![]() |
Suru-uutinen Belgiasta kertoi, että William Vance, oikealta nimeltään William van Cutsem (1935-2018) on edesmennyt. Parkinsonin taudin uuvuttama sarjakuvantaiteilija jäi eläkkeelle 2010 ja kuoli 14. toukokuuta 82-vuotiaana.
![]() |
Porin toiset sarjakuvafestivaalit järjestetään tulevana viikonloppuna 20.-21.2018 Porin pääkirjastossa. Pääesiintyjinä ovat Petri Hiltunen, Jope Pitkänen ja Milla Paloniemi.
![]() |
Virallista ohjelmaa festivaaleilla on perjantaina 14-19 ja lauantaina 9-17. Festivaalin päänäyttelyinä on Outi Mentulan poliittisia pilapiirroksia otsikolla Epäluottamusmies, Jouko Nuoran Nani Cowgirl 20 vuotta ja Jopen Juhlanäyttely. Näyttelyitä on myös Porin kansalaisopistolla (sarjakuvakurssin satoa) ja Info-kirjakaupassa (Miha Rinne).
Perjantai alkaa Jopen näyttelyn avajaisilla ja Jouko Nuoran haastattelulla, ja se päättyy Milla Paloniemen ja Petri Hiltusen jututukseen. Lisäksi puhutaan muun muassa Talvisota-värityskirjasta. Lauantaina Hiltunen esitelmöi historiasarjakuvista, ja Tuomas Myllylän Pakanat julkistetaan. Jaana Suorsa kertoo Äijäsarjakuvista ja JinSei järjestää anime- ja mangavisailun. J. Tilsan Julma Jytä saa esittelyn.
![]() |
Lauantaina nähdään myös animaatiota. Pariin otteeseen esitetään Juho Sihvosen ja Annamari Kinnusen filmi Karl Magnus & Helvetin Viimeinen Vitsaus.
Ohjelmaan voi tutustua netissä.
* Porin sarjakuvafestivaaleista voi keskustella Kvaakissa
![]() |
Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla Sarjakuvatekijät ry valitsi vuoden 2017 sarjakuvateoksi P.A. Mannisen ja Sarjarin syksyllä ilmestyneen sadannen numeron. Jatka lukemista “Vuoden 2017 sarjakuvateko on Sarjari #100”
Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalin yhteydessä on jaettu Sarjakuva-Finlandia. Sen sai Kaisa ja Christoffer Lekan Imperfect.
Suomen kirjataiteen komitea on valinnut Vuoden kauneimmaksi kirjaksi Kaisa ja Christoffer Lekan teoksen Imperfect (Absolute Truth Press). Vuoden kauneimmaksi sarjakuvaksi valittiin Ulla Donnerin Spleenish (Schildts & Söderströms).
Jatka lukemista “Ulla Donnerin Spleenish vuoden kaunein sarjakuva, Lekojen Imperfect kaunein kirja”