Yhesti yhes teemaa varioimassa

Ville Pirisen (s. 1973) Yhesti-sarjan albumit kirjaavat sarjakuvan muotoon modernia suullista perimätietoa, mutta ne ovat myös tarinoita tarinoista ja niiden kertomisesta. Kerronnan kieli jutustelee ja dramaturgia kumpuaa suoraan elävästä elämästä. Tämänkertaisissa kertomuksissa kuvataan rippijuhlavideoita, istutaan luennolla, tanssitaan sokkona ja ryypätään silmät päästä. Kiusallisia tilanteita on jälleen lupa odottaa. Kirjanen jättää jälkeensä erikoisen kitkeränmakean jälkimaun.

Jatka lukemista “Yhesti yhes teemaa varioimassa”

Pentti Otsamon sarjakuvia kokoelmana

Pentti Otsamo (s. 1966) on suomalaisen sarjakuvan suuri ja suurelle yleisölle tuntematon novelisti. Esimerkiksi melkein albumin mittoihin laajeneva, Robert Altmanin elokuvien tapaan polveileva lähiökuvaus Elämää sota-aikaan on tuttu italialaiselle, ruotsalaiselle ja kanadalaiselle lukijakunnalle, mutta julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi.

Jatka lukemista “Pentti Otsamon sarjakuvia kokoelmana”

Toiminnallista sielujen metsästystä

Soul Eater

Kuoleman aseteknisen oppilaitoksen tavoitteena on valmistella nuoria ja näiden valmistamia maagisia aseita myöhemmälle uralle Kuoleman leipiin. Tärkeä osa koulutusta on sielujen kerääminen, mikä voisi kolmella mestarista ja aseesta koostuvalla oppilasparilla sujua paremminkin. Tavoite on kerätä yhteensä yhdeksänkymmentäyhdeksän ihmisten sielua sekä näiden jälkeen yksi noidan sielu. Kun tavoite on saavutettu, maaginen ase on valmis.

Jatka lukemista “Toiminnallista sielujen metsästystä”