Korostan, että Mustiksessa on kokenut ja huolellinen suomentaja. Edes pilkkuvirheitä ei löydy.
Suomalaisia äänitehosteita on muuten taas laadittu urakalla. Kari Leppänen kritisoi niitä blogissaan aiemmin, mutta minusta ne ovat toimivia.
Yksi häiritsevä asia spessussa on myös Mustanaamion mystisyyden puute. Spesiaalin tarinoista ilmenee Mustis-mytologian mukaisesti oikein, että Mustiksella on pelätty ja salaperäinen maine Morristownin rikollisten keskuudessa. Sankarimme liikkuu kuin häivähdys varjoissa, ja hänen käynnistään jää niin epätodellinen olo, että jotkut jopa uskovat hänen olevan aaveen. Kuitenkin spessun tarinoissa eli nykyhetkessä Kävelevästä aaveesta tehdään arkinen henkilö, joka kävelee kaupungilla päivällä, tunnistetaan kaduilla, tekee tyhmiä virheitä ja joka viedään oikeuteen ja mielisairaalaan saakka. Ei näin! Mustis ei saisi olla kuin kuka tahansa.
Hahmoista Sandal Singh ei toimi jämäkästi niin kuin Bengalin presidentin pitäisi toimia, vaan jää pelokkaaksi koristeeksi. Rempseä poliisikomisario saa ensimmäisessä osassa liikaa ruutuaikaa, mutta lähes unohdetaan sitten. Sandalia ja muita henkilöitä saisi hieman selittää tekstilaatikoissa satunnaisille lukijoille.
Läpyskä on kyllä kevyttä ja tutun oloista miellyttävää luettavaa, ei siinä mitään, mutta paljon parempaakin Mustista löytyy.
