Eri mieltä. Vammautuneen ihmisen taskujen penkominen ilman yritystäkään auttaa, on aika psykoottista, samoin kuin sairaalakuntoon piestyn tyypin uudelleenpieksäminen.
Eri mieltä. Kuten on tiedossa, Batman ei ole yksiulotteinen sankari, niin kuin Teräsmies tms. Batman on sankari, jonka on pakko toimia rikollisin tavoin, ollakseen sankari. Tämähän selitettiin siinä Teräsmiehen muistelemassa dialogiassa, joka oli myös Millerin Batman & Ihmepoika Robin teoksessa, jossa se paljastui Vihreän Lyhdyn ja Batmanin väliseksi.
Vihreä Lyhty: "Sinä saat meidät näyttämään rikollisilta."
Batman: (nauraen) Tietenkin me olemme rikollisia. Me olemme aina olleet rikollisia. Meidän täytyy olla rikollisia.
Tämä on se asia, jota muut sankarit eivät Batmanin maailmassa ymmärrä.
Batmanille se taas on itsestään selvää. Ainoa tapa toimia. Ja koska muut sankarit eivät tätä ymmärrä, he ovat siirtyneet syrjään sankarin hommista.
Teknisenäkin suorituksena Yön ritaria voi tarkastella, mutta Miller onnistuu vetämään lukijan mukaansa tunnetasolla, mikä on kirjoittajanlahjojen osoitus jos mikä.
Etenkin alkuvaiheessa kyllä. Sitten "veteraanin viimeinen puhallus" näkökulma muuttuu alleviivaksi, ja lopulta kun se katoaa, sitä jää vähän kaipaamaan. Mutta Yön Ritari on silti alusta loppuun hyvä teos.
Vaan ehkä on turha toive, että joku satunnainen lukija pystyisi sivuuttamaan sen, että kyse on supersankarista ja tarttuisi opukseen.
Minä sain jopa isoisäni lukemaan Yön Ritarin, ja hän piti siitä. Etenkin niille jotka muistavat jotenkin Batmanin nuoruuudestaan, teos sopii erinomaisesti. Isoisäni oli lukenut Batman sarjakuvia joskus 60-70-luvulla, ja katsonut joskun verran sitä 60-luvun tv-sarjaa ja muuta Batmaniin liittyvää, josta hahmo oli tullut tutuksi. Lisäksi Zorron merkin näkeminen luonnollisesti auttoi asiaa. Hän piti ajatuksesta, että sankari vanhenee, siinä missä hänkin.
Sitä ei myöskään tee Yön ritarin maailmaa pohjustava All-Star Batman and Robin Boy Wonder.
Mutta minusta se on silti monella tapaa parempi kuin TDK2.
Jaksojen välisivut ovat myöhempää Milleriä ja tyyliltään todellakin jatko-osan mukaisia. Itsekin hieman harmittelen asiaa, mutta kuittasin asian arvostelussakin niin, että oheismateriaali on merkityksetöntä.
Minusta nuo välisivut näyttävät ihan hienoilta. Kyllä nuo minusta ovat ihan komeita, ja muutenkin parempia kuin monet Millerin omat kannet. Ne tekevät teoksesta vieläkin tuoreemman tuntuisen, ja omat hienoja koristeita.
Uusille lukijoille tämä lienee tajunnan räjäyttävää materiaalia, eikä haittaa vaikkei DC:n hahmoja ennestään tuntisikaan.
Eipä tuossa ole pahemmin Batmanin lisäksi muutenkaan muita DC-hahmoja.
Batmanin oman hahmo gallerian todennäköisesti tunnistaa kaikki vähääkään elokuvia katselleet, ja niiden lisäksi tuossa ei tainnut muuta kuin Teräsmies ja Vihreä Nuoli olla. Jason Toddin ja Dick Graysonin maininta voi lukijan hetkeksi sekoittaa, mutta nuokin voi luntata wikipediasta, eikä noilla ole muutenkaan merkitystä, ellei aio muitakin Batman tarinoita lukea.
Minusta on kuitenkin mielenkiintoista, että kaikki Yön Ritarissa (ja sen jatko-osassa) olleet piirteet lukuunottamatta kutakuinkin Batmanin vanhuutta, on myös nykyisessä Batmanissä, joten Millerin Yön Ritari ja muut Millerin Batmanit on tuollakin tapaa hyvä tapa aloittaa Batmanin lukeminen.
Millerin tyylistä en pitänyt lainkaan, mielestäni yhteistyö Klaus Jansonin kanssa on miehen parasta kautta.
Miller on parasta mustavalkoisena. Sen takia TDK2 ei toimi. Mutta siinäkin huomaa monessa kohtaa, että kyllä Miller piirtää osaa. Otetaanpa esimerkiksi TDK2:sen ensimmäisen numeron viimeinen sivu. Batman on anatomisine yksityiskohtineen upean näköinen. Ronin on kuitenkin osoitus Millerin kynän jäljen parhaimmista puolista.
