Nemin rankka biletys on viidennessä kokoelmassa hieman tasaantunut. Ryppyjä ei tämän neidon silmäkulmiin ole silti karttunut – jos ei päähän elämänviisauttakaan. Nemi rokkaa!
Nuoret sankarit
NUORET SANKARIT
Kotimaisen sarjakuvakentän kovimpiin käsikirjoittajiin kuuluva Pauli Kallio (s. 1960) ei petä tälläkään kertaa. Maalaispunkin päiväkirja on energinen kuvaus punk-maailmasta, jossa soitto raikaa ja hien kuuluukin haista.
Salapoliisin kovat koettelemukset
Sherlock Holmes on palannut, taas. Leah Mooren ja John Reppionin kirjoittama sekä Aaron Campbellin taiteilema salapoliisitarina on kunnianosoitus mestari Sir Arthur Conan Doylelle. Tarinan toteutus on suurelta osin esikuvansa mukainen mutta maukkaan moderneilla mausteilla. Holmesin hahmoa on populaarikulttuurissa joskus muutettu liikaakin, jopa parodioitu ja pilkattu. Onneksi ei kuitenkaan tällä kertaa. Oikeusjuttu tekee kunniaa suurelle salapoliisille.
Erityisen lajin portto
1900-luvun alun Pariisin taide-elämän vakiohahmoihin kuulunut Alice Prin alias Kiki (1901-1953) vaikutti samoihin aikoihin maannaistensa Édith Piafin ja Coco Chanelin kanssa. La Momê Piaf ja Coco on viime vuosina ikuistettu näyttävissä periodielokuvissa, Kiki taas hieman tuntemattomampana nimenä on saanut elämänsä ikuistetuksi aavistuksen pienemmissä puitteissa, sarjakuvamuodossa. Vaan mitäpä tuosta, esiintyihän Kiki jo omana aikanaan valkokankaalla monia kertoja, mm. klassikossa Ballet mécanique (1924).
![]() |




