Suomenkielinen sarjakuvatarjonta on kohentunut viime vuosina huomattavasti, mutta suomennosten joukkoon on siitä huolimatta jäänyt katanan mentävä aukko.
Sarjakuvien maailmassa on kolme suurvaltaa. Yhdysvallat supersankareineen ja britti-lainoineen, Ranskan-Belgian akseli Hergéineen, Franquineineen ja Moebiukseineen – sekä Japani.
Japanissa kulutetaan enemmän sarjakuvaa kuin missään muualla maailmassa. Sitä piirretään kaikenikäisille ja -laisille lukijoille. Satojen miljoonien varakkaiden ihmisten kielialueella kannattaa piirtää tarinoita niin 10-vuotiaille hevostytöille kuin keski-ikäisille pornoeläimillekin.
Muutaman huonosti valitun esimerkin nimissä japanilaiseen sarjakuvaan on kuitenkin isketty samurai-väkivallan ja teinipornon leima, ja tämä on pelottanut länsimaisia kustantajia. Suomessakin on nähty vain sinänsä erinomainen Nakazawan Poika Hiroshimasta. Lisäksi japanilaisen sarjakuvan kääntäminen on tavallista työläämpää, sillä japaninkieliset kirjoitusmerkit on usein nivottu kuvien osaksi. Myös sivujen suunnat joudutaan monasti kääntämään peilikuvikseen. Japanilaiset lukevat kirjansa oikealta vasemmalle, ja kun sikäläinen sarjakuva käännetään etenemään meikäläisittäin vasemmalta oikealle, sivujen sommitelmat menevät täysin sekaisin.
Viime vuosina japanilaista sarjakuvaa on kuitenkin alettu vähitellen kääntää englanniksi. Tällä rintamalla on kunnostautunut erityisesti Viz Comics. Sen valikoimiin ovat perinteisten avaruusoopperoiden ohella kuuluneet sellaiset Ryoichi Ikegamin eri kirjoittajille piirtämät herkut kuin Mai the Psychic Girl, Crying Freeman sekä Sanctuary.
Ikegamin töiden menestyminen Amerikoissa on varsin yllättävää. Sarjakuvat ovat paljon pidempiä kuin keskivertojen voi kuvitella suosiolla lukevan, juonenkulut vaativat aivotyötä, ja etenkin Sanctuaryn ymmärtämiseksi on tunnettava Japanin sisäpolitiikan kiemuroita.
Mai the Psychic Girl kertoo yli 700 sivulla 14-vuotiaasta tytöstä, joka on perinyt äidiltään huomattavat parapsykologiset voimat, sekä siitä miten hän kasvaa näiden voimien mukanaan tuomaan vastuuseen. Crying Freeman on puolestaan hypnoottisesti ehdollistettu salamurhaaja, joka itkee surmattuaan uhrinsa.
Vasta ilmestymisensä aloittanut Sanctuary on realistinen tarina kahdesta nuoresta japanilaisesta miehestä, jotka ovat kyllästyneet seniilien ukkojen johtoon maassaan. Toinen ryhtyy poliitikoksi tavoitteenaan päästä pääministeriksi alle 40-vuotiaana. Toinen liittyy japanilaiseen mafiaan, yakuzaan, järjestääkseen ystävänsä tarvitseman taustatuen ja rahoituksen. Miksei elävässä elämässä koskaan tapahdu mitään tällaista.
Muita mainitsemisen arvoisia englanniksi julkaistuja japanilaisia sarjakuvia ovat Koiken ja Kojiman klassinen samuraitarina Lone Wolf and the Cub, Dark Horsen kustantama Johji Manaben tyylikäs avaruusooppera Outlanders sekä tietysti Katsuhiro Otomon Akira, jonka taustalla vaikuttaa Tokiossa joulukuun kuudentena 1992 räjähtäneen ydinpommin käynnistämä kolmas maailmanpalo. Itse sarja sijoittuu paukun jäljiltä uudelleenrakennettuun Neo-Tokioon.
Lehtinä tässä mainittuja sarjakuvia ei enää tahdo löytyä, mutta kokoelmia voi yrittää kysellä hyvin varustetuista sarjakuvaliikkeistä. Onnea metsästykseen.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 5/1992.