Kävin pitkästä aikaa kirjastossa ja luin siellä neljä ensimmäistä tarinaa tästä supergirl julkaisusta. Todella nopeasti luettavia eikä tarinoissa tarvitse miettiä jatkumoa. Tämä tuntuu olevan sopiva jos haluaa välissä lukea jotain kevyttä sarjakuvaa. Nopeasti selasin vain loput tarinat kun piti jatkaa matkaa.

Huomasin samalla että kirjaston tarjonta sarjakuvan osalta on supistunut todella paljon. Ilokseni sain kuitenkin todistaa kun 7-9 vuotias poika tuli tutkimaan sarjakuvia ja nopeasti keräsi hyllystä lattialle pinon rantanplan ja lucky luke albumeja. Hetken tutkiskelun jälkeen otti vielä Benjamin kokoelman ja pakkasi kaikki kassiinsa ja lähti suorittamaan lainauksen. Nuorisossa on siis vielä toivoa.

Kerrassaan ilahduttava anekdootti nuorisosta. Huomiosi kirjastosta on muuten valitettavasti osuva.

Itse lainasin oman kappaleen kauniimmalle osapuolelle ja totesi myös luettavaksi. Painotukset olivat eri kuin itselläni mikä on siinäkin mielessä hyvä että muistaa ettei oma kokemus ole universaali totuus ja erehtymätön.
Puolan tarina upposi paremmin hänelle ja japanilainen ei ollut ihan niin kammottava kuin minusta. Jos en muista väärin kuvaili" harmittomaksi".
Minulla on tavallaan samalla menossa ihmiskoe: vielä ei ole ylittynyt piste jossa kaikki kerronnan konventiot ja lajityypin lainalaisuudet olisivat samanlainen normi kuin minulle = tulos vastaa miten vähemmän aiheeseen perehtynyt asian kokee.

Minusta sankarien ikä ei ole ongelma, jos itse tarinat ovat vetäviä. Hyvä huomio kuitenkin nuo vanhat franchiset. Kun katsoo Marvelin ja DC:n supersankarielokuvia, esiintyykö niissä yhtäkään sarjakuvahahmoa, joka olisi luotu 1960-luvun alun jälkeen?

Sarjan tarkoitus on koota kaikki tarinat kultakin vuodelta. Kuitenkin Atomivakoojat vuodenvaihteesta 1950–51 jäi jostain syystä pois. En ole tarkistanut Inducksista viime pokkarien sisältöjä, koska en ole halunnut ja jaksanut tehdä tunnuksia sinne, mutta muistaakseni kukaan Kvaakissa ei ole puhunut, että olisi jätetty julkaisematta muita tarinoita. Kansikuvia kyllä puuttuu.

Noin 300 sivua vuodessa on minusta valtava määrä, kun ottaa huomioon, että Barks myös kirjoitti ja tussasi sarjansa. Monet tarinat, hahmot ja repliikit ovat hyvin kekseliäitä. Hänellä ei ollut piirtämisessä muita avustajia kuin vaimon apu joskus tussauksessa. Kaikkiaan hänen koko tuotantonsa taitaa olla melkein 7 000 sivua kun lasketaan mukaan kansikuvat ja käsikirjoitukset muille – se on paljon. Tarkan sivumäärän saisi selville Inducksista.

Yleinen käsitys on, että Barksin paras luomiskausi oli vuosina 1944–56, mikä lukee mm. vanhojen Aku Ankan parhaat -albumien esittelyteksteissä. Ainakin taiteen laatu heikentyi vuoden 1956 jälkeen. Barks itse selitti tätä sillä, että hänelle annettiin huonompaa paperia, minkä takia tussauksesta piti tehdä vähemmän yksityiskohtaista. Saattaa olla, että 50-luvun puolivälistä lähtien sivuja valmistui hänellä nopeammin kuin aiempina vuosina etenkin kun kahden lehden (WDC ja DD) yksittäisten ankkatarinoiden lisäksi velvoitteena oli tehdä Uncle Scrooge -lehden sisältö.

Lukuisat loistavat kymmensivuiset kertomukset erottuvat minulle tästä vuosikerrasta 1956. Suosikkeja niistä on lähes mahdotonta nimetä, mutta sanotaan nyt vaikkapa Uudenvuodenpäätökset, Tuulen viemää, Yleisurheilukilpailu, Joulukylpy ja Aku savulentäjänä. Vuoden paras tarina on minusta ehkä Maailman toiseksi rikkain ankka, jossa on Kulta-Into Piin ikimuistoinen ensiesiintyminen. Eräässä Pelle Peloton -jutussa esiintyvät Barksille harvinaisesti myös Mortti ja Vertti.

Nimitarina ei kuulu suosikkeihini, koska minua on aina häirinnyt se, miten maanalaisten olentojen tömistely voi aiheuttaa Ankkalinnassa maanjäristyksiä ja jopa lennättää kivisiä rakennuksia ilmaan. Tarinassa on kuitenkin hyvä, jännittävä tunnelma maan alla.

Tämä on aika hyvin sanottu:

Energon Universe on saanut laajaa kiitosta sekä faneilta että kriitikoilta, koska se onnistuneesti herättää henkiin klassisia Hasbro-hahmoja (Transformers ja G.I. Joe) yhtenäiseksi, maadoitetuksi ja moderniksi jaetuksi universumiksi. Sen sijaan, että se luottaisi vuosikymmenten mutkikkaaseen jatkuvuuteen, se kertoo tuoreita, tärkeitä tarinoita elokuvamaisella tahdilla ja aidolla hahmojen kehityksellä.

...
Olen vielä aika kokematon uudempien sarjakuvien suhteen, MUTTA se elokuvamaisuus heti alussa teki lähtemättömän vaikutuksen. Kuvakulmat, valaistus, lähellä hahmoa, kauempana tapahtumista, jne. (Tykkään erityisesti JB007, MIP, Matrix, Alien, Blade Runner...), joten tuli sellainen moderni fiilis. Nyt ollaan rohkeasti tekemässä uutta, mutta kunnioitetaan sitä perintöä.

Esimerkki tästä on Codename G.I. Joe Deluxe Edition, jossa kirjan tekijät kertovat kuinka he rakensivat Cobra-la maailmasta syvemmän, ottamalla mallia G.I. Joe the movie animaatioelokuvasta, sekä sen alkuperäisestä käsikirjoituksesta, jossa mainitaan juttuja, joita ei sitten animaatioelokuvassa ollut. Nyt kuitenkin tuotu sarjakuvien sivuille sitä Cobran maailmaa. En voi kirjoittaa enemmän, koska se voisi pilata jännitystä.

Sanon kuitenkin loppuun sen että tekijätiimi rakastaa näitä maailmoja ja hahmoja. Osa heistä on esim. pitkän linjan G.I. Joe faneja ja tämä onkin monelle unelma projekti. Se että sarja myy yli 6 miljoonaa kappaletta, ehkä tällä hetkellä vieläkin enemmän, kertoo laadusta. Kuten yllä voi lukea niin kriitikot ja fanit ovat tykänneet.   

Mä en vielä ole lainkaan tutustunut tähän uuteen Skyboundin maailmaan. IDW:n julkaisuista seurasin A Real American Heroa eli Larry Haman käsikirjoittamaa alkuperäisen sarjan jatkoa. Lisäksi luin joitakin yksittäisiä juttuja, mutta IDW:n omaa ja uutta tuotantoa en mitenkään seurannut. Nyt Skyboundin aikana en ole Haman aRAHiakaan vielä lukenut. Päällimmäisenä syynä on se, että IDW:n julkaisemaa sarjaa luin digitaalisena, ja ostin numerot yleensä Amazonin alennusmyynneistä. Imagen sarjoja ei kovin usein ole siellä alennuksessa, joten en ole sitten niihin tutustunutkaan. Ja tuntuisi oudolta ikään kuin kesken ruveta ostamaan painettuja julkaisuja. Mutta saa nähdä...