Sarjakuvasivusto
En ole tyytymätön omaan elämääni. Se ei silti estä minua kadehtimasta muiden saavutuksia. Felix Baumgartner hyppäsi 39 kilometrin korkeudesta laskuvarjolla. Eri asia, kuka meistä siellä pallon varassa keikkuessa todella uskaltaisi hypätä, mutta eiköhän jokainen kotisohvallaan fiilistele sillä, miten hienoa moinen olisi.
Jatka lukemista “Pjongjang”
Villimpi pohjola oli hyvä, kakkoskirja vielä parempi. Tuntuu siltä, että tekijä on oppinut tuntemaan hahmonsa entistä intiimimmin, mikä on aina hyvä asia, paitsi ehkä Rontin tapauksessa. Kun näin käy, hahmot alkavat elää yhä omavaltaisemmin jättäen kirjailijan pahaiseksi tarkkailijaksi, jolta pahimmillaan evätään veto-oikeus tapahtumiin puuttumiseen.
Jatka lukemista “Villimpi pohjola 2”
Olen ryhtynyt kirjoittamaan arvosteluja pitkällisen tauon jälkeen. Lyön tiskiin ensiksi yhden ilmeisen syyn siihen: Näillä palkoilla ei osteskella uusia sarjakuvia, jolloin arvostelukappaleet ovat näppärä keino kiertää ongelma. Mutta se ei ole tärkein syy, ja nyt on otettava huomioon, että olen patologinen keräilijä, joka sympatiseeraa Boris Hurtan fiktiivisten kollektöörien mottoa, jonka mukaan keräilyssä henkirikoskin on sallittujen keinojen listalla. Tärkein syy on se hyvä fiilis siitä, kun voi tehdä oman panoksen arvostamansa harrastuksen ja taidemuodon eteen. Jos arvosteluni saa aina välillä jonkun kiinnostumaan lukemaan jonkin teoksen, johon tämä ei muutoin olisi ehkä tarttunut, panokseni on ollut vaivan väärti.
Jatka lukemista “Zombie antologia”
Mikä tahansa teos, jonka nimessä on mukana ”parhaat”, oli se sitten sarjakuva, levy tai vaikka novellikokoelma, kohtaa väistämättä kaksi toisiinsa liittyvää kysymystä.
Jatka lukemista “Batman – Parhaat tarinat”
Xiao Li syntyi vuonna 1955 hyvin erilaiseen maailmaan kuin mihin minä olen tottunut. Kiinan sisällissota oli ohi, kommunistit olivat voittaneet ja Kuomindang ajettu mereen. Usko puhemies Mao Zedongin puolijumalaiseen viisauteen oli horjumaton ja tie tulevaisuuteen kirkas. Tuolla tiellä oli vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta vuodesta toiseen Kiinan kansa jaksoi uskoa. Vaihtoehtoa ei ollut. Ei ainakaan niille, jotka syntyivät 50-luvulla ja varttuivat ilmapiirissä, jota läpikotaisin hallitsi Suuri ruorimies. Silloin synnyttiin puolueen syliin, kasvettiin kommunistiksi Lei Fengin esimerkin mukaisesti ja jokainen lapsi tiesi, että isän ja äidin rakkaus ei vedä vertoja puhemies Maon rakkaudelle.
Jatka lukemista “Minun Kiinani 1. Isän aika”