Hei, tuohan on minun kantadivarini!! (Paitsi että eihän siellä käytettyjä sarjakuvia ole, vaan ne on itse tuotu maahan).
Kas vain, minulla sitten näköjään kävi laakista tuuri, kun pääsin sille hyväksytylle kanta-asiakaspuolelle: minä olen juuri niitä, joiden ostosvisiitit aina venyvät pitkiksi keskusteluiksi.
(Lasken hyväksynnäksi sen, että hyllystä poimittuja kirjavalintoja kehaistaan tyyliin: "Tätä kirjaa olen tuossa hyllyssä pitänyt ainakin kymmenen vuotta, mutta nämä tyhmät lahtelaiset eivät ole tajunneet ostaa".)
Mutta taisi olla niin, että satuin aina ensimmäisillä kerroilla ostamaan jotain, mikä sitten ilmeisesti teki hyvän vaikutuksen.
Niin - ja muistaakseni silloin ensimmäisellä kerralla omistaja itse huomautti, että hänellä oli tavallista lauhkeampi päivä. Yhtäläisyydet Black Books -sarjaan hän toi itse esille.
Mainitun pahamaineisia tempauksia en ole ollut todistamassa - kerran tosin Suuronen jutun kertomisen lomassa päätyi yhtäkkiä esittelemään karateliikkeitä, mikä tietysti tottumatonta vähän säpsähdytti.
Mies on tosiaan Suomen sarjakuvaharrastuksen alkuaikojen aktiivi. Protestina Sarjainfon linjalle hän julkaisi aikoinaan omaa Sarjakuvan uhri -lehteä. Sääli vain, että julkaisu tapahtui uniikkikappaleena pöytälaatikossa, joten sen lukijakunta jäi pakostakin rajalliseksi.
Tuo mainittu Turun Alfa Antikva sen sijaan on se minun sarjakuvaharrastukseni kehto, missä minä olen käynyt koko ikäni. Siellä kanta-asiakkaaksi hyväksyntä vei ainakin kymmenen vuotta. Sen ajan, ja varmaankin tuhansien kulutettujen markkojen, jälkeen tunnistamisen merkiksi sisään astunutta asiakasta tervehdittiin vaimealla "hrmpf" murahduksella. Turun asteikolla se on katsottava ystävälliseksi asiakaspalveluksi.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tällaisista paikoista edes omistaja löytää yhtikäs mitään.
Voin tässä kohtaa todistaa, että ei löydä. Jonkun jutun yhteydessä Suuronen mainitsi keräilyaarteesta, jonka joskus oli hankkinut. Kysyin, että löytyisiköhän sitä jostain nähtäväksi. Suuronen lupasi katsoa joskus varastosta. Myöhemmin kun kysyin, niin ei ollut kuulemma ainakaan sieltä tullut vastaan. Sitten alkoi hyllyjen katseleminen. Liikkeen omistaja itsekin piti siinä kohdin löytymisen mahdollisuuksia "epätoivoisina". Mutta jostain sieltä tiskin takaa kohde sittenkin löytyi: ison pinon ja TIHEÄN pölykerroksen alta.
Niin että siis vaikka kohde tässä tapauksessa lopulta löytyikin, en nyt ihan kuitenkaan silti pitäisi sitä minään selkeän ja nopean arkistoinnin tehoesimerkkinä.
(Mainittu kohde muuten oli Fogelin signeeraama Pekka Puupää -albumi. Se siirtyi oitis minun kokoelmiini.)
