Condorito on Chilen suosituin sarjakuva. Sen asema lehtihyllyillä vastaa Aku Ankan perinteisesti valtaamaa tilaa Suomen lehtipisteissä.
Vuosituhannen vaihteessa Chilessä äänestettiin, mikä tai kuka on maan tärkein symboli. Toiselle sijalle, kansallislipun ja Pablo Nerudan väliin, sijoittui Condorito.
Historian lyhyt oppitunti
Taiteilijanimellä Pepo tunnettu René Ríos Boettiger (1911–2000) loi menestyshahmonsa 1949. Condoriton syntyyn innoitti Disney-animaatio Oppitunti (Saludos Amigos, 1942).
Oppitunnissa esiintyi ensi kertaa brasilialainen papukaija, José Carioca. Kolme caballeroa -animaatiossa (The Tree Caballeros, 1944) valkokankaalle asteli puolestaan meksikolaiskukko Panchito Pistoles.
Kaksikko ei syntynyt sattumalta toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat vahvisti yhteyksiä valtioihin, joiden se katsoi lukeutuvan vaikutuspiiriinsä. Termiä kulttuuri-imperialismi ei vielä tunnettu. Kuvien voima kuitenkin tunnustettiin. Viihde oli yksi epäsuoran vaikuttamisen välineistä.
Chilessä Pepo oli tyytymätön siihen, kuinka hänen isänmaataan kuvattiin Oppitunti-animaatiossa. Kansallistunteen vallassa hän alkoi kehitellä maataan paremmin edustavaa sarjakuvasankaria.
Komeasta esikuvastaan, andienkondorista, huolimatta Condoritosta muodostui jokamies. Sen nimikin on tuttavallinen hellittelymuoto (sanan “condor” diminutiivi). Tekijänsä mukaan hahmo alkujaan edusti maalta kaupunkiin muuttanutta peruschileläistä.
Tulevat vuodet toivat muutakin kuin hanttihommia ja keikkatöitä. Condorito vaihtoi ammatin ohessa yhteiskuntaluokkaa kuin sukkia. Tänään se edustaa jokaista maansa kansalaista läpi yhteiskuntaluokkien tavalla, mihin eivät Aku, tai Mikki Hiiri, ole kyenneet.
Chilen suurlähettiläs
Etelä-Amerikassa Condorito liitää korkealla. Siivekkäällä on kymmeniä miljoonia lukijoita. Chile on syystäkin neljälle mantereelle liihottaneesta sankaristaan ylpeä.
Kun Condorito 70-luvulla suuntasi maan rajojen ulkopuolelle, sarjasta karsittiin Chileen liittyviä erityispiirteitä. Tästä syystä osa lukijoista, eritoten Venezuelassa ja Boliviassa, kuvittelee Condoritoa oman maansa pojaksi.
Kansainväliseen maineeseen Condorito ei naapurimaa Argentiinan Mafaldan tavoin aivan noussut. Hahmo on oman kulttuuripiirinsä ulkopuolella liian karkea.
Condorito-strippejä julkaisee maailmalla satakunta sanomalehteä. Todellinen menestystuote ovat kuitenkin perinteisiä sivun, peräti kahden, mittaisia lyhyttarinoita julkaisevat sarjakuvalehdet sekä eri julkaisumuotoja yhdistävät kokoelmat.
Eteläamerikkalaisten joka suuntiin versoileva tapa kertoa tarinoita ei sovinnolla tiivisty yksi- ja kaksirivisiin strippeihin. Siitä huolimatta yksiruutuiset pilakuvat ovat usein Condoriton iskevintä huumoria.
Ulkoisesti Condorito on selviytynyt vuosikymmenet lähes muutoksitta. Tuttavapiiri on edelleen yhden idean karikatyyrejä. Condoriton tyttöystävä, Yayita, on puolestaan vaihtanut hiustyyliä ja vaalentunut sitten 50-luvun.
Sarjassa ei veljenpoika Conén lisäksi ole muita antropomorfisia eläimiä. Conéa enempää Pepo ei sankariaan perhesuhteilla rasittanut. Sen sijaan naisia on siivekkään elämään mahtunut.
Todellisuuden peili
Siinä missä Iinestä liehittelee Hannu, ei Condoritolla ole kilpakosijaa. Siipiveikko itse harrastaa teerenpeliä, kun silmä välttää.
Sovinistiseksi sarjaa luonnehtivat ulkomaalaisarviot kertovat kykenemättömyydestä asettaa Condoritoa kulttuuritaustaansa vasten. Chile astelee asenneilmapiirin osalta sukupolven Suomea jäljessä.
Kaukana Condorito onkin pohjoismaisesta arvomaailmasta, jossa Muumit ja Bamse rohkaisevat hyväksymään vieraan ja erilaisen.
Condoritossa kaikki erilaisuus, naisen tapauksessa ylipaino ja ikä, on avoimen pilkan kohde. Sarjan puolustukseksi on kuitenkin todettava seksismin olevan osa vallitsevaa todellisuutta myös ympäröivässä kulttuurissa.
Kaikesta huolimatta Condorito, maansa tavoin, on kuluneen vuosikymmenen aikana modernisoitunut. Karkein törkyhuumori on sen sivuilta siivottu. Samalla sarja on elpynyt laadullisesti aallonpohjasta, jonne se 90-luvulla vajosi.
Asenteiden tuulettumista kuvaa sekin, että parhaat tarinat eri vuosikymmeniltä on koonnut naistoimittaja. Tämän lienee tarkoitus taittaa kritiikin kärki nykysilmin jo sopimattomaksi katsottavalta huumorilta.
Kuitenkin sarja on heijastanut – ja yhä edelleen heijastaa – ympäröivää sosioekonomista todellisuutta. Vilppi on maan tapa. Sen kohteeksi joudutaan ja aina tilaisuuden tullen sitä myös harjoitetaan.
Ensiesiintymisessään Condorito erehtyy kanavarkaisiin, tulee katumapäälle ja päätyy putkaan. Sittemmin kuusikymppinen siivekäs on ehtinyt juosta poliisia pakoon moneen otteeseen. Toisaalta usein tämä andienkondori on pukeutunut myös itse univormuun.
Sotilasdiktatuurin kausi
Condoriton syntyessä Chilessä valtaa piti sosialistihallitus. Sosialismi sai laajalti jalansijaa Latinalaisessa Amerikassa. Erityisesti 70-luvulla monessa maanosan valtiossa kansallistettiin teollisuutta ja luonnonvaroja. Yhdysvallat, jolla oli alueella laajat taloudelliset ja poliittiset intressit, sekaantui mantereen valtioiden asioihin. Lehdistö kritisoi suurvaltaa kulttuuri-imperialismista.
Argentiinasta Chileen muuttaneen Ariel Dorfmanin yhdessä belgialaisen Armand Mattelardin kirjoittama Kuinka Aku Ankkaa luetaan (Para leer al Pato Donald, 1972) esitti Disney-sarjojen paitsi heijastavan valtaapitävän luokan ideologiaa, myös aktiivisesti ylläpitävän sitä.
Sosialistihallituksen aikana kirja menestyi, ja teos oli suosittu myös Chilen ulkopuolella. Kuitenkin jo vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen jälkeen kirjoja poltettiin. Dorfman itse päätyi maanpakoon.
Sotilasdiktatuuri ei ollut sen suopeampi pilapiirtäjille ja sarjakuvantekijöille. Chilen sarjakuvahistorian merkittävimmistä sarjoista toinen, Mampato, päättyi sotilashallinnon painostukseen 1977. Sarjan avustajista moni oli siihen mennessä jo paennut maasta.
Condorito sen sijaan menestyi diktaattori Augusto Pinochetin noustua valtaan. Sarjan kansainvälistyminen käynnistyi 1974. Ensimmäiset Condorito-lelut ehtivät joulumyyntiin vuotta myöhemmin.
Ero Mampaton ja Condoriton välillä selittyy tekijöiden poliittisilla mielipiteillä. Pepo lukeutui – ja tukeutui – oikeiston riveihin. Hänellä oli kulttuuriväen kautta yhteyksiä Pinochetin lähipiiriin. Mampaton luoja, Themo Lobos (1928–2012), edusti sen sijaan vasemmistoa. Siten valtaapitävät tulkitsivat Lobosin töiden olevan diktatuurin ja kirkon vastaisia.
Ei Condoritosta oikeistosympatioita löydä, ellei niitä väkisin esiin kaiva. Upseerit ja poliisit toki kuvattiin myönteisessä valossa, ja sankarista itsestään kuoriutui sotamiehen sijaan upseeri. Silti sotilashuumorilla oli yhä diktatuurin aikana sarjassa sijaa. Condorito myös puikki edelleen poliiseja pakoon.
Lopulta oikeistohallinnon myötäilyä ei voi lukea Pepon viaksi. Kyse oli sopeutumisesta vallitsevaan todellisuuteen, jota on kuvannut myös Chilen tunnetuin pilapiirtäjä Hervi eli Hernán Vidal (s. 1943). Hervi ei koskaan oikeistohallituksen kaudella esittänyt Pinochetia saappaiden korkeutta ylemmäs.
Condorito tänään
Chile jakautuu edelleen jyrkästi oikeistoon ja vasemmistoon. Itse jälkimmäisiin kuuluva Hervi on tilittänyt diktatuuria kohtaan tuntemaansa vastenmielisyyttä. Oikeisto sen sijaan ei peittele menneisyyttään vaan, päinvastoin, tuo sen esille korostetun uhmakkaasti. Condorito niin ikään on pukeutunut säännöllisesti univormuun.
 |
|
Taiteilijanäkemys (Marko Torres)
|
Edellisen oikeistohallituksen aikana, vuosikymmenen alussa, laajat opiskelijamellakat ravistivat Chileä. Taiteilijanäkemyksen mukaan Condorito osallistui pamputtamalla mielenosoittajia mellakkapoliisien rivissä. Kuvan otsikko, “Piñericosas” Sebastian Piñeran mukaan, oli istuvaan presidenttiin viittaava sanaleikki (vrt. “Condoricosas” eli Condorito-jutut). Ilman otsikkoa kuvan saattaisi yhtä sujuvasti katsoa tueksi kuin sen oli tarkoitus olla kritiikkiä. Ihmisten mielikuvissa Condorito kallistuu oikealle.
Toimitus ei tahdo sankarinsa edustavan oikeistohuumoria. Siten myös virallinen Condorito piikitteli Piñeraa – mutta kuitenkin vaarattomissa aiheissa pitäytyen. Kahtia jakautuneessa maassa pilapiirtäjät ovat oppineet tasapainoilemaan oikeiston ja vasemmiston rajalla.
Condorito oli kenties Pepon vielä eläessä – jä yhä tätä nykyä – reaalipolitiikan selviytyjä. Kiistatta sarja on myös osaltaan jättänyt jälkensä maansa kulttuuriin. Kun ihmisiä pysähtyy kuuntelemaan kaduilla ja kahvioissa, erottaa ennen pitkää tokaisun: “¡Me quedó plop!” (Menin ihan plop!) Sanonnan juuret ovat Condoriton loppuhuipennuksessa. Kun yksi sarjan hahmoista toteaa jotain yllättävää, kuulijat kaatuvat äimistyksestä taaksepäin niin, että vain kengän pohjat näkyvät. Tällä ilmaistaan puhekielessä äimistymistä, suoranaista tyrmistystä.
Kun Chilessä äänestettiin mikä tai kuka on Chilen tärkein symboli, sijoittui neljänneksi – siis Condoriton ja Pablo Nerudan jälkeen – Augusto Pinochet. Plop!
Keskustele Condoritosta Kvaakissa.
Lue Condoriton vaikutuksesta nykykielen ilmaisuihin (espanjaksi).