaamio-tarinoita saadaan varmasti suomeksi. Mutta osa toki pakosti jää julkaisematta; toivottavasti valitaan laadultaan parhaita uusia - sekä tietty niitä klassikoita.

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 332
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1668 : 12.09.2013 klo 12:44:20 »
En ole ihan varma valitseeko Suomen mustis toimitus nuo sarjat. Luulen...en oo varma, että päätöksen on ainakin aikaisemmin tehnyt Ulf Granberg. Nythän hän on jo eläkkeellä, mutta on kuitenkin jotenkin mukana kuvioissa.
Mutta kyllä Ruokosenmäen tiimi tekee hyvää duunii kuiteskin Eggimontilla! :D
Tuo Sampan ehdotus noista julkaisemattomista Kari Leppäsen sarjoista oli hyvä idea. Olen itsekkin aikaisemmissa viesteissäni puhunut samasta asiasta. Mutta hän ennätti laittaa nuo jaksotkin esiin. On varmasti muutakin mitä vielä on tulematta. Mutta olen kiitollinen, että meillä on tuo Mustis speciaali. Pidän siitä kovasti. Sen fysiikkakin on erinomainen. Mukavan tanakka julkaisu, hyvä laadukas paperi ja erinomainen painojälki ja +:saa hyvät kannet. Sitä on ilo lukea. Eikä sen kansi mene niin äkkii huonoxkaan, kun se on jotenkin päällystetty jollain kalvolla kait???

Mulle Mustanaamio on vaan sellainen must juttu.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2013 klo 17:31:49 kirjoittanut Orjan May »

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 557
  • Kuka mitä häh?
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1669 : 12.09.2013 klo 15:53:36 »
Minulla on yksi DVD-boksi sekalaisia tv-piirrettyjä, joiden joukossa on muistaakseni Defenders of the Earthia. Eipä ole tullut katsotuksi... liian hyvään animointiin tuli totuttua lapsena.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Darzee

  • Valistunut arvailija
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 353
  • Me likes prairie dogs!
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1670 : 12.09.2013 klo 16:01:59 »
Defenders of the Earth oli mielessä.

Defenders of the Earth -sarjakuvan  tekijöinä oli muuten Wikipedian mukaan nimimiehiä; Gerry Conway, Ross Andru ja vanhempi John Romita.

Defendersissä on mukana myös 27. Mustanaamion ilkeä veli Kurt, joka on jonkinlainen velho. Enpä olekaan tullut kauhean aktiivisesti ajatelleeksi, kuinka Walkerin perheessä hoidetaan työnjako, jos lapsia siunaantuu enemmän kuin yksi. Tuleeko vain vanhimmasta Mustis, ja mitä tekemistä muut keksivät? Jonkin menneiden vuosisatojen Mustanaamion sisar taisi välillä sijaistaa broidiaan (etäinen mielikuva tämmöisestä tarinasta pyrkii pinnalle), ja nykyisen kaksoset kai perivät yhdessä manttelin aikanaan, tämmöinen skenaario ainakin esitetään Semicin kovakantisen Mustanaamio-kirjan "Legenda Vaeltavasta aaveesta" päätöstarinassa.

Minulla on yksi DVD-boksi sekalaisia tv-piirrettyjä, joiden joukossa on muistaakseni Defenders of the Earthia. Eipä ole tullut katsotuksi... liian hyvään animointiin tuli totuttua lapsena.

Defenders of the Earth näkyi Suomessakin Sky Channelilla, muistelisin. Jonkun kaverin luona niitä videolta katsottiin, vaan emme kummemmin innostuneet. Toki silloin sarjan alkuperäisestä lähetysajankohdastakin taisi olla jo pari vuotta, ja mutanttikilpikonnat olivat kovempi juttu.


Kahkonen

  • Jäsen
  • Viestejä: 771
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1671 : 12.09.2013 klo 17:06:24 »
Defenders of the Earth oli mielessä. Taika-Jim ja Mustis ovat ainakin kerran seikkailleet kummankin sarjassa kimpassa. Eli siitä tulee kaksi kertaa.

Toistensa häissä ainakin. Ja nyt on menossa yhteissarja sunnuntaisin, jossa ovat risteilyllä suojelemassa kultalastia. Mukaan tullee jatkossa vielä joku vanha tuttu. Cobra ehkä?

Arkisarja taas on heikko. Käsikirjoittaja yrittää tehdä Mustanaamiosta halpaa Peter Parker -kopiota: Mustis laukoo puujalkavitsejä joka puheluplassa.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2013 klo 17:31:39 kirjoittanut Kahkonen »

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 332
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1672 : 12.09.2013 klo 17:17:51 »


The Phantom  lehden (Mustanaamio) monivuotinen kustantaja moguli Jim Shepherd kuoli jokin aika sitten. Hän on alusta saakka julkaissut Australiassa Frew-kustantamonsa puitteissa Mustanaamiota, joka on ollut Australiassa suosittu aikoinaan. En tiedä tämän päivän tilannetta. Luulen että suosittu vieläkin.

 Lehden australialaiset lukijat ovat olleet huolissaan, mikä on lehden tulevaisuus kun lehden päätoimittaja ei ole enää johtamassa.
Frew-kustantamon The Phantom lehti on minusta siinä erityisen harvinaislaatuinen sarjakuvalehtenä, että siinä julkaistiin usein kaikki saatavissa olevat stripit.  Pohjois maisissa julkaisuissa niitä usein pätkittiin ja radikaalisti lyhenneltiin. Tästä olen kirjoittanut aiemmin.
 Joissakin foorumeissa lukijat toivoivat, että lehdessä alettaisiin julkaista sarjat värillisinä. Mutta siihen ilmeisesti päätoimittaja suhtautui sangen nihkeästi, koska sitä ei koskaan tapahtunut käsittääkseni.  Edelleen lehti on ilmestynyt mustavalkoisessa formaatissa.
Toivon kovasti, että Australiassa pystytään jatkamaan Jim Shepherdin perintöä. Hän rakasti Mustanaamio sarjakuvaa ja tunsi useita piirtäjiä henkilökohtaisesti.

http://phantomphorum.com/viewtopic.php?f=1&t=4306

http://comicsdownunder.blogspot.fi/2013/04/a-tribute-to-jim-shepherd-1933-2013.html
« Viimeksi muokattu: 12.09.2013 klo 17:25:44 kirjoittanut Orjan May »

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 232
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1673 : 12.09.2013 klo 20:31:20 »
Suomen toimitus valitsee ymmärtääkseni nyt itse julkaistavat sarjat, joten juurikin noita meillä julkaisemattomia Mustanaamio-tarinoita saadaan varmasti suomeksi. Mutta osa toki pakosti jää julkaisematta; toivottavasti valitaan laadultaan parhaita uusia - sekä tietty niitä klassikoita.

Nimenomaan näin. Pitää valita parhaita uusia ja vanhoja seikkailuita, joiden joukossa on sekä nykyajan kuvioita että esi-isiä. Minusta käsikirjoitukset voisivat olla parempia, mutta spessuaikana on valittu koosteita taitavasti.

En ole ihan varma valitseeko Suomen mustis toimitus nuo sarjat. Luulen...en oo varma, että päätöksen on ainakin aikaisemmin tehnyt Ulf Granberg. Nythän hän on jo eläkkeellä, mutta on kuitenkin jotenkin mukana kuvioissa.

Jep. Spesiaaleissa ainakin lukee, että niiden (julkaisu)ohjelman suunnittelija on Ulf Granberg. Leppänenkin kirjoitti asiasta niin joskus blogissaan. On toki mahdollista, että Suomesta kantautuvilla julkaisutoiveilla on merkitystä, koska Suomen Egmonthan kai spessut kustantaa.

Tuokaan, että lehden levikki pienini jatkuvasti ei välttämättä ollut se todellinen syy, miksi värillinen Mustanaamio lopetettiin. Syy saattoi olla jokin aivan muu, mistä ei ole juuri puhuttu. Joten se siitä. Ja tuo, että se muuttui tälläkertaa toisinpäin- värillisestä musta-valkoiseksi oli hyvä. Tosi hyvä juttu.

Mustis-lehti oli pakko lopettaa levikin takia, mutta ehkä siitä voi keskustella, että tekikö Egmont kaikkensa sen säilyttämiseksi. Ruotsissa fanit puhuvat, että Egmontia kiinnostaa lopultakin enemmän sen lehtien kokonaismyynti kuin tiettyjen nimikkeiden säilyminen. Esimerkkejä: Fantomenin toimitusresursseja on pienennetty radikaalisti vuoden 1997 jälkeen, Mustiksen nettisivut jätettiin päivittämättä, Kronikka lakkautettiin muutama vuosi sitten ja uusia Mustis-tarinoita tehdään vähemmän, koska lehden ilmestymismäärä pudotettiin 26:sta 20:een. Fantomenin levikki pienenee, mutta kuulemma pelkästään sen takia ei vielä olisi tarvinnut vähentää ilmestymismäärää.

Nykyaikana sarjislehtihahmon pitää menestyäkseen näkyä netissä. Esim. Mustiksella pitäisi olla nettisivusto, jossa olisi kilpailuja, keskusteluja ja myyntitavaraa ihan vastaavasti kuten Aku Ankalla on. Suomen Egmont toki tekee hyvää työtä blogillaan ja FaceBookssa, mutta Mustiksen oma virallinen vuorovaikutteinen sivusto olisi julkaisujen tehokkaampi tunnetuksi tekijä.

Se miksi en ole vieläkään lukenut yhtäkään uusista spesiaaleista selittyi aluksi uusinnoilla mutta kun aiemmin julkaisemattomat tarinat eivät ole lukuintoa lisänneet on se vähän mysteeristä. Onko sitten niin että värien puuttuminen vie innostuksen vai johtuuko se täytesarjojen puutteesta vai siitä että on niin paljon muutakin luettavaa (värilliset tuli kyllä luettua heti).

Eräs tuttuni kommentoi nykyisiä spesiaaleja, että niiden painoasu on liiankin hyvä nostalgisen tunnelman kannalta, että spessut eivät siksi kolahda. Sama vika on kuulemma tuoreessa Teräsnyrkki-albumissa. Itse en valita erinomaista painoasua ja paperia.

Tietty myös uusien juttujen piirrokset on piirretty väritettäviksi, joten jotkin niistä voivat näyttää valjuilta mv.

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1674 : 12.09.2013 klo 20:56:23 »
[
Enpä olekaan tullut kauhean aktiivisesti ajatelleeksi, kuinka Walkerin perheessä hoidetaan työnjako, jos lapsia siunaantuu enemmän kuin yksi. Tuleeko vain vanhimmasta Mustis, ja mitä tekemistä muut keksivät? Jonkin menneiden vuosisatojen Mustanaamion sisar taisi välillä sijaistaa broidiaan (etäinen mielikuva tämmöisestä tarinasta pyrkii pinnalle).

Vanhin poikalapsi se yleensä on ollut ja muut tekevät mitä haluavat ja sisar on paikannut veljeään ainakin kertaalleen (tästä on ollut täällä aikaisemminkin huttua), sitä kuinka monta lasta ed. Mustikset ovat saaneet ei sen kummemmin ole kerrottu.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Kahkonen

  • Jäsen
  • Viestejä: 771
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1675 : 12.09.2013 klo 21:36:54 »
Enpä olekaan tullut kauhean aktiivisesti ajatelleeksi, kuinka Walkerin perheessä hoidetaan työnjako, jos lapsia siunaantuu enemmän kuin yksi. Tuleeko vain vanhimmasta Mustis, ja mitä tekemistä muut keksivät?

Falkin eräässä tarinassa 9. Mustanaamio oli perheen neljäs lapsi, nimeltään Kit-Four... Muistaakseni yhdestä veljestä tuli tiedemies/opettaja, toisesta merimies ja kolmannesta sotilas.

Jukka Laineen muistelemaa tarinaa en tiedä. Olisiko väärä muistikuva niistä tarinoista, joissa Mustanaamiolla on ollut velipuoli (Rene de Montmorency 1. Mustiksella, Chris Sommerset ja 18. Mustis)?

---

Vaan kuinka Mustanaamio säilyy aina niin vaaleana?

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 232
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1676 : 13.09.2013 klo 07:55:13 »
Kings Watch on Dynamite-yhtiön uusi lehti. Mustanaamio, Taika-Jim ja Flash Gordon seikkailevat kimpassa. Ovathan ne tehneet sitä ennenkin.

http://www.newsarama.com/18093-flash-gordon-the-phantom-and-mandrake-team-up-in-kings-watch.html

"Kuninkaan vartion" ensimmäinen numero on juuri ilmestynyt. Eräs arvostelu on täällä, toinen täällä. Myönteinen suhtautuminen tuntuu olevan noissa. Numeron ensimmäinen painos myytiin heti loppuun - tosin painos ei ollut hirveän iso, 10 425 kpl. Tarina kestää viiden lehden ajan.

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 232
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1677 : 21.09.2013 klo 17:40:56 »
The Phantom  lehden (Mustanaamio) monivuotinen kustantaja moguli Jim Shepherd kuoli jokin aika sitten. Hän on alusta saakka julkaissut Australiassa Frew-kustantamonsa puitteissa Mustanaamiota, joka on ollut Australiassa suosittu aikoinaan. En tiedä tämän päivän tilannetta. Luulen että suosittu vieläkin.

 Lehden australialaiset lukijat ovat olleet huolissaan, mikä on lehden tulevaisuus kun lehden päätoimittaja ei ole enää johtamassa.

Kiitos linkeistä. Australian Mustis-lehden tilannetta on kiinnostavaa seurata, mutta käytännössä naapurimaan eli ruotsalaisen lehden tilanne vaikuttaa paljon enemmän siihen mitä meillä tapahtuu.

Tämän vuoden alussa Fantomenin vetäjinä aloitti uusi kolmikko Mikael Sol, Claes Reimerthi ja Hans Lindahl. Mielestäni on huono asia, että käsikirjoittaja Reimerthi ja piirtäjä Lindahl ovat lehden toimittajina. Ennemmin jonkun ulkopuolisen pitäisi valvoa heitä, jotteivät he sokeudu taputtamaan toisiaan selkään.

Semmoinen muutos on kuulemma (nettikeskustelujen perusteella) tapahtunut, että Mustiksen moniosaisten historiallisten seikkailujen jatkoja on pantu jäihin ja piirtäjille on annettu ohje piirtää ruutujen taustoja tarkemmin.

Kahkonen

  • Jäsen
  • Viestejä: 771
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1678 : 23.09.2013 klo 01:19:25 »
Ja nyt on menossa yhteissarja sunnuntaisin, jossa ovat risteilyllä suojelemassa kultalastia. Mukaan tullee jatkossa vielä joku vanha tuttu. Cobra ehkä?

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 232
Vs: Mustanaamio
« Vastaus #1679 : 23.09.2013 klo 15:15:19 »
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

(Yritin turhaan lisätä sunnuntaistripin spoilerin sisään. Pitää tutkailla kuinka se tehdään.)


EDIT. Kuvan laitto tekstin sekaan ei onnistu minulla. Pitäisi kai ensiksi laittaa kuva johonkin nettigalleriaan, josta se ladattaisiin. Siispä liitän kuvan tähän perinteisellä tavalla liitteenä. Mustiksen tämänhetkisen sunnuntaisarjan tekijöinä ovat siis Tony DePaul (käsis) ja Terry Beatty (piirrokset).
« Viimeksi muokattu: 23.09.2013 klo 17:27:44 kirjoittanut Sampsa Kuukasjärvi »