Katariina on työpaikallaan kiusattu hoitaja, joka jää sairaslomalle loppuunpalamisen vuoksi. Kotiin saapuessa hän tutustuu uuteen naapuriinsa. Jousia Muotka on henkiopas pohjoisesta, jonka värikkääseen tuttavapiiriin kuuluu myös Lintukodon velho.
Jatka lukemista “Anni K. – The Witch Door”Emma Krogell – Lumine
Huhujen mukaan sukupuutto ei olisikaan hävittänyt koko ihmissusien rotua, vaikka ihmisten joukossa tiedetään kulkevan enää vain muotoaan muuttavia ihmiskoiria. Lumine on eläinmuodossaan vasta pentu, mutta ansaitsee silti jo elantonsa henkivartijana. Hän saa pestin noitapoika Kodyn isältä suojella tätä niin kotona kuin koulussa, mistä Kody itse ei ole lainkaan hyvillään.
Kodyn isällä on täysi syy huolehtia poikansa turvallisuudesta, sillä viime aikoina lapsia on kadonnut jäljettömiin. Ja pian uudet ystävykset ovat ajautuneet väkivaltaisten tapahtumien pyörteisiin tuntemattoman tahon himoitessa taikavoimia hallitsevien nuorten verta.
Jatka lukemista “Emma Krogell – Lumine”Will Eisner: Dropsie Avenue – Katu Bronxissa
Will Eisnerin (1917-2005) sarjakuvaromaani Dropsie Avenue on komea päätös A Contract with God -trilogialle, mutta se toimii mainiosti itsenäisenä teoksena ja vaikkapa sisäänheittokirjana Eisnerin muuhun tuotantoon.
Jatka lukemista “Will Eisner: Dropsie Avenue – Katu Bronxissa”Emilia Ojala – Fox Fires
Öisellä taivaalla leimuavat revontulet ovat väylä edesmenneitten rakkaitten vierailla elävien maailmassa, kertoo harmaa ilvesvanhus nuotion ääreen kokoontuneille eläimille. Kansantaruista ammentava eläinsarja sopii englannista muodostuvan kielimuurin ylittäneille varhaisteineille, mutta lumoaa tunnelmallisella kuvituksellaan ja mutkattomuudellaan myös aikuisen.
Jatka lukemista “Emilia Ojala – Fox Fires”Pénélope Bagieu: The Witches
Roald Dahlin (1916-1990) suositusta lastenkirjasta The Witches (suom. Kuka pelkää noitia) ilmestyi viime vuonna sarjakuvaversio, jonka tekijänä on Eisner-palkittu Pénélope Bagieu.
Jatka lukemista “Pénélope Bagieu: The Witches”