Pienellä perehtymisellä suomennetun mangan valikoimaan selviää, että koirat ovat suosittu aihe julkaisuohjelmissa. Esimerkiksi viime vuoden lopulla sekä Ivrea (Häntä pystyyn!) että Punaisen jättiläinen (Anju & Sankarikoira Jiroomaru) julkaisivat omat koiraisat sarjakuvansa, jotka molemmat olivat myös sisällöltään onnistuneita. Ja nyt on taas aika koirauutuuden, kun jälleen yksi Yoshihiro Takahashin manga kääntyy suomeksi.
Jatka lukemista “Tuhti koira-annos”Kovien kohtaloiden Kullervo
![]() |
Kalevalan päivänä 28. helmikuuta 2016 Kuhmo-talossa julkistettiin Marko Raassinan (s. 1990) sarjakuva-albumi Kullervo. Vuotta aikaisemmin samana päivänä julkaistiin Raassinan esikoisteos Kalevala (Arktinen banaani 2015). Albumista Raassina sai Kalevalaseuran Kekrinpäivän tunnustuspalkinnon perinteiden taitajien ja tallentajien sarjassa.
Sakset tanaan ja menoksi!
Lukiolaistyttö Ryuuko Matoi menettää isänsä tuntemattoman murhaajan käden kautta. Ainoana johtolankanaan surmapaikalta löytynyt jättimäinen saksenpuolikas Ryuuko päättää etsiä isänsä tappajan käsiinsä.
Jatka lukemista “Sakset tanaan ja menoksi!”Saarnamiehen odysseia
Preacher näki päivänvalon Amerikan ihmemaassa hieman päälle 20 vuotta sitten. Vuonna 2002 Egmont yritti tuoda sarjan Suomeen, mutta jostain hämmentävästä syystä se lopahti jo toisen osan jälkeen. Yhteensä sarjaa on ilmestynyt 75 lehden verran; perussarjaa tuli 66 numeroa ja siihen päälle viisi spesiaalia ja neliosainen minisarja. Nyt RW Kustannus on tuonut tarjolla tämän klassikkosarjan 25 ekaa lehteä koottuna kahdeksi kovakantiseksi kirjaksi.
![]() |
Hittibloggaajan hervoton sarjakuva nykypäivästä
![]() |
Hansin elämä mullistuu, kun hän tutustuu autotallissaan majailevaan pikku-ukkoon, Tallipiällikköön. Hykerryttävän absurdi tarina kolmiodraamasta ja työelämästä!
Jatka lukemista “Hittibloggaajan hervoton sarjakuva nykypäivästä”



