Tällä viikolla on jälleen koostepostauksen vuoro, tällä kertaa vielä edellistäkin isommalla määrällä teoksia. Kesän mittaan olen tehnyt monia mainioita löytöjä, palannut kassikoiden äärelle ja tutustunut uusiin taiteilijoihin. Myös huteja on osunut kohdalle, ainakin yhden teeman kohdalla. Siitä avautuminen kohta.
Olin jo haastetta aloittaessani päättänyt, että luen vähintään myös pari nettisarjista haasteeseen, vaikka olen taas päässyt kirjastoiden herkullisten sarjisbuffettien äärelle. Boneygjonesin Minnie n’ Slug osui kuitenkin tielleni ihan sattumalta. Monesti jätän slice of life -sarjat lukematta, mutta tämä suloinen tarina karskista punaniskaisästä (ei sellainen white lives matteria kannattava Trump -fanaatikko vaan kiroileva ja viskistä nauttiva rekkakuskinallekarhu) ja hänen sanavalmiista alakouluikäisestä tyttärestään on valloittava. Pahaa mieltä ja surua ei nähdä, ja suurinta draamaa on se, kun Minnien ankkapehmon toinen siipi irtoaa. Tästäkin selkkauksesta selvitään jesarilla. Jos haluat sydäntälämmittävää, naurattavaa ja hauskasti hahmojen dynamiikalla pelaavaa strippisarjista, suuntaa Tapaksen sivuille tai äppiin. Päivityksiä saattaa joutua suhteellisen epätasaisen päivitysvälin takia odottelemaan, mutta tätä ihanuutta jaksaakin vartoa.
Timo Mäkelän piirrustus- ja tarinankerrontatyyli ovat tulleet tutuiksi muutamista muista hänen aikaisemmista töistään, mutta tänä kesänä tartuin hänen uusimpaan Korpit ja muita kertomuksia teokseensa. Huomioni kiinnitti upea ja värikäs kansi, jossa Vincent van Gogh itse kuikuilee lukijaa. Kansi antaa hyvin vihiä tulevasta, kirjan nimittäin koostuu usemmasta taidehistoriasta ammentavasta tarinasta. Matka alkaa keskiajalta ja jatkuu aina impressionistien valtakaudelle. Taide on selkeää ja mukavaa katseltava, mutta lukukokemus jättää kylmäksi. Tarinoihin toisi luultavasti lisää syvyyttä se, että lukija tuntisi taiteen klassikoita niin, että voisi taputtaa itseään selkään viittausten tunnistamisesta. Sivuilta voi tosin huomata Mäkelän asiantuntijuuden ja kiinnostuksen aihettaan kohtaan, ja sangen nopeasti luetusta teoksesta voi toki saada irti mukavasti taidetuntemuksen tärppejä.
Pieni sivumäärä voi jättää lukijan kylmäksi tai napata mukaansa täksi ohikiitäväksi hetkeksi. Edeltävästä työstä poiketen Zeina Abirachedin omaelämänkerrallinen Minä muistan menee ihon alle. Abirachedin muistelee lapsuuttaan Beirutin sisällissodan keskellä kevyellä mutta mukaansatempaavalla otteella. Yksinkertainen piirrostyyli tuntuu aluksi erikoiselta valinnalta sotakokemuksien läpikäymiseen, mutta pidemmän pohdinnan jälkeen se tuntuu juuri toimivalta lapsuuskokemuksien jakamisessa. Kaiken kepeyden ja arkisuuden keskeltä nousee kuitenkin välillä erittäin kipeitä kuvauksia sodan kauhuista ja sen vaikutuksista ihmisten toimintaan ja käytökseen. Väkivalta ja tuho eivät kuitenkaan ole pääosassa, vaan aihetta lähestytään hyvin lempeästi arkisten tapaamisten kautta. Tästä syystä kirja voisi ainakin omasta mielestäni olla hyvä ikkuna myös nuoremmille lukijoille siihen, mitä sota on. Aikuinenkin herkistyy, ja tämä aikuinen lisää myös lukulistalleen toisen taiteilijan käännetyn teoksen Pääskysen leikki.
Luettavaksi mangaksi valitsin tähän haasteeseen yhden teiniaikojeni suosikeista Horoskooppimysteerit, kun ystäväni lahjoitti hyllynsiivouksensa yhteydessä minulle neljä pokkarillista nostalgiaa. Natsumi Andon tarina on yläasteikäisestä rikosmysteerejä ratkaisevasta ennustajasta on oikein harmiton ja mukava. Näitä tarinoita oli hauska lukea näin varttuneempanakin. Hieman kyllä kulmakarvani hyppäsivät hiusrajaa kutittelemaan, kun päähenkilömme Lilin lapsuudenystävä Hiromin kerrottiin suorittaneen yliopiston vasta 14 -vuotiaana. Samanikäisenä Lili aloitteli jo etsivän hommia ja ennusti työkseen. Hieman ehkä ylisuoriutumista näiltä naperoilta, vaikka alhainen ikä yhdistettyinä uratöihin ei ole mangassa mitenkään tavatonta. Kovin kriittisesti tätä tarinaa ei kannatakaan tarkastella, vaan keskittyä viihtymään tämän kevyttä romanssia, murhamysteeripulmia ja horoskooppeja yhdistelevän lyhytsarjan parissa.
Näiden miellyttävien lukukokemuksien jälkeen on aika siirtyä lupaamaani valitusvirteen. En ole aikaisemminkaan ollut supersankarisarjisten suurkuluttaja, mutta monet tarinat ovat onnistuneet voittamaan minut sittenkin puolellensa. DC Comicsin BATMAN: HUSH vei minut kuitenkin ehkä elämäni turhauttavamman lukukokemuksen äärelle. Alkuun oikein kiinnostavalta ja lukumäärältään harmittomalta vaikuttava kirja muuntuikin tarinan edetessä sekavaksi sotkuksi paperinohuita hahmoja ja epämääräisiä motiiveja. En ole aivan varma siitä, että vaikutti tähän kokemukseeni liian vähäinen tuntemus lepakkoukon ja muiden aivan liian lukuisten sivuhahmojen taustatarinoista. Toki samaan aikaan Batmanin traagiseen lapsuuteen palattiin yhä uudelleen ja uudelleen, ettei lukijalle voinut mitenkään jäädä epäselväksi mistä päähenkilömme kulmien kurtistelu johtuu. Tämä jatkuva lapsuuden synkkyydessä vellominen vaikutti jo hieman koomiselta. Hyvä mies, kerää itsesi! Sinulla on ystäviä ja menestyt urallasi, käy puhumassa traumastasi ja ota uusi vaihde elämääsi. Ei tässä, mielestäni osuvammalta nimeltään BATMAN: HUOH:ssa, toki ollut kaikki pielessä. Laitos oli oikein tyylikäs värikkäine ja ohuine sivuineen. Taidekin oli mielyttävää katsottavaa, vaikka lihakset ja rintavarustukset olivatkin sankareilla ja sankarittarillamme kiusallisen näkyvillä. Toisin kuin tunteet tai muutkaan inhimilliset piirteet.
Aino Sutisen piirustustyyli hakee vielä suuntaansa kirjassa Taksi Kurdistaniin, mutta se valloitti silti sydämeni. Viime vuonna matkustin jonkun verran itsekseni Euroopassa, ja Sutisen työ toi mieleen näitä lämpimiä muistoja. Kovan matkakuumeen lisäksi. Korona pitää meidät vielä kotimaassa, joten matka Lähi-Itään omalta sohvatuolilta käsin tuli juuri oikeaan paikkaan. Tarina kulkeekin oivallisesti eteenpäin tarjoten pienoiseen sivumääräänsä nähden sopivasti yksityiskohtia ja tapahtumia. Kirjan sivuilla Sutinen käsittelee matkaansa Turkissa, Syyriassa, Irakissa, Iranissa ja Azerbaidžanissa rakentelematta pilvilinnoja tai piruja seinille maalailematta. Matkan ja siihen liittyvien kohtaamisten ainutlaatuisuus ovat pääosassa.
Haaste alkaa olla nyt loppusuoralla. Käsittelemättä on enää kaksi teemaa, matkakertomus ja eteläamerikkalainen tai afrikkalainen sarjakuva. Jälkimmäisen löytäminen on osoittautunut valtavaksi haasteeksi. Kirjaston kokoelmista löydetyt olen lukenut jo aikaisemmin, ja netissä monet piirtäjät jättävät kansalaisuutensa pimentoon. Joskus sarjoja on taas julkaistu netissä niin vähän, etten kehtaa niitä tähän haasteeseen liittää. Tähän teemaan vastaamisen haasteet ovat osoittaneet, kuinka valtava edustuksen puute näiden alueiden sarjakuvista ja taiteilijoista on. Jää nähtäväksi, vastaanko tämän haasteen haastavimpaan palaamalla vanhan tutun pariin, koostamalla postauksen useammasta lyhyemmästä työstä vai onnistunko ihmeen kaupalla löytämään luettavaa.
Tsemppiä haasteen viimeisiin viiteen päivään! Toivottavasti olette nauttineet ja löytäneet näiden kuukausien aikana innostavaa luettavaa. Loppukiriin ja viimeisten bingojen vetoon on vielä hetki aikaa! 😉
Kesän sarjishaaste: Päähenkilö on lapsi
boneygjones: Minnie n’ Slug (Tapas 2017-)
Kesän sarjishaaste: Julkaistu 2020
Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia (Arktinen Banaani 2020)
Kesän sarjishaaste: Omaelämänkerrallinen
Zeina Abirached: Minä muistan (Alkuteos: Je me souviens Beyrouth) (Like 2013)
Kesän sarjishaaste: Manga
Natsumi Ando: Horoskooppimysteerit (Alkuteos: Jūnikyū de Tsukamaete) (Sangatsu Manga 2007)
Kesän sarjishaaste: Supersankariseikkailu
Jeph Loeb, Jim Lee, Scott Williams, Richard Starkings & Alex Sinclair: BATMAN: HUSH (DC Comics 2009)
Kesän sarjishaaste: Piirtäjän esikoisteos
Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniin – Reppumatkasarjakuvia Lähi-Idästä (Asema Kustannus 2009)