Puheliaan lasketteluloman ja humoristisen villinlännenseikkailun jälkeen Jussi Jänis ja sekalainen seurakunta eläinkavereita pui ihmissuhteita ja saa haltuunsa epäonnea tuottavan muinaisesineen.
 |
Puheliaan lasketteluloman ja humoristisen villinlännenseikkailun jälkeen Jussi Jänis ja sekalainen seurakunta eläinkavereita pui ihmissuhteita ja saa haltuunsa epäonnea tuottavan muinaisesineen.
Jänis kavereineen on taas suurkaupungin vilskeessä. Tarina nappaa letkeästi mukaansa ja antaa ymmärtää rakentavansa pienoista jännitystä, jopa tiukemmin kuin taannoiset filmnoir- Mikki Hiiret. Jänis nimittäin ottaa vastaan kiven, jonka takia sen edellinen omistaja yrittää päästä päiviltä mitä epätoivoisimmin konstein. Jussi ei tietenkään usko että moinen pikkukivi, olkoon muinainen tai ei, voisi vaikuttaa ihmisten kohtaloon, ja päättää auttaa poloista.
Tästä voisi odottaa että seuraisi enemmänkin jännitystä, mutta jostakin syystä kaverit menevät pelaamaan seurapelejä keskenään, ja pelaavat niitä sivukaupalla.
Pelattuaan sivukaupalla seurapelejä kaverukset palaava pohtimaan josko sittenkin kivellä olisi vaikutusta nappinenien kohtaloon, ja kappas, kivi paljastuukin todella muinaisen kulttuurin reliikiksi. Tietoja muinaisista kulttuureista muuten löytyy yllättäen kirjoista, eikä internetistä kuten lähes jokaisessa nykyisessä paranormaalidekkarissa tai vastaavassa.
Tarina kokonaisuudessaan on mielenkiintoinen ja taitavasti punottu. Alku on iskevä, samoin loppu on mainio, ei suoraan rautalangasta väännetty vaan nautinnollisen kutkuttava. Veikkaan että Trondheim on tahallaan kirjoittanut tarinaan pitkitetynoloisen suvantokohdan, ja naureskellut piirrellessään kirouksen saaneita tyyppejä monopolin ja neppisautojen parissa, lukijan odottaessa koko ajan että jotakin tapahtuisi.
Kieroa, mutta kutkuttavan kierolla tavalla nautinnollista.
Pichenettes, -96)
tarina ja kuvitus: Lewis Trondheim
suomennos: Heikki Kaukoranta
tekstaus: Jenni Rope
kustantaja WSOY
46 s. värit
ISBN: 951-0-29520-5