Kun Sangatsu Manga ensi kertaa julkisti tiedon Sora Hoonokin viisiosaisesta Vahtikoirat-sarjasta – ja etenkin sen kuvauksesta – ei sarjan sisällöstä oikein saanut otetta. Nyt vastaavasti tuntuu haastavalta kuvailla sarjaa itse siten, että sen kaikista tärkeistä elementeistä syntyisi oikeanlainen kuva.
Lyhyesti Vahtikoiria voisi kai luennehtia romanttiseksi toimintasarjaksi ripauksella huumoria. Tai ainakin lähelle jotain tällaista kuitenkaan ilman, että toiminta tai romantiikka saisi toisesta selkeää yliotetta.
Kyl meilt iha kaikki jäi!
Kaunis on kauhu katsella
Kesäyön tarinat on uusin Sangatsu Mangan “sataprosenttista kauhua” -logolla varustetuista nimikkeistä. Aiemmin saman logon alla on julkaistu toinen yksiosainen novellikokoelma Saksinainen sekä kahden pokkarin mittainen Ryoo Azukin Vaarallinen sivusto.
Tarina lapsuudesta arabidiktatuurissa jatkuu
![]() |
Tarina lapsuudesta arabidiktatuurissa jatkuu. Ranskalais-syyrialaisen piirtäjän omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin toinen osa kertoo, kuinka vaaleakutrinen pikkupoika pärjää syyrialaisessa kyläkoulussa. Kun kesäloma Ranskassa päättyy, Sattoufin perhe palaa Syyriaan. 6-vuotiaan Riadin on aika aloittaa koulu Tirmalan pikkukylässä.
Jatka lukemista “Tarina lapsuudesta arabidiktatuurissa jatkuu”



