Sarjakuva on tehokas media, jonka avulla laajat asiakokonaisuudet voi esittää havainnollisessa muodossa. Kuinka yksittäinen sarjakuvateos pystyy käsittelemään maailmantalouden kaltaista aihetta, ja kuinka se onnistuu siinä muuhun viihteeseen verrattuna.
Darryl Cunningham kuvaa edellisen finanssikriisin taustat teoksessaan Supercrash – How to Hijack the Global Economy (Myriad Editions 2014), joka on julkaistu myös nimellä The Age of Selfishness (Abrams 2015). Talousteorian sijaan Supercrash on poikkitieteellinen esitys talouden ja politiikan suhteesta, sosiaalipsykologiaan pohjautuvaa analyysiä talouden toimijoiden käytöksestä sekä liberaalin ja konservatiivisen maailmankatsomuksen eroista.
Toisin kuin jännitysnäytelmän tavoin purkautuva asuntoluottomarkkinoiden romahduksen ennustaneen rahastonhoitaja Michael Burryn tarina The Big Short (2015) tai Bernard Madoffin talouspetoksen perhedraaman kautta esittävä The Wizard of Lies (2017), pyrkii Cunningham selittämään maailmantalouden ilmiöitä perusjuuria myöten.
Ahneuden ekonomiaksi nimitetään yhteiskuntaa vahingoittavaa toimintaa. Gordon Gekko, Michael Douglasin roolihahmo Wall Street -elokuvassa (1987), on sen ruumiillistuma.
Ensimmäinen Cunninghamin teoksen kolmesta kappaleesta on Ayn Randin elämäkerta. Tekijä esittää Randin työntäneen Yhdysvallat poliittisesti oikealle ja luoneen ahneuden ekonomian. Hänen vaikutuspiiriinsä kuului Alan Greenspan, Yhdysvaltojen keskuspankin johtaja vuosina 1987–2006. Laajemmin Randin ideologiaa ovat toteuttaneet poliitikot ja pankkiirit niin Washingtonissa ja Wall Streetillä kuin myös Lontoossa.
Cunninghamin mukaan Rand ei ainoastaan luonut pohjan käänteismoralismille, jonka mukaan itsekkyys on hyve, vaan myös oikeutti filosofisesti ympäristöä ja yhteiskuntaa tuhoavan ahneuden.
Todellisuudessa yksilöllisyyden korostamisen juuret ulottuvat Yhdysvaltojen itsenäistymisen ajan politiikkaan. Rand itsekään ei ollut kuin yksi tekijä nykymuotoisen libertarismin kehityksessä. Kuitenkin juuri Randiin henkilöityy yhä poliitikkojen ja talousteoreetikkojen puheissa toistuva yksilöllisyyden ja kollektiivisuuden vastakkainasettelu. Cunningham myös muistuttaa Randin merkittävimpiä teoksia – Fountainhead (1943) ja Atlas Shrugged (1957) – myytävän edelleen 300–600 tuhatta kappaletta vuosittain. Suomeksi ensimmäinen käännettiin 2017.
Michael Lewisin vuonna 2010 julkaistu romaani The Big Short kuvaa maailmanlaajuisen finanssikriisin 2007–2009 laukaisseen Yhdysvaltojen subprime-kriisin taustat.
Käytännössä suursijoittajat ja pankit muodostivat asuntolainoista monimutkaisia sijoitustuotteita. Ilman valtiovallan sääntelyä ja valvontaa luottoluokitusyritykset merkitsivät kestämättömin perustein myönnetyt riskilainat arvokkaampaan, alhaisen riskin lainoille tarkoitettuun, kategoriaan. Tästä muodostuneen kuplan puhjettua kotitalouksien velka ylitti asuntojen reaaliarvon. Kotinsa ja työnsä menetettyään moni rajautui ulos koko yhteiskunnasta maan turvaverkkojen olemattomuudesta johtuen.
Suomessa uutisoitiin näkyvimmin Islannin ja Kreikan tilanteesta finanssikriisin ravistaessa myös Eurooppaa. Kerrannaisvaikutukset aiheuttivat mantereenlaajuista kärsimystä myös Afrikassa. Tästä ei moni ennen Välimeren ylittänyttä pakolaisvirtaa ollut edes tietoinen. Suomessa perussuomalaisten menestyksen juuret ovat kyseisissä tapahtumissa, ja siten ne selittävät poliittista kenttää sellaisena kuin se tänään on muodostunut.
Cunninghamin kirjan toinen kappale käsittelee subprime-kriisiä, joka viimeistään osoitti Randin edustaman valtion kontrollista vapaan talousideologian kestämättömäksi. Kuitenkin valtio pelasti finanssisektorin – juuri sen, missä veroja eniten vastustetaan – julkisilla varoilla. Tämän jälkeen uutta säätelyä vastustettiin voimakkaammin kuin jälleen uusia, mahdollisesti vaarallisiksi osoittautuvia finanssituotteita.
Kuinka on mahdollista syyttää valtiovaltaa systemaattisesti yksityisen sektorin epäonnistumisista? Supercrash lunastaa paikkansa pureutuessaan tällaisiin peruskysymyksiin viimeisessä kappaleessa, joka kuvaa amerikkalaisten syvälle kaksipuoluejärjestelmään juurtuneita ajattelumalleja. Cunningham, vuonna 1960 syntynyt Britannian kansalainen, vetää karkealla kädellä yhtäläisyysmerkit republikaanien, konservatiivien ja oikeiston välille, ja tekee saman demokraattien, liberaalien ja vasemmiston kohdalla.
Cunningham ei sorru syyttämään eri osapuolia tai yksilöitä. Hän päinvastoin löytää yhtä paljon hyvää liberaalien ja konservatiivien puolella. Ihmisten sijaan Cunningham tuomitsee yhteiskuntaa vahingoittavan käytöksen.
Olisiko Cunningham tänään kriittisempi republikaaneja kohtaan paitsi kongressitalon valtauksen myös Joe Bidenin tukipaketin vastustamisen vuoksi. Tuomitsemisen sijaan hän varmaankin nostaisi esiin, kuinka Biden keskittyy kotitalouksien tukemiseen, kun demokraatit vielä Barack Obaman kaudella keskittyivät finanssikriisin jälkihoidossa yritysten pelastamiseen.
Tästä Cunninghamin mahdollinen johtopäätös voisi olla puolueiden ajautuminen pysyvästi erilleen toisistaan. Käytännössä Donald Trump näyttää osoittaneen yhteistyön republikaanien kanssa mahdottomaksi, eivätkä demokraatit siihen Bidenin johdolla enää ole pyrkineetkään.
Sekään Cunninghamilta olisi tuskin jäänyt sivuuttamatta, että Burryn nimi esiintyi jälleen GameStop-rallin taustalla suurten voittajien joukossa. Tämä osaltaan kertoo talousjärjestelmän olevan yhä altis manipuloinnille. Hän varmaankin kritisoisi puheenvuoroja, jotka tuomitsevat anonyymin nettikeskustelun suurempana uhkana kuin finanssilaitosten toiminnan.
Kolmas kappale on Cunninghamin teoksen poikkitieteellisin ja vikoineenkin, jotka ovat perusteluiden unohtaminen ja fokuksen kadottaminen, merkittävin kappale. Huolimatta siitä että Supercrash on julkaistu jo 2014, on se brexitin, veroparatiisitietovuotojen, informaatiovaikuttamisen ja populismin jälkeen ajankohtaisempi kuin koskaan. Tämän alleviivaa rahankäytön psykologiaa tutkineen Richard Thalerin taloustieteen Nobel-palkinto 2017. Thalerin mukaan talouden toimijoiden päätöksenteko on irrationaalista käytöstä.
Supercrash on kansantajuinen ja ennen kaikkea perusteltu esitys laajasta aiheesta. Cunningham osoittaa, kuinka keskeisesti rahan valta on lopulta kaiken politiikan takana. Tällaisiin perustotuuksiin pureutuminen rinnastaa teoksen kanadalaisen Paul Grignonin ytimekkääseen Money as Debt -animaatioon.
Supercrash yhteen lauseeseen tiivistettynä voisi kuulua, että kapitalismi ilman valtion kontrollia uhkaa demokratiaa. Jos vain Cunningham olisi viimeisessä kappaleessa saanut teroitettua sanomansa yhtä ansiokkaasti, kuin hän esittää asiansa kahdessa edeltävässä, kuuluisi Supercrash finanssialan peruslukemistoon. Tällaisenaan se ansaitsee tilaisuuden maailmantaloudesta ja sosiaalipsykologiasta kiinnostuneen käsissä.
Kuvat @ Darryl Cunningham
Keskustele Cunninghamin töistä , sarjakuvamuotoisista elämäkertateoksista sekä sarjakuvasta politiikan välineenä.
Essee on julkaistu ensimmäisen kerran editoimattomana Kvaakin keskustelufoorumilla 2017.