Sveitsiläisen piirtäjän DC Elliotin Flemtau:ta on julkaistu vasta vuosi, mutta se on ehtinyt jo vakuuttamaan, ainakin minut liki neljän tuhannen muun lukijan ohella. Eikä ihme! Flemtau yhdistelee kiinnostavasti fantasiaelementtejä 1920 -luvun estetiikkaan, ja tuo lukijoidensa eteen jännittäviä rikosmysteerejä. Jos mikään edellä mainituista ruokkisi sinun sarjakuvanälkääsi, voin ehdottomasti suositella suuntaamaan Webtooniin.

Tarina sijoittuu Flemtaun kaupunkiin, jossa ihmiset ja, vailla parempaa käännöstä, kalaihmiset sekä muut humanoidit elävät rinnakkain. Ryhmien välillä on vuosien takaisten levottomuuksien takia jännitteitä, minkä takia etsivätoimistossaan työskentelevä Sam on hyvin hämmentynyt ja jopa epäluuloinen, kun puoliksi kalaihminen Floyd tulee pyytämään häneltä apua. Mikään vähäpätöinen heppu Floyd ei ole, vaan hän on paikallisen mafiaperheen perijä. Ja nyt joku haluaa hänen päänsä.
Flemtau etenee yksittäinen tapaus kerrallaan, josta Floydin perhedraamaan keskittyvä luku Family Values on ensimmäinen. Yksittäisten mysteerien lisäksi hahmoista, heidän historioistaan sekä tarinan maailmasta paljastuu hiljalleen yksityiskohtia. Kun FLoyd ja Sam ovat tulleet tutummaksi toisilleen, on ilmassa aistettavissa myös hieman romanttista jännitettä. Tämä ei ole toistaiseksi kuitenkaan ollut kovin merkittävässä osassa tarinaa. Tärkeämpää on ollut esitellä näiden kahden, melko epätavallisen parivaljakon yhteistä työskentelyä. Uskallan väittää, ettei kovin monessa tarinassa seikkaile kolmissakymmenissään oleva eronnut yksityisetsivä ja okkultismia ja magiaa harjoittava kalamies. Parivaljakko on kuitenkin oikein toimiva. Hieman häiritseväksi koen kuitenkin Floydin luonteen muuttumisen tarinoiden välissä kiusaantuneesta, mutta sanavalmistaa nuoresta miehestä miltei mykäksi. Aika näyttää, millainen hahmo hänestä muodostuu pidemmässä juoksussa.

DC Elliot hallitsee juonen sujuvan kuljetuksen, ja onnistuu tarinoiden lyhyydestä huolimatta rakentamaan ja ratkaisemaan mielenkiintoisia mysteerejä. Taiteilijan tyyli on ehdottomasti ilo silmälle, ja tummanpuhuva värimaailma sopii täydellisesti tarinan henkeen ja maailmaan. Tälle joka tiistai päivittyvälle sarjalle soisin ehdottomasti lisää suosiota.
DC Elliot: Flemtau (WEBTOON 2019-)