Kaoru Mori kesällä Kuopioon

Japanilaisen populaarikulttuurin harrastajatapahtuma Animeconin kunniavieraaksi on varmistunut Emman ja A Bride’s Storyn tekijä Kaoru Mori (s. 1978). Japanilainen mangaka vierailee Suomessa heinäkuussa. Moria pidetään jopa kollegoitaan ujompana ihmisenä, joten vieraaksi tuleminen ei ollut mitenkään varma. Mori osallistuu julkisiin tilaisuuksiin kotimaassaan vain harvakseltaan.

Mori tunnetaan 1800-luvun maailmaan sijoittuvista historiallisista romanssisarjoista. Kymmenen taskukirjan mittainen, Excellence Prize-mangapalkinnon vuonna 2005 saanut Emma sijoittuu Isoon-Britanniaan ja on julkaistu kokonaan suomeksi. Sarjan kustansi Sangatsu Manga vuosina 2006-2010.

Keski-Aasiaan sijoittuvaa A Bride’s Storya on englanniksi julkaistu kuusi osaa. Tänä vuonna sarja sai kirjakauppojen työntekijöiden jakaman Manga Taisho -palkinnon. A Bride’s Story tulee suomeksi Sangatsu Mangan kustantamana.

Yhdestoista Animecon järjestetään Kuopion musiikkikeskuksella 12.-13. heinäkuuta 2014. Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa Kuopiossa.

* Kvaakissa on keskusteltu Emmasta ja Bride’s Storysta
* Animecon XI