On ylipäätään ehkä hieman turhaa yrittää ennustaa elokuvan potentiaalista menestystä hahmon sarjakuvaversion tunnettavuuden/suosion pohjalta. MCU rakennettiin ennen leffaa C-tason hahmona nähdyn Rautamiehen hartioille, täysin növö höörd Guardians of the Galaxy sai kokonaisen menestys trilogian ja popkulttuurissa puhtaasti vitsinä kohdeltu Vesimies oli ensimmäinen (ja ainoa?) miljardiin yltänyt DCEU-leffa.

Rautamiehellä oli vielä uutuudenviehätys puolellaan ja nappiin onnistunut näyttelijävalinta, jolla Robert Downey Jr pelasti uransa. Enää näissä haisee vain kyyninen rahastus ja tekijöidensä laiska mielikuvituksettomuus. Martin Scorsese on oikeilla linjoilla kuvatessaan enemmän huvipuistolaitteiksi, kuin varsinaisiksi elokuviksi. Tekoäly mahdollistaa jatkossa nopeampia tuotantoja ns. tehostevetoisiin leffoihinkin, joten kilpailu lisääntyy ja markkina saturoituu entisestään. Ehkäpä muotiin tulee vaihteeksi jotain pienimuotoisempaa, kuin fysiikan vastainen sortuvan kaupunkimiljöön kuvantaminen. 

Tutkailin Ankkojen ankkaa tarkemmin. Minusta tämä edustaa hyvin Aku Ankan sisältöä eri vuosikymmeniltä. On Barksia, Vicaria, Rosaa ja Korhosta. On Roopea, Iinestä, sudenpentuja, Karhukoplaa ja Millaa. Mitään esipuhetta ei valitettavasti löydy. Hieman sekoittavasti sekä Akulle että Mikille on valittu mukaan pitkä tarina nimeltä Kultainen kypärä.

Minulle tuli myös mielikuva, että julkaisussa taitaa olla yllättävän paljon Mikkiä. Päätin tarkistaa asian ja laskin, että siinä on yhteensä 303 sivua Mikki-tarinoita. Isoimmat osuudet ovat Paul Murryllä (98 sivua), Feriolilla (65 sivua) ja Tellolla (39 sivua). Murry-fanien siis ainakin kannattaa tarkistaa tämä julkaisu.

303 sivua tekee melkein kolmanneksen pokkarin 928 sivusta. Käytännössä se on melko tasan kolmannes, koska julkaisuhan sisältää myös monisivuisen sisällysluettelon sekä välisivuja, eli puhdasta sarjakuvaa siinä ei suinkaan ole täydet 928 sivua, vaan ehkä vain noin 910. Lisäksi vielä yhdessä Stroblin piirtämässä ankkatarinassa konnana on harvinaisesti Musta Pekka hiirimaailmasta. En jaksa verrata tätä sivumäärää aiempiin saman paksuisiin kokoelmiin, mutta luulen, että Mikkiä löytyy tästä paljon enemmän kuin Aku Ankka -lehdestä nykyään.

Teen nettisarjakuvaa, jonka idea on yksinkertainen: laatikollinen vanhoja sarjakuvia päätyy Helvettiin, jossa pirutar Ilza leikkaa ja liimaa niistä uusia tarinoita viihdykkeeksi Saatanalle. Satan Show Comic Recreation on siis Helvetissä tehtyä sarjakuvaparodiaa, kuten englanninkielinen slogan kuuluu - The Comic Book Parody Made in Hell.

Toteutustapa on kirjaimellisesti vanhojen sarjakuvien leikkaaminen ja liimaaminen - joskin teen sen tietokoneella, Photoshopissa. Tarinat ovat omiani, ja se, että teen nimenomaan parodiaa, mahdollistaa, että voin käyttää tekijänoikeuslakien alaista materiaalia omien tarinoiden luomiseen ihan luvan kanssa - parodia kun määritelmänsä mukaan parodioi jotain jo olemassaolevaa. Näin voin käyttää suuria mestareita, kuten John Byrneä tai Joe Kubertia, omina kuvittajinani, mutta ikään kuin käänteisellä tavalla - luon heidän kuvistaan uusia tarinoita. Satan Show Comic Recreation onkin ollut varsinainen sarjakuvanteon oppikoulu, joskin sen luomisprosessi on ehkä lähempänä elokuvan leikkaamista kuin perinteistä sarjakuvaa.

Valmiita parodioita löytyy Maantiekiitäjistä, Teräsmiehestä, Taika-Jimistä ja Wolverinestä, parhaillaan julkaistaan Tarzan-parodiaa. Sarjakuvaa voi lukea ilmaiseksi netistä, ja liittymällä postituslistalle saa koko lehden ilmaiseksi PDF-tiedostona.

comic.satanshow.com

Lukuiloa!

T. Juhana Lumme

Yleisesti ottaen Vincent edellä on oikeassa.
Kyllä, oli tietenkin kaltaisiani joille lähdemateriaali oli ennestään tuttu, joille Rautamies ei ollut c-sarjan sankari ja jotka ennen elokuvaa toivoivat että edes 1/20 Grootista ja Rocketista siirtyy kankaille.
Mutta minä ja kaltaiseni ovat vähemmistö. Totta kai siellä on sellaisia kuin tuttu näyttelijä joka sarjakuvaelokuvan hyväksi havaitessaan katsoo lukuisia kertoja elokuvateatterissa.

Mutta tällaisia on niin vähän ettei se yksin riitä tuotto-odotuksiin. Studioiden näkövinkkeli on yksiselitteisesti raha. Isojen elokuvien tavoite on tuoda rahaa sisään jotta sitten voidaan rahoittaa pari sellaista joilla saa ehkä jopa jonkun palkinnon ja jos saavat niin sekin tuo silloin rahaa.

Tämän ongelmaksi koetetaan asettaa sitä että on naissankari ( ilman että kyseessä olisi naisviha) tuntemattomia (hahmo ei ole uusi 1 huono elokuva aiemmin useampi kausi omaa tv-sarja) ja ihmisten kyllästyminen supersankareihin genrejä ( mikä on yhtä fiksu kommentti kuin ihmisten kyllästyminen futikseen jääkiekkoon ja yleisurheiluun= oma kanta ei ole universaali totuus)

Omissa piireissä elokuva on nähty ja sarjakuva johon pohjaa luettu. Mutta valtaosalle Supergirl Woman of Tomorrow on vieras.
Ja vaikka itse olin toki lukenut Manhattan projektista ja tiesin Oppenheimerista niin siinä ja Barbiessa oli uuttakin. Silti molemmat löivät läpi.

Elokuviin pätee sama kuin sarjakuviin ja kirjoihin: tärkeintä on olla hyvä. Jos suuret massat löytävät sen johtuen osin laadusta osin laumamentaliteetista, aina parempi.
Osan mielestä supersankarielokuvien on mahdotonta olla mitenkään hyviä.
Yhäkin vapaa maa: väärässä oleminen ei ole lainvastaista.

Veikkaan että Dredd elokuvan tavoin saa jälkijunassa maineen palautuksen. Tämä kun on toinen elokuva putkeen jossa hahmo saa ansioitta nk kylmät.
Se Batman & Supergirl elokuva oli niiltä osin mainio, sitä vaan pilattiin idiootti Flashilla( josta hahmosta sarjakuvissa ja tv-sarjassa pidän)

Pitkästä aikaa SarjakuvaTV:n Joonas-videosarja täydentyy Hirnulla. Kevällä ilmestyi Hirnu kokoelma, ja saimme siitä kimmokkeen kutsua Wallu kertomaan omaa näkökulmaansa aiheeseen. Mukana on luonnollisesti myös viljalti Hevoshullu -lehtien historiaa. Kesto 22min.

Oli ihan mielenkiintoinen video! Itse en ole kuin muutaman Hevoshullu-lehden lukenut. Muistelen kyllä Kultapossu-lehdessä, että joku hevonen siellä oli. Muuten ei ole kovin tuttu tuo Hirnu-sarjakuva.