Suomeksi ja espanjaksi japanilaista sarjakuvaa julkaiseva Ivrea -kustantamo on julkaissut nyt suomeksi jo toisen shojomangaka Nana Shiiban tarinakokoelman. Animal Jungle koostuu neljästä Deluxe Betsucomi -lehdessä julkaistusta manganovellista sekä lyhyestä ekstrasta, jossa vielä pokkarin lopussa palataan ensimmäisen tarinan pääparin elämään.
Voro, kolmen kuninkaan aarre
Kömpelösti rakkaudessa
Aoha Riden päähenkilö on lukion ensimmäistä luokkaa suorittava Futaba Yoshioka. Ensirakkauden yläasteella kokenut Futaba ei ole oikein päässyt vanhasta ihastuksestaan Tanakasta yli edes ajan kuluessa. Lukiossa Futaba kuitenkin tapaa entistä ihastustaan muistuttavan pojan, mikä tuo sekä vanhat muistot että uudet tunteet pintaan.
Aika kultaa
Pirteä Pim-Pom
![]() |
Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 120 vuotta Hjalmar Löfvingin (1896-1968) syntymästä. Löfving elätti itsensä ja perheensä yli viidenkymmenen vuoden ajan piirroksilla ja sarjakuvilla, ajan oloon poikkeuksellisesti freelancerina. Suomen sarjakuvamuseo muistaa Löfvingiä kiertonäyttelyllä ja Arktinen Banaani Ville Hännisen kirjoittamalla teoksella Setä Pim-Pom – Hjalmar Löfvingin kummat kuvat.



