![]() |
Kvaakin albumiäänestys päättyi
Kvaakin virallinen äänestys vuoden 2002 parhaista albumeista sujui odotetusti. Kolmasosa äänistä annettiin äänestyksen viimeisten päivien aikana. “Mies per ääni” sääntöä rikottiin oletettavasti ainakin kahteen otteeseen. Oli mukava huomata, että jokainen kilpailusarja herätti näin Kvaakin lukijoiden intohimot.
![]() |
Terveisiä Tukholmasta!
Jos suunnittelette sarjakuvahenkistä kevätretkeä suureen läntiseen naapuripääkaupunkiin, kannattaa tutustua seuraaviin osoitteisiin ja linkkeihin.
Sarjis 2004-kilpailun I-vaihe päättynyt
![]() |
Sarjakuvantekijät ry:n ja Egmont kustannus Oy:n yhteistyössä järjestämään kilpailuun osallistui 102 teosta, joista 19 pääsi jatkoon.
Kaikilla avoimessa kilpailussa haettiin lapsille suunnattua laatusarjakuvaa. Kilpailuun saivat osallistua kotimaiset sarjakuvantekijät, ammattilaiset ja uudet tulokkaat. Kvaakissakin uutisoituun kilpailuun osallistumisen määräaika päättyi 31.1.2004, mihin mennessä saapui 82 lähetystä, joista löytyi 102 sarjakuvateosta, osa valmiita, eri luonnosvaiheessa ja käsikirjoituksina. Kaikkiaan jatkoon eli II-vaiheeseen siirtyi 19 sarjakuvaa, joista osalle pyydetään lisätyöstöä ja / tai viimeistelyä.
Tuomaristoon kuuluvat Sarjakuvantekijät ry:n nimeäminä puheenjohtaja Harri “Wallu” Vaalio, sihteeri Kalervo Pulkkinen, graafikko Tiina Paju, käsikirjoittaja Vesa Ilmaranta sekä kansanedustaja ja sarjakuvaharrastaja Jyrki Kasvi ja Egmont kustannus Oy:n edustajana julkaisujohtaja Jukka Torvinen. Tuomaristo on kokoontunut kahdesti eduskuntatalolla ja perehtynyt kilpailutöihin perusteellisesti. Sijoituksia, palkintoja ja kunniamainintoja ei vielä tässä vaiheessa ilmoiteta, palkintojenjako suoritetaan Helsingin XIX Sarjakuvafestivaaleilla lauantaina 18.9.2004.
Kilpailuun osallistuneita sarjakuvia julkaistaan joko Sarjis 2004 tai Sarjis 2005 -albumeissa.
Tällä viikolla sarjakuvissa #20
Tervetuloa jälleen lukemaan Tällä viikolla sarjakuvissa –palstaa, opastanne sarjakuva-alan tapahtumiin ja uusimpiin julkaisuihin.