Egmontin julkaisukalenterista selviää, että tämän vuoden jouluteemaista tuplataskariakin myydään nyt näköjään Carl Barksin uusinnoilla.  Kannessa on (kieltämättä komea) maalaus joka viittaa jo 12 kertaan painettuna (ja siihen päälle neljä kertaa digitaalisena) julkaistuun Aku Ankka pelastaa tyhjälän joulun-tarinaan. Sisällysluettelo paljastaa, että kyseinen klassikkosarja on totta kai mukana myös tulevassa taskarissa perinteisten italialaisten taskaritarinoiden seassa.

Nyt minusta kyllä mennään outoon suuntaan. Pidettäisiin taskarit taskareina ja koottaisiin ne kyseiseen formaattiin tehdyistä tarinoista. Pidetään Barksit ja muut isompaan lehtiformaattiin tehdyt tarinat poissa niistä. Jooko..?

Ensi vuoden maxeja kun vilkaisi Haapolan sivuilta niin eniten kiinnostaa pokkarin#54 Poker Alice. Kuvituksen tasoa ei ainankaan tarvitse pelätä Laurentin jälki Aseavussa Manuela Montoyalle oli erinomaista. Huono puoli tietenkin maksia joutuu vuoden verran odottamaan....

Pikemminkin kuuluu.
Tekoälyä tungetaan kaikkialle, sopi se sinne tai ei.
Se vanha totuus pätee internjetin kohdalla hyvin: jos palvelu on ilmainen, sinä olet tuote.

Tekoäly vastaukset ja taide ovat yleistymään päin ja niitä puolustellaan juuri kuten aina " sinullahan on tuttu joka muiden ongelmien lisäksi sai aivoverenvuodon. Kai haluat että hän voi tasavertaisesti viestiä? Haluathan?" Mihin on helppo vastata tietenkin, mutta mihin hemmettiin minä sitä tarvitsen?

Kuvittajilla ja kirjoittajilla on se ongelma että nähdään tekoälyn mahdollistavan kaiken. Tekevän sen tylsän osuuden. Ongelma on että tekoäly on muoto ja pinta ei sisältö.
Se miellyttää ja tarjoaa sen "suositun" vaihtoehdon.
Totutuimman.

Ja todella moni haluaa mennä helpoimman kautta. Jättää väliin vaikeat osuudet, tuntien, viikkojen ja kuukausien piirtämisen. Aiheesta lukemisen tiivistelmän sijaan. Ajattelun ihan oikeasti itse.
Oletko aina halunnut " tehdä" sarjakuvan? " Maalatun" sellaisen? Tai " kirjoittaa" kirjan? Muutama prompti ja voilá.
Ja yllättävän moni menee tuohon halpaan.

Rmäki valottaa uuden Kostajat-sarjakuvan paluuta lehtipisteisiin ensi perjantaina julkaistavassa blogikirjoituksessa.https://storyhouseegmont.fi/2026/10/02/lokakuun-sarjakuvat-2026

Nyt taisi Kang olla asialla, lehti ilmestyy 14.10.2026 johon tätä kirjoittaessa on reilu viikko ja päiväkin on keskiviikko.
Kostajat albumi Sota halki aikojen kyllä pitäisi tulla mutta vankasti epäilen kohtaa Lehtipisteisiin.

Askel korjaavaan suuntaan joka tapauksessa.

Minusta tässä on juuri se syvin ongelma tämän nostalgiabuumin kohdalla.
Ei nyt tahallisesti väärinymmärretä : hyvä että kadonnut lapsuus ja nuoruus myy.
Erittäin hyvä että historiallisuus säilyy.
(Tässä kohtaa hatunnoston paikka Turun Sarjakuvakaupan ja Rosebudin [ sekä muille jotka toimivat samoin] liikkeille joissa ei ole vain se uusin vaan koko klassikkosarjoja)
Mutta se ei voi olla vain historian varassa.

Jenkkien isoista varsinkin Marvel on enemmän pulassa kuin muut koska seurataan tuota muun kapitalismin ajamaa mallia joka on yhdenmukainen meidän nostalgiabuumin kanssa.
Keskiluokka on tapettu.
On se muutama prosentti sarjakuvan nimikkeistä joka vastaa lähes 90% sisään liikkuvasta rahasta.
Markkinoille tämä on normaalia ja alan laki.
Jokainen ymmärtää että jos tuote ei myy kannattaa myydä tuote joka myy. Perushuttua.
Miksi pitää hyllyissä tuotteita joiden menekki on riski?
* Liitä tähän kohtaan kahdeksan sivuinen katkera essee kulttuurin ja kulutustavaroiden yhteneväisyyksistä ja ennen kaikkea eroavaisuuksista sen N:ttä kertaa*
Koska kaikki kulttuuri elää ajassa ja paikassa ja ainoa varma asia on muutos.

On siis, meillä ja muualla, nimikkeet jotka myyvät joiden tuotto kattaa ne joita vielä julkaistaan.
Niitä on kourallinen ja ne tuottavat sen 80-96% myynnistä.
Loput meillä noin satakunta vuodessa, muualla 700/kk nimekettä tappelevat rippeistä kynsin hampain. Pennosista, näkyvyydestä ja niin poispäin. Ei rojalteja, ei toimivaa elinkeinoa.

Suomessa myydään niitä jotka maksava yleisö jo tietää. Maksava, vanheneva yleisö jolle sama tilanne koskettaa yhteiskunnan tasolla keskiluokan rapistuessa ja rikkaiden rikastuessa ja köyhien köyhtyessä. Jolloin kaikkien käytettävissä olevat tulot hupenevat ja yhä harvemmalla Maslow'n tarvehierarkia sisältää kulttuurin ja enenevästi huveten sen sisällä sarjakuvan.
Tämä johtaa kauppojen yleisesti panostavan siihen mikä myy eli ne nostalgiatuotteet uusien sijaan koska tulevat myynnit ovat huomisen tyyppien ongelma.
Ne uudet asiakkaat toteutuvat vasta viiden tai kymmenen vuoden päästä.
Valikoiman yksipuolistuessa ja edullisten muotojen, lehdet, kadotessa suppilo sen kun supistuu.
Väylät päästä esiin vähenevät.

Ja vaikka itse toivon että esimerkiksi Belzebubs saa nostetta sarjakuvana myynnillisesti animaation myötä se aiempi näyttö elokuva ja televisio kytköksistä myyntiin ei mitenkään rohkaise.
Sillä ei hurrata.

Ja yllämainittu malli on tehnyt lehdistä alati kalliimpia = osan ongelmaa. Jos myynti on heikompaa pitää yrittää kompensoida hinnassa. Että saisi jotain takaisin.

Ja vaikka mieluummin keskittyisin lastensarjakuvan nousuun ja siihen tunnelissa näkyy valoa.... meillä on sukupolvia joille lukeminen, minkään lukeminen, ei ole asia. Se ei kuulu heidän elämäänsä.
Väittäisin että on ihan tietoinen valinta ollut kuten jakeluverkostojen ja formaattien alasajo.

Mutta onhan meillä sarjakuvaromaanit! Joissa pätee sama vähintään 90/10 suhdeluku myynnissä. Miksi ottaa riskiä sen 90% suhteen jos osa ei myy edes parilla eurolla pala ja puolet painoksesta on vielä ( painosten juuri edellämainittujen syiden takia pienetessä) myymättä?
Isot hitit kantavat kunnes sukupolvi ja aika vaihtuu ja niistä ei saa divarissa mitään eikä niitä juuri oteta hyväntekeväisyyteenkään vastaan kun ei enää liiku.
Ja jos oma nuoruus olisi tarjonnut vain Aku Ankkaa, Tex Willeriä sekä hajamangoja tuskin olisin tällainen.
Mutta se on osittain jo edessä.