Zagorin uuden tulemisen myötä innostuin lukaisemaan autenttisia 1970-luvun pokkareita. Lapsena noita tuli luettua joskus paremman puutteessa, mutta ei oikein silloin iskenyt. Eikä iskenyt vieläkään. Tarinat ovat pääsääntöisesti uskomattoman kevyttä höttöä, ja on vaikea uskoa niitä Segio Bonellin kirjoittamiksi, joka sentään Texin parissa on kirjoittanut monia komeita ja kunnianhimoisia tarinoita. Lapsena ei tullut mieleenkään edes miettiä sankariparin seksuaalista suuntautumista, mutta ainakin näiden tarinoiden perusteella Zagor ja Chiko (nimi taisi olla juuri noin kirjoitettu, kun se näissä uusissa Tex & Zagoreissa on muistaakseni Cico) ovat ihan ehta homopari. Siis paljon enemmän kuin esimerkiksi samoja vihjauksia kohdanneet Tintti ja Haddock tai Asterix ja Obelix - siellä sitä asutaan metsän siimeksessä ihan kahdestaan, ja toinen on pukeutunut oikein miehekkaäseen ja ihonmyötäiseen asuun, joka tuo mieleen jopa Tom of Finlandin. Lisäksi ainakin kahdessa tarinassa Chiko pukeutuu naiseksi. Ja kun kaupunkiin mennään, niin naisiin ei luoda silmäystäkään eikä heistä käytännössä edes puhuta. Näissä uudemmissa tarinoissa on ainakin tähän vaikutelmaan tehty pesäeroa, kun Cicolla on perhe. Jossain välissä Zagor on vanhoista tarinoista poiketen kehitellyt itselleen myös yliluonnollisia kykyjä.

Dark Ateneum on mainio.
Kyllä, on " vain" värityskirja mutta veikkaan että taidemuseo on tästä onnessaan.
Tai siis kuten takakansi sanoo " pastissivärityskirja" mutta kohdeyleisö löytänee teoksen koska toisin kuin luullaan se metallin ja goottiestetiikan väki on suurempi museoiden ja taiteen kuluttaja kuin ns tuulipukukansa ( kiitos oikoluku tuulipukukana olisi vielä jyrkempi ilmaus kuin tavaramerkkimäinen ylenkatseeni)
Olisi kieltämättä ollut hauskaa jos JP Ahonen olisi jatkanut kannen Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti teoksesta versioitua Lemminkäiselle väriä takakanteen Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla teoksella. Purren olisi voinut vaihtaa vaikka kelluvaan raatoon, mutta pitää sen leipätekstin johonkin mennä.
Jaan kannan

Taide kuuluu kaikille - myös niille, jotka omistavat värikyniä vain mustan eri sävyissä.

Omia suosikkeja ovat tietty Bli aktiv - Boxa! , Haavoittunut demoni, Lavalle ja Démasquée.

Toiseen osaan riittää taidetta jahka kansainvälinen yleisö, tässä on englanniksi myös, löytää tämän.
Eilen tuli hankittua kolme yhteistalouden nimissä.

Jävla bra.

Näköjään L'uomo del Texas tarina julkaistaan värialbumi sarjassa (Tex Romanzi A Fumetti), vaikka kyseessä ei ole edes Tex tarina, eikö se näin ollut?

Nämähän olivat oikein mainiot taidehistorian kierrokset


Kuvassa JP Ahonen selittää miten Akseli Gallen-Kallelan Aino triptyykistä tehdään diptyykki.

Ateneumissa myös Dark Ateneum teosta myydään halvemmalla kuin kustantajalta.

Nooh, sanaleikittely = Fingerpori, raitapaita-rosvo mustalla silmänaamiolla = Aku Ankka. Sillai se menee Suomessa.

Timo