Crossover on sarjakuvakustantamon markkinointiponnistus. Kyseessä on tarinakokonaisuus, jonka sivuilla kaksi, monesti useampikin, sankarihahmoa seikkailevat yhdessä.
Crossover-tarinoiden lukumäärä räjähti käsiin kilpailukentän muuttuessa lisääntyneiden toimijoiden vuoksi 1990-luvulla. Taloudellisen taantuman alla sarjakuvamarkkinat Yhdysvalloissa ylikuumenivat, ja romahdus johti markkinoiden keskittymiseen suurten kustantamojen käsiin. Tällöin myös crossover-tarinoiden määrä vähentyi.
Markkinoilla toimii jälleen useita aktiivisia pienkustantajia. Suurten kustantamojen taistellessa markkinaosuuksista on supersankarisarjakuvan merkittävimpiä trendejä ollut 2000-luvulla aina vain suurempiin mittoihin paisunut crossover.
Vuoroin vieraissa
Kustantajista erityisesti DC ja Marvel sijoittivat supersankarinsa omiin sarjakuvatodellisuuksiinsa. Käytäntö kehittyi markkinoinnin tarpeita silmällä pitäen, koska näin hahmot saattoivat vierailla toistensa nimikkolehtien sivuilla. Lisäksi uuden sankarin julkistus oli helppoa, koska tuore hahmo voitiin esitellä lukijoille yhteisseikkailussa jo ennestään tutun sankarin ohessa.
Tällainen piilomarkkinointi tavoitti kohderyhmänsä ja tarjosi huomioarvon myös vaatimattomille sankareille. Tunnetuimmat esimerkit ulottuvat 1960-luvulle saakka, jolloin DC:n Oikeuden puolustajat ja Marvelin Kostajat ilmestyivät lehtihyllyille. Vielä nykyisinkin suosittuja hahmoja käytetään myynnin vetureina.
Vuosien mittaan useissa eri kustantamoissa luodut hahmot keskittyivät suurten kustantamojen käsiin. Kustannuskentän vakiinnuttua myös yritysten markkinaosuudet vakiintuivat. Pysähtyneisyyttä voimisti lukijoiden yritysuskollisuus: heille tärkeitä olivat omat, läheisiksi koetut sankarit.
Kilpailutilanteen lukkiuduttua kustantamot pystyivät entistä harvemmin valtaamaan markkinaosuuksia kilpailijan hahmoja kopioimalla. Yritysten välisiin crossover-seikkailuihin päädyttiin siinä toivossa, että kilpailijan lukijat alkaisivat seurata myös oman yrityksen suosikkihahmoa. Tämä oli luonnollinen kehityssuunta, kun sisäisesti sovellettu lähestymistapa tiedettiin ennalta toimivaksi.
Yritysrajat ylittyvät
Kohtaamiset eri yritysten sankareiden välillä olivat vuosikymmenten ajan tekijöiden ilkikurisia vitsejä toisilleen ja lukijakunnalle. Nykymuotoisten yritystenvälisten crossover-seikkailujen kantaisä oli Teräsmiehen ja Hämähäkkimiehen kohtaaminen (Superman vs. The Amazing Spider-Man, 1976, suom. Teräsmies vastaan Hämähäkki 1976 ja Teräsmies Spesiaali 3/1992).
Sankarit kohtasivat toistamiseen 1981 (Marvel Treasury Edition #28, suom. Teräsmies ja Hämähäkkimies: Kaksoisuhka 1986). Myös Batman ja Hulk (DC Special Series #27, suom. 1999) sekä Ryhmä-X ja Teinititaanit ehtivät tavata toisensa (The Uncanny X-Men and The New Teen Titans, 1982, suom. 1999) ennen yrityksenvälisten crossover-tarinoiden katoamista.
Hiljaiselosta crossover-konseptin herätti Dark Horse (perustettu 1986) julkaisemalla ensin viisiosaisen minisarjan Aliens vs. Predator (1989–1991, suom. Agentti X9 1991–1992). Elokuvahirviöitä seurasi toinen elokuvalisenssit yhdistänyt minisarja, RoboCop vs. The Terminator (1992). Minisarjojen suosio havahdutti muut kustantamot, mikä johti yritystenvälisten crossover-tarinoiden aaltoon myöhemmin 1990-luvulla.
Crossover-tarinoihin valittujen sankarien yhdistelmät olivat entistä rohkeampia. Lisäksi yhteistyötä tehneiden kustantamojen toimitukset varmistivat tarinoiden korkean tason palkkaamalla kyvykkäät tekijät niitä työstämään. Crossover-tarinoilla olikin vielä 1990-luvun alussa hyvä maine, ja myös lukijat ottivat ne hyvin vastaan.
Salatut motiivit
Yritysten välisiä crossover-seikkailuja mutkistivat monet käytännön seikat alkaen toimituksellisten näkemysten yhdistämisestä. Crossover-seikkailut olivatkin ehtineet kasvaa 1980-luvun aikana uusiin mittoihin kustannustalojen sisällä.
Ensimmäinen todella suuren luokan crossover oli Marvelin tuolloisen päätoimittajan, Jim Shooterin, käynnistämä Salatut sodat (Secret Wars, 1984–1985, suom. Hämähäkkimies 9/1987, 11/1987–5/1988 ja 7–10/1988). Kaksitoistaosainen minisarja niputti joukon Marvelin tärkempiä hahmoja yhteen.
Vaikka kolmiosainen minisarja Contest of Champions (1982) ehti ensin, oli Salatut sodat korkean profiilin markkinointiponnistus. Shooterin taustamotiivi oli sopimus leluvalmistaja Mattelin kanssa. Lelujen tuotanto lopetettiin tarinan päättyessä, mutta kooltaan kasvanut crossover jäi pysyvästi osaksi supersankarisarjakuvaa.
DC:n Crisis on Infinite Earths (1985–1986) alkoi samoihin aikoihin, kun Salatut sodat loppui. Kuten Marv Wolfman minisarjan alussa totesi, 50-vuotisen historiansa aikana DC-universumista oli muodostunut eri tekijöiden käsissä niin sekava, ettei sitä pystynyt sulattamaan sen enempää uusi tekijäsukupolvi kuin lukijatkaan.
Crisis on Infinite Earths ei ollut myöskään DC:n ensimmäinen crossover. Sellaisena se kuitenkin muistetaan merkityksensä vuoksi. Yhteensä 12-osainen minisarja siivosi kaikki vaihtoehtotodellisuudet virallisesta jatkumosta ja sankareille kirjoitettiin uudet, entistä johdonmukaisemmat alkukertomukset. Muutokset rantautuivat Suomeen Teräsmies- ja Batman-lehtien sivuille 1987.
Crisis on Infinite Earths niputti DC:n vakiolehdet yhteen minisarjan kanssa muodostaen näin yhtenäisen kokonaisuuden. Kaupallisen menestyksen vuoksi Shooter vei DC:n idean äärimmäisyyksiin Salatut sodat II -sarjallaan (1985–1986, suom. Hämähäkkimies 9/1989): yhdeksän numeron mittainen minisarja oli kehystarina, johon kaikkiaan 33 vakiolehden numerot sovitettiin. Salatut sodat II viitoitti crossover-tarinoiden suuntaa: kasvavaa kokoa ja laskevaa laatua. Suomessa tarinasta julkaistiin vain hajanumeroita (Ryhmä-X 8–9/1987, HM 10/1989 ja Marvel 2/1990).
Kalliita kokeiluja
Kustantamot muuntelivat crossover-formaattia uuden menestyskaavan toivossa. Legendat (Legends, 1986–1987, suom. Sarjakuvalehti 2/1987) koostui kuusiosaisesta minisarjasta ja 22 vakiojulkaisusta. Jälkimmäisten seuraaminen ei ollut välttämätöntä, vaan minisarja voitiin lukea itsenäisenä kokonaisuutena. Tämä suhde vakiintui hallitsevaksi crossover-pääsarjojen ja niihin liittyvien julkaisujen välille, ja DC tyytyi toistamaan sitä seuraavat vuosikymmenet.
Rakenteellisesti suuria innovaatioita nähtiin vain Marvelin Tuhon ajassa (Age of Apocalypse, 1995–1996, suom. Mega-Marvel 2–3/1997). Mullistuksessa kaikki mutanttisankareiden lehdet lakkautettiin nimellisesti ja korvattiin crossover-vastineillaan neljän numeron ajaksi. Alkujaan 39 julkaisua kattanut tarina on laajentunut myöhemmin lisäosien muodossa. Jatko-osat ovat vain olemassa olevan konseptin hyödyntämistä, eivät osa alkuperäistä kokonaisuutta.
Julkaisupoliittisesti rohkein crossover nähtiin Image Comics (perustettu 1992) ja Valiant Comics -kustantamojen (perustettu 1989) yhteistyönä tuottaman Deathmate-albumisarjan muodossa 1993. Painotuotteina julkaisut olivat korkealaatuisia, mutta muutoin sarja epäonnistui. Valiant julkaisi vastuullaan olleet julkaisut ajallaan, mutta Imagen myöhästely pitkitti tapahtumaa. Lukijoiden mielenkiinto ei pysynyt yllä heikkotasoista sisältöä kohtaan, ja painokset jäivät varastoihin.
Erikoisin crossover lienee puolestaan Amalgam Comics, Marvelin ja DC:n yhteistyön tulos, joka sai alkunsa minisarjasta (DC vs. Marvel/Marvel vs. DC, 1996, suom. 1999). Minisarjan tapahtumien perusteella tekijät kehittivät vaihtoehtotodellisuuden, jossa yritysten hahmot sulautettiin toisiinsa. Amalgam Comics seuranneine minisarjoineen, All Access ja Unlimited Access, muodostavat osuvan ajankuvan yhdysvaltalaisen sarjakuvateollisuuden tilasta ja syistä, jotka saivat lukijat joukolla hylkäämään supersankarisarjakuvat – ne olivat heikkotasoista rahastusta.
Kohti romahdusta
Image oli käytännössä rypäs kumppanuussopimuksen sitomia, keskitetysti markkinoituja studioita. Tästä johtuen sen oli edullista ja yksinkertaista tehtailla crossover-julkaisuja. Lukijoiden kannalta alkuaikojen Image-sarjat olivat kuitenkin hankalia seurata. Lisäksi lehdet olivat laadultaan heikkotasoisia, koska taloudellinen kunnianhimo ylitti käytettävissä olleet resurssit. Kuvittajavetoisiksi muuttuneilla sarjakuvamarkkinoilla Imagella oli silti sarjakuvamedian ja fanikunnan huomio.
Perinteiset kustantamot yrittivät rajata Imagen markkinaosuuden kasvua samoin keinoin: markkinat täyttyivät yhtä lailla heikkotasoisista crossover-sarjoista. Näiltä vuosilta periytyi lukijoiden pitkään kestänyt ennakkoluuloisuus crossover-tarinoita kohtaan.
Yritystenväliset crossover-julkaisut olivat lopulta vain Yhdysvaltojen ylikuumentuneiden sarjakuvamarkkinoiden lieveilmiö. Ne saavuttivat määrällisen huippunsa markkinoiden romahduksen aikaan 1995–1997 kunnes asettuivat jälleen sitä edeltäneelle tasolle. Suomessa kyseisiä tarinoita nähtiin runsaasti vuosituhannen vaihteessa.
Romahduksen jälkeen yritystenväliset crossover-julkaisut vähenivät, mutta niin tekivät toimijatkin. Suuret kustantamot ostivat pienet pelaajat pois markkinoilta, kuten Marvel teki Malibu Comicsille 1994. Valiant Comicsin joutsenlaulu jäi puolestaan lyhyeksi, kun Acclaim Entertainment osti sen 1994 ja nimesi myöhemmin itsensä mukaan Acclaim Comics -kustantamoksi. Yrityksen hahmot, kuten Turok, menestyivät jo tuolloin peliteollisuuden puolella. Acclaimin ajautuessa konkurssiin 2004 hahmojen oikeudet hajaantuivat.
Image selvisi, mutta merkittäviä osia siitä hajautui maailmalle. Kaupoista merkittävin tapahtui Wildstormin siirryttyä DC:n omistukseen 1999, vaikka toimituksellinen itsenäisyys säilyikin.
Supersankarisarjakuva ei enää noussut romahduksen jälkeen entiselle tasolleen. Vanhat harrastajat hylkäsivät sankarinsa, uudet lukijat kahmaisivat internet ja manga.
Megalomania iski jälleen
Lähivuosina suuriin yhdysvaltalaiskustantajiin on iskenyt megalomania pahemmin kuin 1990-luvulla. Crossover turposi itseään suuremmaksi: enää sitä on vaikea tarkalleen edes määritellä. Yhdysvalloissa käytetty termi tapahtuma (event) tai siitä johdettu megatapahtuma kuvaa suurten kustantamojen markkinointisatsauksia osuvammin.
Marvelin Civil War -tapahtuma (2006–2007, suom. Spider-Man 5–12/2007) kattoi seitsemänosaisen pääsarjansa lisäksi muut lehdet lukien satakunta numeroa. Sitä seurasivat lähestulkoon katkoitta ja toisiinsa nivoutuen juuri päättynyt Secret Invasion (2008) ja Dark Reign (2008–2009).
Toistuvuudestaan huolimatta megatapahtumat saavat edelleen suuren huomion. Marvel ja DC ovatkin ajautuneet kisailemaan siitä, kumpi järjestää suureellisemman tapahtuman.
DC:n Infinite Crisis (2005) koostui vain seitsemästä lehdestä, mutta sen seuraaja, 52 (2006–2007), sisälsi nimensä mukaisesti lehden vuoden jokaiselle viikolle. Countdown (2007–2008) on myös 52 numeron mittainen. Se tosin nimettiin uudelleen puolessa välissä; Countdown to Final Crisis petasi sekin tietä seuraavalle tapahtumalle, Final Crisis -sarjalle (2008–2009). Vuoden mittaiset tarinat saivat jatkoa puolestaan Trinity-sarjasta (2008–2009).
Viikoittain julkaistavat sarjat ovat tapahtumien sijaan määrämittaisia vakiojulkaisuja – tai peräti yksi vuoden sykleissä uudistuva vakiojulkaisu. Konseptin kestävyys punnitaan tulevien vuosien aikana. Sillä välin yritykset etsivät edelleen aktiivisesti keinoja kasvattaa myös perinteisen crossover-konseptin kokoa – ellei talouden kehitys aseta kasvulle rajoja.
Crossover on 2000-luvullakin osoittautunut nousukauden ilmiöksi. Onko talouden jäähtyessä odotettavissa toinen romahdus?
Vastaavaa pudotusta kuin 1990-luvulla ei enää markkinoiden pienentyneen koon vuoksi ole mahdollista tapahtua. Toisaalta vuosikymmenessä sarjakuvateollisuus on kiertynyt jälleen samoihin, romahdusta edeltäneisiin asetelmiin. Markkinoilla toimii useita aktiivisia pienkustantajia, ja suuret pelurit tukahduttavat markkinat toisiaan seuraavien megatapahtumien voimalla.
Talouden laskusuunta todennäköisesti pysäyttää crossover-tarinoiden kasvun. Kokonaismarkkinoihin puolestaan vaikuttaa lehtien kohonneet yksikköhinnat. Voimakkaan romahduksen sijaan on odotettavissa suhteellisen tasainen lasku, mikä sekin voi karsia pienkustantajat nopeasti kentältä.
Elintilaa elokuvista
Nuoret ikäluokat palasivat 1990-luvun romahduksen jälkeen sarjakuvien pariin, mutta eivät tavaamaan supersankareita. Mangan noususta eivät perinteisistä supersankarikustantamoista ole suoraan hyötyneet muut kuin Dark Horse. Perinteisellä julkaisukentällä toimii silti useita pienkustantajia, joita yhdistää tukeutuminen elokuviin. Näistä vakaimmalla pohjalla toimii IDW Publishing (perustettu 1999).
IDW Publishing -kustantamon 30 Days of Night on menestynyt sarjakuvana, ja se päätyi myös teattereihin (30 päivää kaamosta, 2007). Oman tuotannon lisäksi kustantamon tallissa ovat mm. Transformers-hahmot, joiden tunnettuus on jälleen elokuvan jälkeen kasvanut. IDW Publishing on elänyt viime vuodet nopean kasvun vaihetta.
Mainittavia pienkustantamoja ovat myös Avatar Press (perustettu 1996) ja Dynamite Entertainment (perustettu 2005). Oman tuotannon lisäksi molemmat hyödyntävät näkyvästi elokuvalisenssejä ottaen näin mallia Dark Horsen menestyskaavasta. Avatar Press on hankkinut oikeudet mm. kauhuklassikoihin Friday the 13th ja A Nightmare on Elm Street. Dynamite Entertainment julkaisee puolestaan lisenssisarjoja Army of Darkness, Battlestar Galactica ja Xena: Warrior Princess.
Viime vuodet ovat olleet pienkustantamojen osalta vilkkaampaa aikaa kuin koko sitä edeltänyt vuosikymmen. Kun pienkustantamot pyrkivät raivaamaan tilaa itselleen, niiden on taisteltava osuuksista sellaisilla markkinoilla, joita on vaikea jakaa enää uudelleen. Talouden jäähtyessä se on entistä vaikeampaa. Epäonnistuminen merkitsee yritysostoa tai konkurssia. Selviytyjätkin kokevat taloudellisen laskusuhdanteen aikana suurella todennäköisyydellä rahoitusongelmia. Kun yrityksen arvosta merkittävä osuus koostuu aineettomasta omaisuudesta, se ei kestä pitkään heikkoa tulosta.
Suuret kustantajat selviävät vaikeistakin ajoista, mutta kuluttajat tuntevat niiden hahmot sarjakuvien sijasta valkokankaalta. Heille sarjakuvat ovat vain elokuvien oheistuotteita. Sarjakuvan konvergenssi on jo tapahtunut. Vanhat lukijat sen sijaan voivat bongata elokuvien cameo-rooleissa vilahtavia vierailijoita ja tekijöiden ilkikurisesti mukaan livauttamia yksityiskohtia. On enää ajan kysymys, mikä tulee olemaan ensimmäinen todellinen crossover-elokuva.
Kuvat © Dark Horse Comics, DC Comics, Marvel Characters, Inc.
Keskustele crossover-tarinoista ja markkinatilanteesta Kvaakissa.
Lue Kvaak-artikkeli Aliens vs. Predator -crossover-julkaisuista.
Tutustu listaan yritystenvälisistä crossover-julkaisuista Wikipediassa (englanniksi).