Kategoria: Artikkelit

uusi silta.

Titulointia oli Seura-lehden pitkäikäinen ja ilmeisen pidettykin vakiopalsta. Se ilmestyi lehden sivuille 29.9.1965 ja päättyi vasta 2009 tekijänsä sairastuttua ja siirryttyä eläkkeelle.

Vaikka Titulointia oli selkeästi sarjakuvaa, oli se lehdessä statukseltaan enemmänkin pilakuva. Siitä kertoo sen paikka lehden alkusivuilla, sarjakuvat kun yleensä tuupataan ristikoitten, horoskooppien, vitsipalstojen ja muun ”turhanaikaisemman” viihteen sekaan loppusivuille. Pilakuvamaisuutensa lisäksi Tituloinnissa oli pakinamaisen jutusteleva ote. Nykyään tällainen piirrostyyliltään simppeliksi hiottu sarjakuva ilmestyisi blogina.

Suomalaista elämänmenoa lempeän ironisesti kommentoiva sarja oli melkeinpä lehden toinen pääkirjoitus, joka luettiin aina ensimmäiseksi koko lehdestä. Ja varmasti useammin kuin oikea pääkirjoitus. Pilakuvan tai pääkirjoituksen tapaan Titulointi käsitteli usein myös ajankohtaisia aiheita.

Etelänmatkoista.

Alkuvuosina sarjan paikka lehden sivuilla vielä hieman vaihteli, ennen kuin vakiintui kolmossivun paikkeille. ”Uusi piirtäjämme nimimerkki Titu ryhtyy nyt tällä – tai tarpeen mukaan jollakin muulla – paikalla huvittamaan viikon piirroksillaan lukijoitamme. Titu toivottaa itsensä tervetulleeksi Seuran palstoille – tutustuttuaan häneen lukijamme varmaan pian yhtyvät tervetulotoivotuksiin.” (n:o 39/1965). Ja niinhän lukijat tekivät, Tituloinnista tuli Seuran tunnetuin brändi.

Kahdessa ensimmäisessä jaksossaan Titu tarttui heti politiikkaan ja urheiluun, eli suomalaisten mieliaiheisiin välittömästi sään jälkeen. Ajankohtaisia piirroksia olivat uuden Lapinlahden sillan avaaminen (n:o 41/1965), uusien lähiöiden arkkitehtuuri (n:o 42/1965) ja näemmä ei enää niin eksoottiset etelänmatkat täyteen sullotuille aurinkorannoille (20/1966) sekä kauhea nuoriso (49/1965) – tai sehän nyt on aina ajankohtainen aihe.

Ei me nuorina silleen…

Vaikka Titu saattoi olla ironinen ja piikikäskin, niin kovin ilkeä hän ei koskaan ollut. Jotain huovismaista lempeyttä ja salaoveluutta Titun jutustelussa oli.

Mainosgraafikkojen koulun käynyt Jorma Tiittanen (1929—2017) ehti työskennellä pitkälti toistakymmentä vuotta mainosalalla, ennenkuin ilmoitti itsensä Seura-lehden silloiselle päätoimittajalle Olli Ohtomiehelle. Kertoi olevansa Suomen paras pilapiirtäjä. Titulointia kesti sitten 44 vuotta. Siihen mahtuu yli 2200 sarjakuvasivua. ”Tuollaista määrää en olisi ikinä uskonut saavuttavani. Muutamaa kymmentä ajattelin enintään”, kertoi Tiittanen vuonna 2009 Seura-lehden haastattelussa. Tiittasen aikana lehdessä päätoimittaja ehti vaihtua kymmenen kertaa.

Titu oli kieltämättä Seuralle sama kuin Kari Hesarille. Suomalaisten tuntojen tulkitsija, otteiltaan kenties Karia lämpimämpi.

Titu sarjakuvista.

Titulointia-kokoelmia on kolme:

Valitut vitsaukset (Mainoskartio 1974)
Kootut kuplat (Yhtyneet Kuvalehdet 1979)
Hyvä Suomi (Gummerus 1981)

Lähteinä:
Järvi, Olavi: Parhaat pilapiirtäjämme, Tammi 1979. S. 148.
Seura-lehden haastattelu 51-52/2009

Osallistu Kvaakin Sarjakuvien Suomi 100 -keskusteluun

Vuosilta 1917-1966 sarjakuvat listattuina

Sarjakuvien Suomi 100

Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen – Ben Huronin testamentti
Kuvat: Sigurd Laesvirta ja Erkki Korhonen
Teksti: Outsider
Julkaistu: Outsiderin lehti 1951-53
Hämeen kirja

Outsiderin (Aarne Haapakoski – 1904—1961) seikkailusankarit Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen muistetaan nimiään kantavista lukemistolehdistä ja vanhoista jännityskuunnelmista. Lipposen ja Korkin juuret ovat jännällä tavalla kuitenkin sarjakuvissa. Yleisradion ohjelmapäällikkö Ensio Rislakki pyysi Outsideria vuonna 1945 luomaan radioon oman sarjakuvan eräänlaisena kuulokuvana.

Huippusuosituksi osoittautunut jännityskuunnelma mallinnettiin sanomalehtien jatkuvajuonisten strippien tyyliseksi. Sitä esitettiin lyhyissä viiden minuutin pätkissä, joiden jatkoa saatiin jännittää seuraavaan päivään. Kuunnelmat muokattiin pikaisesti kirjamuotoon. Ensimmäisenä julkaistiin Ben Huronin testamentti (Lehtiyhtymä Oy 1945).

Outsider-sarja alkaa! Outsiderin lehti 23/1951

Tavallaan oli luontevaa, että hahmot siirtyivät myös varsinaiseen sarjakuvaan. Korkin ja Lipposen sarjakuva alkoi Outsiderin lehdessä jouluna 1951 (n:o 23/1951). Tarinaksi valittiin Ben Huronin testamentti. Piirtämisen aloitti Sigurd Laesvirta (1910-1960), mutta syystä tai toisesta hän jätti sarjan seitsemän jakson jälkeen. Toisen maailmansodan aikana tk-piirtäjänä toimineen Laesvirran piirrokset ovat samanaikaisiin amerikkalaissarjoihin verrattuna varsin kömpelöitä. Sarjakuvakerronnan perusteetkaan eivät ole kunnolla hallussa, puhekuplien järjestys on monin paikoin lukusuunnan vastainen ja ruuduissa on liikaa selittelevää tekstiä.

Lukusuunta hakusessa.

Sarjakuvan tarina seurailee melko tarkasti kirjan – ja kuunnelman – rönsyileviä juonikuvioita. Adaptaatio on ehkä liiankin uskollinen, sillä Laesvirta on kopioinut kirjan hahmojen repliikit suoraan sarjakuvaansa. Siitä johtuen puhekuplissa on todella reilusti tekstiä.

Tarinaa jatkanut Erkki ”Eki” Korhonen on sarjakuvantekijänä Laesvirtaa jämäkämpi. Piirrokset hiukan selkeämpiä, mutta sarjakuvakerronta on hänenkin heikkoutensa. Puhekuplat ovat toisinaan väärässä järjestyksessä ja liian usein turvaudutaan pelkkään tekstiin toiminnan sijasta.

Dialogi suoraan kirjasta.

Tarina on katkelmallinen ja rönsyilevä, jännittävästä tilanteesta siirrytään nopeasti seuraavaan, mikä on monille sanomalehtisarjakuville tyypillistä. Kalle-Kustaa on saanut kaukaiselta sukulaiseltaan Ben Huronilta testamentin ja pyytää apua ystävältään Lipposelta. Salaperäinen testamentti on eräänlainen avain, jonka avulla voi löytää laivuri Ben Huronin aarteen. Se on kätketty Afrikan edustalla sijaitsevaan saareen.

Tekstitulva.

Ilkeä gangsteri Musta Santeri aikoo anastaa testamentin itselleen, ja siitä seuraa sarja takaa-ajoja, kidnappauksia ja kaikenlaista jännittävää, yhtäkkisiä ampumisia ja katoamisia. Tuntuu siltä kuin Outsider olisi keksinyt tarinaa sitä mukaa, kun sitä on pitänyt tuottaa radioaalloille, tietämättä välttämättä itsekään, miten juttu päättyy.

Tarinaa on varmasti ollut jännittävää seurata päivä kerrallaan radiosta, mutta yhteen pötköön nivottuna juttu on aivan liian jännitteetön. Sarjakuvaa varten tarinaa olisi pitänyt muokata. Myös kirjaversio tehtiin aika huolettomasti, siinä Pekan nimi vaihtuu pitkäksi aikaa kesken seikkailun Kyllöseksi!

Ekin eka.

Korkki ja Lipponen ajavat välillä Mustaa Santeria takaa ja sitten taas toisin päin. Aina sen mukaan kuka nahkakantisen testamentin kulloinkin on onnistunut sieppaamaan. Jahti kulkee Ruotsin kautta Ranskaan ja jopa Pariisin katakombeihin. Tarina sijoittunee sodan jälkeiseen aikaan, koska sodasta ei puhuta missään vaiheessa tarinan alkupuolella. Mutta sitten kaverusten laskeuduttua laskuvarjoillaan Ranskan rannikolle kohtaavat he yhtäkkiä vastarintamiehiä ja maaseudun teitä vartioivia natsisotilaita!

Yhtäkkiä ollaankin sodassa!

Vaiherikkaan seikkailun päätös pohjois-Afrikan rannikolla Algerissa ei ole mitenkään yllättävä, kukaan ei saa aarretta Huronin testamentin pudotessa meren aaltoihin. Vanitas vanitatum et omnia vanitas!

Outsiderin lehti oli isokokoinen makasiinityyppinen ajanvietelehti, joka julkaisi sivuillaan eri lehtisyndikaattien (Nord Press, Spiegel ym.) myymien juttujen lisäksi Outsiderin omia jännitysnovelleja ja muuta viihdettä. Juttuaiheiden perusteella lehti oli enemmän miehille suunnattu; sotaa, natsirikollisia, erikoista historiaa ja eksoottisia matkareportaaseja. Oli lehdessä silti Kyllikki Nykäsen ”Naisten nurkka”. Sarjakuvat oli tarkoitettu varmaankin (poika)lapsilukijoille, Lipposen ja Korkin lisäksi lehden sivuilta löytyi muun muassa englantilaiset Paul Power, rakettilentäjä ja Kit Carson, villin lännen kuningas.

Värillinen sarjakuva – tavallaan.

Osallistu Kvaakin Sarjakuvien Suomi 100 -keskusteluun

Vuosilta 1917-1966 sarjakuvat listattuina

Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen -kuunnelmat YLE:n Elävässä arkistossa

Sarjakuvien Suomi 100

Thor Fredrics Nyhetsjournal
Teksti ja kuvat: Tor Fredriksson
Julkaistu: Vapenbrodern 1942

Jatkosodan aikana julkaistiin lukuisa määrä erilaisia lehtiä oman asian edistämiseksi ja sotilaiden moraalin ylläpitämiseksi. Tiedotuskomppanioiden piirtäjät kuvittivat lehtiä, ja laativat niihin ristikkoja ja erilaisia tehtäviä. Lehdet sisälsivät myös sarjakuvia vaihtelevasti. Eniten panostettiin Aseveljeen ja sen ruotsinkieliseen vastineeseen Vapenbroderniin. Lehtien sisältö oli pääosin samaa, tosin Vapenbrodern sai tyytyä vähäisempään sivumäärään kuin suomenkielinen päälehti. Kerran viikossa ilmestyneet lehdet erosivat lähinnä pakina- ja viihdesivuiltaan.

Talvisodan aikana poliittisena pilapiirtäjänä aloittanut Tor Fredriksson (1913-1961) teki kuvituksia molemman kielisiin lehtiin. Näkyvin hänen töistään oli Vapenbroderniin tehty Thor Fredrics Nyhetsjournal, Thor Fredricin uutisruutu. Omassa ajassa Fredrikssonin tyyliä lähinnä oli Arvo ”Tiikeri” Tigerstedtin Helsingin Sanomiin tekemät urheilusarjakuvat. Fredriksson uskaltautui jättämään pois Tiikerin(kin) käyttämän numeroinnin ja luotti lukijan kykyyn lukea sarjakuvaa. Ville Hänninen ja Jussi Karjalainen luonnehtivat Fredrikssonin tapaa tehdä aikaansa edelläolevaksi. Vastaavaa nähtiin 1960-luvulla undergroundin ja 1990-luvulla omaelämänkerrallisten sarjakuvien myötä.

Korsu-lektyrin humoristisessa esittelyssä Fredriksson kertoi mainospiirtämisen olevan hänen siviilialansa. Sen ohella hän haaveili pääsevänsä kuvittamaan kirjoja. Vuonna 1942 ilmestyi kokoelma Vapenbrodernin pakinoitsijan Cabin (Kai Brunila) juttuja otsikolla Kaveringar. Sen Fredriksson ainakin kuvitti. Kansallisbibliografiasta ei selviä saiko hän muita kirjankuvituksia tehtäväkseen.

Aseveljet Stalinia kaatamassa

Thor Fredrics Nyhetsjournal alkoi vuoden 1941 lopulla. Vuoden 1942 ensimmäinen sarjakuva on saanut numeron kaksi. Thor Fredric kommentoi sotatapahtumia maailmalta asettaen liittoutuneiden johtajat Winston Churchillin ja Franklin D. Rooseveltin tukaliin tilanteisiin eri puolilla maailmaa, lähinnä Aasiassa. Japanilaiset valtasivat brittien Singaporen ja uhkasivat Intiaa. ”Isä” Stalin oli hätää kärsimässä ja huhtikuun lopulla kuivettunut Stalin-puu oli valmis kaadettavaksi. Pian olisi jäljellä vain kanto kiskottavaksi irti Venäjän maaperästä. Mahdollisesti raja siirtyisi Lenajoelle saakka (ei hätää, suomensukuiset kansat saisivat joen tienoita hallita).

Saksalaisia Thor Fredric ei piirrä, mutta he ovat läsnä tekijän germaanistetusta nimestä lähtien. Huhtikuun lopulle asti Thor Fredricin uutisruutu kertoo liittoutuneiden ahdingon kasvamisesta. Keskusvaltojen eteneminen sujui siis hyvin, Uuden Guinean pääkallonmetsästäjätkin olivat taipuneet rauhaan. Juhannuksen jälkeen ajankohtaissarjakuva ei voinut jatkaa samalla linjalla. Thor Fredric siirtyi lähemmäs omaa ja suomalaisen sotilaan asemasota-arkea. Esimerkiksi syyskuussa aiheena on ”lomaproblem”. Liittoutuneiden voitoista ei suomenruotsalaisessa sotapropagandassa kerrottu. Joulukuussa sodan jumala Mars oli juonut liikaa.

Vaikka Stalin kuvattiin moukkana ja muun muassa perseeseen ammuttuna karhuna, niin toukokuussa Thor Fredric muistutti, että Neuvostoliitossa on Stalinin lisäksi 169 999 999 muuta asukasta. Vaikka Stalin kuului ”massamurhaajien klubiin”, niin muut venäläiset eivät. Edes Iivana Julma ei kelvannut klubiin kuin palvelijaksi. Sotapropagandalla oli tarkat säännöt. Keväällä 1942 näytetään päätetyn ettei vihollista saa demonisoida ylenmääräisesti.

Toinen rintama

Vuoden 1942 toisen puoliskon aikana Vapenbrodern kärsi resurssipulasta. Heinäkuussa lehden sivumäärä pieneni kahdestatoista kahdeksaan ja syksyllä ilmestyi pääosin tuplanumeroita. Lehti siis ilmestyi parin viikon välein. Kaikissa numeroissa ei enää ollut Thor Fredricin uutisruutua.

Pari kertaa vuoden aikana toistunut aihe oli Venäjän toinen rintama. Kesällä se oli Stalinin painajainen. Mitä japanilaiset tekisivät, jos Neuvostoliitto antaisi Yhdysvalloille luvan tukikohtaan Siperiassa? Marraskuussa toinen rintama oli fantasia, Walt Disneyn samannimisen elokuvan mukaan. Stalinin toive Euroopan länsirintamasta oli heikko kuin savu loppuun poltetusta mahorkasta.

Mitä sotatantereilla oli kesän ja talven välillä tapahtunut, sitä ei Thor Fredricin uutisruutu kerro. Lehden lukijat sen tiesivät ja huonot uutiset eivät sarjakuvapropagandaankaan kuuluneet. Jatkosota oli jämähtänyt asemasodaksi. Aseveli ja Vapenbrodern antoivat artikkeleissa vinkkejä miten puhdetöitä tekemällä saattaisi aikaansa järkevämmin kuluttaa. Loppuvuodesta osa Nyhetsjournaleista ilmestyy nimellä Thor Fredric presenterar, Thor Fredric esittää. Sodan todellisuus ei kantanut alussa valitulla tyylilajilla.

Suomalainen Kippari Kalle söi sisua ennen tappelua.

Tor Fredrikssonin piirrostyyli on nautittavaa, sivukompositiot selkeitä ja huumori oivaltavaa. Harmi ettei mainospiirtäjä innostunut/saanut rauhan aikana mahdollisuutta sarjakuvien tekemiseen, ura jatkui pääasiassa Sportexpressen-lehden ja vakioveikkausmainosten parissa. Fredriksson oli aikaansa edellä oleva tekijä. ”Siis sotilaslehdessäkö taidesarjakuvaa?” kysyvät Hänninen ja Karjalainen Sarjatulessa ja vastaavat ”Kyllä”.

* Sadan vuoden sarjakuvat, 1917-1966
* Sarjakuvavalinnoista voi keskustella Kvaakissa

Sarjakuvien Suomi 100

Ensimmäinen suomalaistekoisen Buffalo Billin kansikuva.

Buffalo Bill
Kuvat ja teksti: Martti Viitala
Julkaistu: Buffalo Bill -sarjakuvalehti (1-5/1951)
Mantereen kirja Oy

Suomessa on aina oltu lännenviihteen ystäviä. Länkkäri-genre on jostain syystä uponnut suomalaiseen mielenlaatuun paremmin kuin vaikkapa science fiction tai kauhu. Varsinkin 1940-50 -luvun vaihteessa elokuvateattereissa oli niin kova kysyntä länkkäreille, että vanhat amerikkalaiset seriaali- eli sarjaelokuvatkin 1930-luvulta kelpasivat teatterilevitykseen.

Erilaisissa lukemistolehdissä julkaistiin paljon lännentarinoita, niin käännöksinä kuin ihan suomalaistenkin kynäileminä. Ilmarisen tai Kanervan kustannusyhtiöiden julkaisemiin jännityslehtiin, Yllätyslukemistoon, Iskuun ja Seikkailujen maailmaan kirjoittivat lännennovelleja muun muassa legendaariset Marton Taiga ja Reino Helismaa. Lännenaiheita oli myös lukuisissa nuortenkirjoissa.

Outoa olisikin ollut, ellei joku suomalainen sarjakuvantekijäkin olisi aihepiiriin tarttunut. Kari Suomalainen ehti todennäköisesti ensimmäisenä asialle Henkensä kaupalla -sarjakuvallaan Lukemista kaikille -lehdessä 1943. Se muuttui kuitenkin lännensarjasta nopeasti yleisemmäksi seikkailusarjaksi.

Toinen lännenseikkailuista innostunut suomalaistekijä oli Martti Viitala (1922–2006), amerikkalaisvaikutteisella nimimerkillään Will Martin. Hän piirsi Buffalo Billin seikkailuja Mantereen kirja Oy:n julkaisemaan samannimiseen lehteen vuonna 1951.

Kierot konnat vanhan Benin kullan perässä.

Vuonna 1949 alkanut Buffalo Bill oli alkuun suora käännösversio ruotsalaisesta Algas serietidning -lehdestä, joka ilmestyi 1947-50. Siinä julkaistiin muutakin kuin Buffalo Billin seikkailuja, muun muassa Robin Hoodia ja Rune Andreassonin Teddyä. Algan tuottaman lehden Buffalo Bill oli ruotsalaisen Lennart Ekin käsialaa. Sarjaa oli alun perin julkaistu Levande Livet -aikakauslehdessä.

Vaikuttaa siltä, että Lennart Ekin version loputtua Mantere on pyytänyt Viitalalta jatkoa sarjaan. Viiden numeron verran suomalaista Buffalo Billiä ilmestyikin, mutta siihen se lopahti. Viitala lienee tarkoituksella kätkenyt suomalaisuutensa nimimerkin taakse, onhan se aina raflaavampaa, jos sarjakuva on ”aitoamerikkalaista”. Algan copyright-merkintä lehdistä poistui 1951, eikä näitä Viitalan tarinoita ole Ruotsissa, tai missään muuallakaan maailmassa tämän jälkeen julkaistu.

Will Martin piirsi hevoset vauhdikkaasti.

Viitalan piirrosjälki ei ole yhtä yksityiskohtaista kuin Lennart Ekin vahvasti amerikkalaisvaikutteinen viiva. Ei Viitala silti mitenkään kömpelösti piirrä, eivätkä tarinatkaan häviä ulkomaisille vastineilleen.

Viitalan Buffalo Bill on aivan toimivaa ja viihdyttävää, joskin melko yllätyksetöntä peruslänkkäriä. Kiero seriffi apureineen varastelee postivankkureiden rahakuljetuksia, ilkeät roistot kärkkyvät vanhan mainari-Benin kultaa ja muuta sellaista. Osa tarinoista on suhteellisen onnistuneita ja pientä dramatiikkaakin on saatu mukaan.

Viitala piirtää paksulla siveltimellään tyypillisiä lännen hahmoja ja hevosia varsin hyvin. Tarinat ovat tosin melko lyhyitä, vain 15-sivuisia, eikä lehdessäkään ollut kansien ja esilehtisivun lisäksi juuri muuta sisältöä.

Will Martin -signeeraus kannessa.

Martti Viitala sai tutustua jo lapsena ison lehtitalon touhuihin, sillä hänen isänsä oli Uuden Suomen puuseppä, äitinsä toimituksen siivooja ja setänsä saman lehden vahtimestari. Vanhempiensa kautta hän tapasi lehtikuvittaja Erkki Koposen ja sai siitä uralleen alkukipinän. Niinpä Viitala sai pestin 1945 Uuden Suomen sunnuntailiitteen piirtäjänä.

Seuraava vuosi veti hänet jo Mantereen kustannusyhtiöön. Mantereen kustantamaan lastenlehti Kimmoon hän teki parin vuoden ajan Vaaroja päin -sarjakuvaa. Tässä pestissään hän sai tehdäkseen siis myös Buffalo Billiä. Vaikea sanoa, johtuiko Buffalo Billin loppuminen siitä, että Viitala siirtyi Yhtyneiden Kuvalehtien Seuraan 1950 vai ihan vain lehden huonosta myynnistä.

Viimeisen seikkailun viimeinen ruutu. Idyllinen päätös.

Seuraan ja Tuulilasi -lehteen Viitala teki paljon autoaiheisia pilakuvia. Sarjakuvia hän ei enää sen jälkeen tehnyt. Pilakuvissaan hän käytti Will Martinia paljon suomalaisempaa nimimerkkiä Viljami.

Buffalo Bill oli Kaarlo Mantereen perustaman Mantereen Kirja Oy:n ainoa sarjakuvalehti. Mainittakoon, että yhtiön perustamiin lukemistolehtiin lukeutuivat myös Me Naiset ja Kalle. Televisiota edeltävä aika tarvitsi yleislukemistolehtiä, joissa oli monenlaisia novelleja, sarjakuvia, viihdettä, ajankohtaisartikkeleita ja reportaaseja. Mantere ei kuitenkaan nähtävästi pystynyt kilpailemaan vauhdikkaampien, italialais- ja amerikkalaislähtöisten sarjakuvalehtien kanssa.

Lähteet:
Järvi, Olavi: Parhaat pilapiirtäjämme. Tammi 1979.

Nummelin, Juri: Suomalaisten lukemistolehtien historiaa (Julkaisemattomia -blogi)

Wikipedia -artikkeli Martti Viitalasta

Keskustele Martti Viitalasta Kvaakissa.

Osallistu Kvaakin Sarjakuvien Suomi 100 -keskusteluun.
Vuosilta 1917-1966 valitut sarjakuvat listattuna.

Sarjakuvien Suomi 100

Tosikertomuksia 51/1932 (Yliopiston kirjaston kokoelmat)

Nuorenparin elämää
Käsikirjoitus: Ei tietoa
Piirrokset: Eeli Jaatinen
Piirrokset: Poika Vesanto (Kertomuksia -lehti 1-50-52/1934)
Julkaistu: Tosikertomuksia -lehdessä 47/1930-52/1932 ja Kertomuksia -lehdessä 1/1933-26/1933, 39/1933-50-52/1934

Koska Nuorenparin elämää sarjakuva on hyvin yhteneväinen tarinaltaan, niin käyn läpi vuodet 1930-1934, jolloin sarjakuva ilmestyi Tosikertomuksia ja Kertomuksia -lehdessä. Pääpaino kuitenkin on vuodessa 1932.

Nuorenparin elämää julkaistiin Tosikertomuksia -lehdessä 47/1930 – 52/1932 ja Kertomuksia -lehdessä 1/1933 – 50-52/1934. Se oli naisille suunnattu viikoittain ilmestyvä ajanvietelehti ja levikiltään aika vaatimaton. Pääosiltaan mustavalkoinen lehti…ainoastaan kannet olivat värillisiä. Tosikertomuksia oli Otavan kustantama ja päätoimittajana toimi Ensio Rislakki (Svanberg). Lehden kirjoitukset olivat osin kotimaisia, mutta osa materiaalista tuli Ruotsin kautta amerikkalaisesta Pulp-kokoisesta lehdestä True Story Magazines. Lehti ei koskaan tullut kannattavaksi, vaikka päätoimittaja muutti vuonna 1933 nimenkin ja yritti monipuolistaa kirjoituksia. Lehden lakattua Rislakki siirtyi Seura-lehden johtoon.

Tosikertomuksia 1/1932 (Yliopiston kirjaston kokoelmat)

Kertomuksia 52/1933 (Yliopiston kirjaston kokoelmat)

Tosikertomuksia ja Kertomuksia lehden takasivu oli pyhitetty aina sarjakuvalle. Aluksi siellä seikkaili ”Herrasväki Helminen”. Myöhemmin seurattiin Helmisten kotiapulaisen Sievä Sorjosen sekä poliisi Pontevan edesottamuksia. Nämä sarjakuvat julkaistiin siis 1/1930-46/1930 numeroissa. Käsikirjoittajaksi oli sarjakuvassa ilmoitettu Veli Giovanni ja piirtäjäksi Eeli Jaatinen. Tosikertomuksia numerossa 47 alkoi sitten Nuorenparin elämää -sarjakuva. Piirtäjänä toimi edelleen Eeli Jaatinen, mutta enää ei mainittu käsikirjoittajasta mitään. Oliko Veli Giovanni sitten luopunut käsikirjoittamasta lehden sarjakuvia. Voihan olla, että Jaatinen tai Rislakki käsikirjoittivat tuota sarjakuvaa. Tästä ei ole löytynyt mitään tietoa, joten se jää arvoitukseksi.

Tosikertomuksia ja Kertomuksia lehden kannessa komeili aina jonkun naisen kuva, paitsi no 52/1933. Siinä oli 4 poikaa kannessa.

Eeli Jaatinen piirsi Nuorenparin elämää numerosta 47/1930 aina numeroon 36/1931 asti yhtäjaksoisesti. Numeroissa 37-40/1931 ei ole nimetty piirtäjää ja piirrokset eroavat selvästi Jaatisen piirrostyylistä. Ei ole tietoa kuka silloin piirsi Nuorenparin elämää, koska yhdestäkään sarjakuvasta ei löydy edes signeerausta. Myös numerossa 51/1931 ei ole nimetty piirtäjää, mutta sarjakuvan on signeerannut Eeli Jaatinen. Tuo sarjakuva on myös muutenkin erilainen, kuin yleensä oli totuttu näkemään Tosikertomuksien lehdessä. Se oli yksiruutuinen sarjakuva. Vuonna 1932 Eeli Jaatinen jatkoi taas normaalisti koko vuoden piirtämistä Nuorenparin elämään ja tämä jatkui Kertomuksia lehden numeroon 22/1933 asti. Numerot 23-26/1933 taaskaan ei mainita piirtäjää, mutta selvästi Jaatisen käsialaa ja kaikki sarjakuvat on taas yksiruutuisia. Tämän jälkeen numerosta 27-38/1933 Kertomuksia lehdessä alkoi Kalle Viljanen ja Ville Kiljunen sarjakuva. Samalla tyylillä piirretty kuin Nuorenparin elämää, mutta kirjoitukset oli runomitassa. Piirtäjää ei taaskaan mainita, mutta Jaatisen piirustustyyliä tuo luultavasti on. Numerot 39-52/1933 olivat taas Nuorenparin elämää ja Jaatisen piirtämää. Vuonna 1934 Eeli Jaatinen ei jostain syystä enää jatkanut piirtämistä ja puikkoihin siirtyi Poika Vesanto, joka piirsikin aina vuoden 1934 loppuun asti Nuortaparia. Laskemalla yhteen eri Nuorenparin piirroksia niin Eeli Jaatinen piirsi todistetusti 134 kpl ja Poika Vesanto 56 kpl Nuorenparin elämää. Sitten oli 8 kpl tuntemattomia piirroksia, joista luultavasti 4 kpl olisi Jaatisen piirtämiä. Yhteensä Nuorenparin elämää piirrettiin 198 kpl. Leena Romu on saanut Kuti #43 liitteessä erilaisia tuloksia piirroksien lukumääräksi. En ole varma kuinka hän on laskenut niitä.

Tosikertomuksia 26/1932 ja 27/1932 (Yliopiston kirjaston kokoelmat)

Sarjakuva oli piirretty yhdeksän säännöllisesti koostuva ruudukko ja ruutujen alle oli sijoitettu tekstit. Ainoastaan numeroissa 51/1931 ja 23-26/1933 oli piirretty koko sivun kokoinen yksi sarjakuvaruutu. Välillä sarjakuvaruutu jatkui seuraavan tai kolmanteen ruutuun. Myös sarjakuvan alapuolella oleva teksti saattoi levittyä 2 tai 3 ruudun leveydeksi.

Tosikertomuksia 15/1932 ja Kertomuksia 3/1934

Vuonna 1934, kun Poika Vesanto tarttui piirtäjän siveltimeen, olisi luullut, että Nuoripari olisi saanut puhekuplat, mutta lehti jatkoikin vanhalla tyylillä sijoittamalla tekstit ruudun alle. Poika Vesanto oli meinaa omaksunut ensimmäisten joukossa puhekuplien käytön suomalaisissa sarjakuvissa. Poika Vesannon piirtämät sarjakuvat eroavat muutenkin Jaatisen piirtämistä. Vesanto on pelkistänyt piirroksia ja viivan käyttö on muutenkin paljon sulavampaa. Myös värien käyttö paljon hillitympää kuin Jaatisella.

Nuorenparin elämää on kuin ”Salatut elämät” tai ”Kauniit ja rohkeet” TV-sarja, mutta sijoitettuna 1930-luvulle ja sen ajan säädylliseen elämään. Siinä seurataan Eevi ja Jaska Hettisen kotielämää aina kirkkohäistä alkaen. Nuoripari on suhteellisen varakasta keskiluokkaa, koska hyvin pian Eevi haluaa kotiapulaisen, huonekaluja ostetaan moneen kertaan, Jaksa ostaa itselleen auton, he käyvät naamiaisissa ja teattereissa aina hienoissa ja tyylikkäissä puvuissa. Vuokraavat kesämökkiä ja matkustelevat. Eevi ja Jaska asuvat kaupungissa, mutta missään kohtaa sarjakuvaa ei ole mainintaa kaupungin nimestä. Täytyy siis tehdä pientä tutkimustyötä. Numerossa 39/1932 matkustetaan ratikalla. Suomessa raitiovaunuliikennettä 1930-luvulla oli vain Helsingissä, Turussa, Viipurissa ja Tampereella. Sarjakuvassa kaupunki sijaitsee meren rannalla, joten Tampere jää laskuista pois. Numerossa 1/1933 lopulta asia ratkeaa, kun Jaksa ja Eevi lähtevät hiihtämään. He matkustavat raitiovaunulla ja hiihtävät Seurasaareen. Ainoastaan Helsingistä löytyy Seurasaari niminen paikka, joten Hettisten kotikaupunki on Helsinki.

Jaska tuo perheelle toimeentulon, Eeva ei käy töissä, vaikka 30-luvulla työssäkäyviä kaupunkilaisnaisia alkoi esiintymään aina vaan enemmän. Molemmat aviopuolisot ovat aika uusavuttomia ja varsinkin Eevin huushollin pito on alussa aika onnetonta. Siksipä talouteen palkataankin kotiapulainen, Josefiina, joka on tomera ”justiina-tyyppinen” savolainen maalta muuttanut kotihengetär. Vähän omavaltainen kotiapulainen, jota ei edes Eevi ja Jaskakaan aina pysty määräilemään. Kova kahvin kittaaja josefiina kylläkin on. Muutenkin sarjakuvassa juodaan kahvia ihan älyttömän paljon. Josefiina asuu samassa huoneistossa nuorenparin kanssa. Hänellä on oma huone.

Sen ajan kerrostaloissa oli usein päärappu eli ns. herrasväen rappu ja sivussa palvelijoiden rappu, paljon pienempi rappu. Herrasväen rapussa oli hissi, joka yleensä palvelusväen rapusta puuttui. Palvelusväki ei saanut käyttää päärappua. Palvelusväen rapussa asui mm. autonkuljettaja, kotiapulainen tai muu palkollinen. Huoneistot olivat pieniä yksiöitä tai parhaassa tapauksessa kaksioita. Palvelusväen rapusta oli ovi Herrasväen puolelle, jotta esim. kotiapulainen pääsi helposti palvelemaan herrasväkeä. Eeva ja Jaskan koti ei näköjään ollut ihan prameammasta päästä, joten kotiapulainen asui samassa huoneistossa Jaskan ja Eevin kanssa.

Hyvin varhaisessa vaiheessa Hettisten elämään saapuu paroni von Puppelmann, joka yrittää sitkeästi tungeta Eevi ja Jaksan elämään. Jaska mustasukkaisuus paronia kohtaan johtaa moneen hankalaan tilanteeseen. Paroni on aristokraattinen yökukkuja, viiksikäs, roistomainen olemuksen omaava hahmo, joka paljastuu lopulta salakuljettajaksi. Suomessa vapaaherran epävirallisena puhuttelunimenä on paroni. Vapaaherra taas on ylhäisaateliin kuuluva, kreiviä alempi arvonimi. Vapaaherruus on suvussa periytyvä arvonimi, jonka saa suvun esikoispoika. Suomen 63:sta vapaaherrasuvusta on jäljellä enää 29 kpl.

Kertomuksia 39/1933 (Yliopiston kirjaston kokoelmat)

Numeroiden 27-38/1933 Kertomuksia lehdessä oli paussi Nuorenparin elämässä. Numerosta 39/1933 Nuorenparin elämä sarjakuva taas jatkui ja nyt perheeseen oli yhtäkkiä tupsahtanut pieni lapsi. Hän on 4 kk vanha Jaska Napoleon Hettinen, mutta häntä kutsuttiin vain Nöpö-nimellä. Lapsen koko vaihteli tosi paljon Eeli Jaatisen piirroksissa. Välillä hän oli pikku vauva, mutta toisessa numerossa taas melkein 6-vuotiaan kokoinen. Poika Vesanto piirsi lapsen aika tarkaan saman kokoiseksi, mutta sarjakuvan edetessä lapsikin kasvoi ja kehittyi.

Jaska Hettinen on tavallaan antisankari. Kovat luulot itsestään, omista teknisistä kyvyistään. Yrittää olla urheilullinen, siinä onnistumatta. Avioliittoa varjostaa Jaskan voimakas mustasukkaisuus. hän näkee melkein kaikki Eevin miespuoliset ystävät kilpakosijoina. Jaskalla on taipumusta synkkyyteen ja ylireagointiin. Tämä ilmenee käytännön piloilla, joista suurimman osan saa Paroni von Puppelman esim. suklaakonvehtien myrkyttäminen laksatiivilla, unilääkkeitä drinkkeihin jne. Yleensä jekut menevät pieleen ja Jaska itse saa kärsiä niistä. Jaskan ammattia ei koskaan kerrottu, mutta työpaikkaa esiteltiin muuten. Hän ei kylläkään ollut mikään johtaja, vaan yksi työntekijöistä, mutta oma työhuone hänellä kuitenkin oli. Hyväpalkkainen työpaikka, koska pystyi palkkaamaan kotiapulaisen, Eevi oli kotiäitinä ja heille ostettiin joitakin hyvinkin arvokkaita uusia teknisiä kodin vempaimia sekä auto.

Tosikertomuksia 44/1931 (Yliopiston kirjaston kokoelmat) ja Mainoskuva vuoden 1930 aikakausilehdestä (http://www.searshomes.orgindex.phptagge-monitor-top)

Numerossa 44/1931 Jaska ostaa jääkaapin ja onnistuu lukitsemaan itsensä jääkaapin sisään. Onneksi Eevi pelastaa miehensä ahdingosta, mutta Jaska kylmettyy hyytävästä kokemuskesta. Jääkaappi alkoi yleistyä kotitalouksissa, kun 1927 General Electric toi markkinoille Christian Teenstrupin keksimän mallin, jossa kaapin päällä oli pyöreä lauhdutin, joka muistutti amerikkalaisen sotalaiva USS Monitorin tykkitornia. Tätä jääkaappia kutsuttiinkijn lempinimellä ”Monitor Top”. Kaapin hinta oli aluksi 525 dollaria, mutta laski 240 dollariin. Ensimmäinen jääkaappi tuli Suomeen 1928, mutta se oli hyvin kallis aina 50-luvulle asti. Pikkuhiljaa se kuitenkin yleistyi ja vuonna 1954 Suomen kotitaloudet omistivat 578000 jääkaappia ja 4000 pakastinta. Jos Hettiset ostivat vuonna 1931 jääkaapin, niin he olivat todellisia pioneereja. Rahaakin oli palanut sen autoin hinnan verran.

Tosikertomuksia 10/1932 (Yliopston kirjaston kokoelmat)

Toinen tekniikan ihme esiteltiin numerossa 10/1932, kun Jaska ostaa itselleen radion, kolmannen luokan hintaan. Eihän Jaska ”tekniikan ihmelapsena” tietenkään osannut koota radiota oikein ja se jäi lopulta nurkkaan pölyttymään. Ensimmäinen radiasema Suomessa aloitti Tampereella 1923, Arvi Hauvosen opastuksella. 1924 perustettiin Tampereen radioyhdistys. Yleisradio taas perustettiin 1926, joka lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa 9.9.1926. vuonna 1928 radiolähetyksiä pystyi kuulemaan koko maassa. 1930-luvulla radiota kuunteli 100000 suomalaista kotia. Ylen toiminta siirtyi vuonna 1934 valtiolle ja aluksi nimeksi tuli Oy Suomen Yleisradio Ab, joka muuttui 1944 Oy Yleisradio Ab:ksi. Jaskan radio oli ns. putkiradio, jossa oli elektroniputkella tai putkilla toimiva radiovastaanotin.

Jos yrittää etsiä esikuvaa Nuorenparin-sarjakuvalle, niin eräs amerikkalainen sarjakuva kuvaa vähän samantapaista perhettä kuin Hettiset. Helmi ja Heikki eli Touhulan perhe (engl. Blondie) alkoi ilmestyä yhdysvaltalaisissa sanomalehdessä 8.9.1930. Suomessa sarjakuvaa julkaisi ensimmäisen kerran Turun Sanomat 13.10.1940. Vaikka Tosikertomuksia lehti seurasikin paljon amerikkalaisia aikakausilehtiä, niin ei se luultavasti saanut ideaa Nuorenparin elämää kuvaavaan sarjakuvaansa, helmistä ja Heikistä. Kyllä se oli ihan Veli Giovannin ja Eeli Jaatisen luoma oma sarjakuvansa.