Kahdestoista Ankantekijät esittelee Heymansin taiteilijaveljekset

Bas (s. 1960) ja Mau (s. 1961) Heymans ovat vuosien varrella nousseet Aku Ankan ja varsinkin Aku Ankka Ekstra -lehden lukijoiden suursuosikeiksi anarkistisen humoristisilla ankkasarjoillaan, joissa Carl Barksin klassista, 1940- ja 1950-luvun piirrostyyliä oivaltavasti mukaileva piirrosasu yhdistyy riemastuttavalla tavalla nykylukijan huumorihermoja kutkuttavaan, suorastaan pähkähulluun menoon. Äkkiväärät juonenkäänteet, mukaansatempaavan hurjavauhtinen kohellus ja poskettoman ilmeikkäät sivuhahmot ovat näiden herrojen leipälajeja.

Jatka lukemista “Kahdestoista Ankantekijät esittelee Heymansin taiteilijaveljekset”

Kettumaisen hyvä sarjakuva

Tuuli Hypénin kettutyttö Nanna suoritti ensiesiintymisensä sanomalehtisarjakuvaankeskittyneessä Sarjis 2009 –kilpailussa. Kilpailu toi neljännen sijan, mikä tuntuu näin jälkikäteen ja -viisastellen turhan vaatimattomalta sijoitukselta. Turkulaisen sarjakuvataiteilijan luomus ehti esiintyä myös Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena, jonka jälkeen olikin aika julkaista ensimmäinen albumi Nanna (Arktinen Banaani, 2010). Nopeaa tahtia on siis edetty, eikä oikeastaan ihmekään, sillä sarjakuva on lyhyesti ja ytimekkäästi kiteytettynä erinomainen.

Jatka lukemista “Kettumaisen hyvä sarjakuva”

Jooga ja polkupyörän liikkeessäpito

Sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka ja aviomiehensä Cristoffer Leka lähtivät polkupyörämatkalle Porvoosta, suuntana Välimeri. Retki muuntui sarjakuva-albumiksi, jossa alter egot Kaisa-hiiri ja Leka-ankka vaeltavat kolmen vieraan valtion läpi, törmäävät vastoinkäymisiin niin luonnonvoimien kuin oman itsensäkin taholta, tapaavat mielenkiintoisia alkuasukkaita ja samalla pohtivat matkapyöräilyn ja jooganharjoituksen suhdetta.

Jatka lukemista “Jooga ja polkupyörän liikkeessäpito”