Traaginen risti on kieltämättä Tex-saagan keskeisiä rakennusaineita ja epäilemättä jonkinlainen kulminaatiopiste. Jannen arvioinnista
tulee kuitenkin väistämättä mieleen Juhani Suomi ja Kekkos-monografiat. Suomi kirjoitti kymmenkunta teosta, joista kävi ilmi,ettei Kekkonen tehnyt yhtään mitään väärin. Mies vielä muuttui Kekkosen näköiseksikin (en todennut tätä pilkatakseni arvostamaani Tex-tieteen professoria Viitalaa, vaan viittaan J. Suomeen metaforana). Sovitaan että konnien huono ampumataito johtui Texin ja muitten sankariemme oivasta asetaidosta.
Minun kohdallani Texissä peilautuu suurelta osin lapsuuden intohimoinen kiinnostus sarjakuviin ja varsinkin Texiin. Mistään pelkästä psykologisesta regressiosta ei kuitenkaan ole kyse, sillä onhan Texillä vielä viihdemerkitystä meille nelikymppisillekin.
Olen palstalla muutaman kerran kritisoinut ampumataidottomia intiaaneja ja varsinkin kyseisen kansanryhmän silmitöntä listimistä. Traagista ristiä selaillessa moinen harmi unohtuu Ticcin jylhiä fox-intiaaneja ihaillessa. Konnista sen verran, että tarinan hirsipuukandidaatit ovat kuitenkin kaukana unohtumattomista pahiksista. Mitä ne laimeat nyrkillätapettavat ovat verrattuna vaikka Ken Parkerissa esiintyneeseen sydäntä kylmäävään Donald Welshiin, jonka psykologinen profiloiminen on edes vähän haastavaa.
Mitä tulee Fordin klassikkoelokuvaan Hyökkäys erämaassa, elokuva ei liene yhteismitallinen minkään lännen sarjakuvan kanssa (en väitä, että Janne vertasi). Olihan siinä intiaaneja, mutta myös paljon syvällistä allegoriaa. Jälkimmäistä ei löydy Texistä eikä tarvitsekaan löytyä.
Ehkä Bonelli kuitenkin luopuu vielä joskus Tex-profiilin sensuroinnista ja hänen tilalleen astuu joku avarakatseisempi antamaan luovuudelle enemmän tilaa.
