”Mustanaamion on kuoltava!”

Mustanaamio 1970 on neljäs vuosikerta Mustanaamio-lehden näköispainoksia. Pelkkiä Vaeltavan aaveen seikkailuja sisältävä kirja on edellisen vuoden tapaan enimmäkseen Fratelli Spadan tuotantoa, mutta vuoden lopussa ohjat ottaa Lee Falk, piirtäjänä Sy Barry. Mustanaamio taistelee rikollisia, salakuljettajia, vallankaappaajia, kapinoivia viidakkoheimoja ja hulluja tiedemiehiä vastaan viidakossa ja kaupungissa, vuorilla ja merellä, ja vieläpä päiväkirjan sivuillakin.

Mustanaamio 1970
319 sivua, kovakantinen, mv
Egmont 16.10.2013
ISBN 978-952-233-709-2
Hinta: 22–30 €

Mustanaamion ensimmäisten vuosikertojen heikkous oli Wilson McCoyn naivistiseksikin sanottu piirrostyyli ja nykylukijan mieleen turhan naiivit tarinat. Fratelli Spada -kustantamon tuntemattomaksi jääneiden kirjoittajien tarinoissa taas ei aivan päästä Lee Falkin henkeen mukaan ja varsinkin piirrosten taso heittelee heikosta kohtalaiseen. Sy Barry toi Mustanaamioon vaihtelevammat kuvakulmat ja uudenaikaisen piirrostyylin. Siksi Lee Falkin ja Sy Barryn yhteistyön julkaiseminen Suomenkin lehdessä 1970-luvun alussa oli ja on tervetullut lisä.

Sy Barryn aikana Mustanaamioon tuli erilaista huumoriakin
Sy Barryn aikana Mustanaamioon tuli erilaista huumoriakin

Kolmesta Barryn piirtämästä tarinasta kaksi on vastikään julkaistu Iltasanomissa. Naamiaisissa Mustanaamio kamppailee rikollisjoukon kanssa, jonka johtajan hän on kohdannut ennenkin – pääkallomerkin herättämä kauhu, sen Barry osaa loihtia hahmojensa ilmeikkäille kasvoille. Vallankaappausyritys on presidentti Luagan ja kenraali Bababun ensiesiintyminen Mustanaamio-lehdessä. Bababun alkuperäinen esittelytarina saadaan näköispainoksena parin vuoden päästä, mutta Luagan maailmanensi-iltaa ei Suomessa julkaistu.

Kolmas Barry on yksi mieleenpainuvimpia Mustanaamio-tarinoita: Viidakkopartion syntytarina. Nykyinen Mustanaamio lukee päiväkirjasta kuudennen Mustanaamion seikkailun, jossa tämä taistelee merirosvojoukon kanssa sekä miekkailussa että nyrkkitappelussa, mutta myös kananmunien murskaamisessa! Pelissä on kauniin kuningattaren vapaus ja Mustanaamion suuret suunnitelmat.

Muista tarinoista voi mainita Bertil Wilhelmsonin Viidakko tulvii ja Senio Pratesin piirtämät Tulikoe ja Valtataistelu. Ensimmäinen ansaitsee maininnan, koska se on Team Fantomenin eli Ruotsin toimituksen laatima oma tarina (sisällysluettelossa tekijäksi mainitaan Fratelli Spada). Kaksi jälkimmäistä on paremmin piirretty kuin kirjan muut ei-Barry-tarinat, ja käsikirjoituksetkin ovat mukiinmeneviä. Myös Salakuljettajat ja Viidakkonoita erottuvat joukosta tarinansa vuoksi.

Fratelli Spadan studio saattaa lukijan hämmennyksiin viimeistään tarinan lopuksi.
Fratelli Spadan studio saattaa lukijan hämmennyksiin viimeistään tarinan lopuksi.
Turha koittaa, Mustis ei kuole koskaan
Turha koittaa, Mustis ei kuole koskaan

Vaikka Fratelli Spadan tarinoissa on mukana Mustanaamio-mystiikkaa – kuten se, että Mustanaamion kasvoja ei saa nähdä, pääkallomerkki herättää kauhua ja Mustanaamio ei voi kuolla – tunnelmaa latistaa usein huonot piirrokset, joita on noin joka toisessa tarinassa. Heikomman puoliskon kuvakerronta on kovin kompelöä, ja varsinkin tarinoiden loput ovat töksähtäviä. Jokaisessa tarinassa tuntuu olevan aiheena se, kuinka Mustanaamio saataisiin hengiltä. Onneksi seuraavina vuosina Falk-Barryn osuus tarinoista on suurempi ja mukaan alkaa tulla myöskin Team Fantomenin tarinatuotantoa.

Lehden painoasu on hyvä. Tyylikkään sinisen kannen avattuaan näkee mustan mustana, ja vaaleaa, tukevaa ja ei-kiiltävää paperia on miellyttävä katsella ja käännellä. Vuosi pari sitten musta oli jäänyt näköispainoksessa hailakaksi. Vain muutamassa ruudussa viiva on ”ajan patinan” vuoksi jäänyt ohueksi ja Bababu-tarinassa rasteri on paikoin niin tummaa, että kuva on suttuinen.

Kirjassa on tarinoiden lisäksi näytteitä kerhosivuista ja värillinen kansigalleria. Legendaarinen Naamiokerho sai alkunsa vuoden 1970 ensimmäisessä numerossa. Kuten jatkossakin, jäsen sai silloin diplomin, sala-avaimen ja oikeuden lähettää kuvansa lehteen. Jäsenpostista (kysymyksistä, vitseistä, arvoituksista ja piirroksista) ei näytteitä valitettavasti ole.

Esipuheen kirjaan on kirjoittanut näyttelijä Tomi Salmela.

Ja vielä pari lukupakettia Mustanaamiota

Mustanaamio-spesiaali: Dogai Singh – kolmas kirja

Meille vanhoille faneille joka toinen kuukausi ilmestyvä Mustanaamio-spesiaali on tähän asti edustanut kaipuuta ja on ostettu kannatuksen vuoksi toiveena paremmasta. Nyt tuo toive on toteutumassa, sillä ensi vuodesta lähtien spesiaaleissa aletaan julkaista Suomessa ennen julkaisemattomia tarinoita.

Dogai Singh saa Mustanaamionkin hämmästymään, vanha viidakon sananlasku
Dogai Singh saa Mustanaamionkin hämmästymään, vanha viidakon sananlasku

Mustanaamio-lehden lopettamisen jälkeen Egmont alkoi 2011 julkaista julkaista Spesiaali-sarjaa. Tänä vuonna sarjan linja on ollut esitellä Mustanaamion maailmaa. Aiheina ovat olleet viidakon sanonnat ja kokoelma katalimpia konnia: Vasti Riba, Punaisen lohikäärmeen rosvot ja vuoden päätteeksi kolmen lehden voimin Dogai Singh, Singh-merirosvojen johtaja. Dogain kehitti ruotsalainen Mustanaamio-toimitus 70- ja 80-luvulla. Kunnon konnalle oli tarvetta. Mustanaamion piti saada vakavasti otettava, sanoisiko, Mustakaavun tasoinen vastustaja. Sy Barryn ajan päävihollinen kenraali Bababu on suurista suunnitelmistaan huolimatta korkeintaan vain Musta Pekka.

Itse olin vielä vaippaiässä näiden ilmestyessä mutta olen lukenut tarinat divarien kätköistä löytyneistä lehdistä. Nostalgian lisäksi tarinat on nyt saanut lukea laadukkaampina, divarilehtien kunto kun oli vaihtelevaa. A4-kokoinen lehti on pehmeäkantinen ja paperi vahvaa kiiltäväpintaista. Painojälki on laadukasta ja musta mustaa. Lehden täyttää 96 sarjakuvasivua, mustavalkoisia niin kuin Mustanaamion pitää ollakin.

Tekniset puitteet ovat saaneet arvoisensa tekijät: tuotteliaat kärkitason kirjoittajat ruotsalainen Claes Reimerthi (alkukuvissa lukee pseudonyymi Michael Tierres) ja britti Norman Worker nähdään myös Egmontin PULP-sarjan pokkarissa (tästä lisää alla). Kaksi ensimmäistä on rennon letkeällä tyylillään piirtänyt espanjalainen Jaime Vallvé, monen suosikki. Kolmannen tarinan taiteesta vastaa tyyliltään jäykempi ja pikkutarkempi italiaano Romano Felmang.

Dogai-trilogian kolmas Spesiaali sisältää tarinat

  • Kohtalon huvipuisto (Reimerthi/Vallvé, julkaistu aiemmin Mustanaamiossa 2/86)
  • Arvoitusten aarre (Worker/Vallvé, MN 21/86)
  • Myrskyn merkki (Reimerthi/Felmang,Waldrag, MN 16/89)

Kun ensimmäisessä Dogai-spesiaalissa konnamme on tukikohdassaan lymyilevä organisoija ja toisessa astuu näyttämölle jopa kaksintaisteluun Mustanaamiota vastaan, niin tässä kolmannessa päästään hieman tutustumaan Dogain henkilöhistoriaan. Kaksintaistelujakin toki nähdään, sillä Dogai, jos joku, on tasavertainen vastus Miehelle, joka ei kuole koskaan.

Kohtalon huvipuisto kertoo tarinan, jossa Singh-järjestön kiristyksen kohteeksi joutuu japanilainen insinööri ja shakkimestari. Kirjeshakkia pääkalloistuimellaan pelaava trikoosankari alkaa epäillä, että jotain on pielessä, kun vastapeluri tekee alkeellisen siirron. Yhteys Singh-merirosvoihin selviää salajärjestön käyttämän rannetatuoinnin avulla ja etenee dekkarin tapaan, kunnes päästään ratkaisutaisteluun ja onnelliseen loppuun. Dogai on tarinassa vain sivuhenkilö eikä tarina muutenkaan säväytä.

Skyyttien aarteessa etsitään Dogain esi-isän kohtaloksi koitunutta aarretta, joka on pahaksi onneksi ”Mustanaamion maassa”. Hänet on siis raivattava ensin tieltä. Historia on toistaa itseään kahdellakin tapaa mutta lopulta Dogain ja terroristien yhteissuunnitelma ei tuo toivottua lopputulosta.

Kahden edellisen Dogai-lehden tapaan lehden paras tarina on viimeisenä. Myrskyn merkki vie Mustanaamion etsimään kadonneita meteorologeja. Osoittautuu, että kyseessä on Dogain hirviömäinen suunnitelma myrskyjen luomiseksi ja Bengalin kiristämiseksi. Sankarimme joutuu vangiksikin ja saa kamppailla tosissaan voittaakseen Dogain. Lopussa Mustanaamio jää pohtimaan, jäikö Dogai eloon. Tiedämme, että jää. Arkkikonnilla on paha tapa selvityä tuollaisista tilanteista.

Kolme Dogai-spesiaalia sisältää yhdeksän ensimmäistä Dogai-tarinaa. Hyvän alun jälkeen Dogai jäi kuitenkin 70- ja 80-luvun konnaksi ja unohtui Fantomen-toimitukselta lähes kokonaan, kunnes 2000-luvulla Dogai otettiin jälleen esille ja hän on ollut osa Bengalin nykytapahtumien jatkumoa; hänen tyttärensä on samaan aikaan maan presidenttinä ja Singhien päällikkönä. Valitettavasti tätä jatkumoa pääsee nykyään tilaamaan Suomessa vain ruotsiksi (Egmontin Fantomen) tai englanniksi (Frew’n The Phantom), sillä Mustanaamio-lehti lopetti 2010.

Mutta jatkossa spesiaalienkin lukijat siis saavat uusia tarinoita. Tai uusia suomeksi: todennäköisesti ensi vuonnakin saamme ruotsalaisten Fantomen Krönika -sarjan suomennoksia. Ja niin on hyvä.

Lehden saa kotipostiin ilmoittamalla tilaajapalveluun sähköpostiosoitteensa. Uudesta numerosta lähetetään etukäteen ilmoitus ja tilisiirto, jonka maksamalla lehti ilmestyy postilaatikkoon. Postimaksua ei ole ja hinta on sama kuin kaupasta ostettaessa.

Mustanaamio Spesiaali 6/2012
Mustanaamio Spesiaali 6/2012

Mustanaamio-spesiaali 6/2012: Dogai Singh : Kolmas kirja
96 sivua
Ilmestymispäivä 21.11.12
Ovh 9,95 €

PULP-Mustanaamio

Egmontin PULP-sarja julkaisee eri sarjakuvia pokkarimuodossa. Tällä kertaa vuoron on saanut Mustanaamio. Pokkari on kokoelma ajalta, jolloin valtakunnassa oli kaikki hyvin: Luaga presidenttinä ja Hans Lindahl piirtäjänä. Ruotsalaistaiteilijan tarinat nähtiin alun perin kokoelmana Ruotsissa De bästa äventyren -pokkarisarjan toisessa osassa.

Sarjan ensimmäisen osa esitteli muuten Kari Leppäsen tarinoita. Niistä kaikki viisi on nähty Suomessa, joten vinkki kustantajalle mahdollista Leppäs-Pulpia tai -spesiaalia varten: suomeksi julkaisemattomiakin olisi. Pulp-Mustanaamio sisältää 160 sivua mustavalkoista laatusarjakuvaa.

Pokkarin tarinat:

  • Arvoitusten mestari (MN8/84, uud. MN1/87)
  • Merirosvoja näkyvissä! (MN23/85)
  • Kilpajuoksu kuoleman kanssa (MN18/86)
  • Kairon ruusu ja Kairon ruusu: Pandoran lipas (MN1–2/88)

Piirrokset ovat Hans Lindahlia kaudelta, joka miellyttää minua eniten. Ja silloin se on hyvää. Lindahl on nykytasollaankin Mustanaamion suosikkipiirtäjiä monelle, vaikka minusta jälki ei ole enää yhtä huolellisen näköistä. Kaksi ensimmäistä tarinaa on kirjoittanut Worker ja kaksi jälkimmäistä Reimerthi. Fantomenin pitkäaikainen päätoimittaja Ulf Granberg on vastuussa keskimmäisestä seikkailusta Kilpajuoksu kuoleman kanssa.

Se on näistä paras. Tarinassa presidentti Luaga rikkoo heimoamulettinsa ja sairastuu yllättäen. Hoitokeinoa paholaiskuumeeseen ei ole ja koko Llongo-heimo sairastuu. Tarvitaan Mustanaamiota, viidakkoon eksynyttä koppavaa brittilääkäriä ja räiskyvää toimintaa, jotta kuume saadaan voitettua eikä Guranin tarvitse lopettaa Luagan kärsimyksiä toisin keinoin.

Arvoitusten mestarissa Mustanaamio pelastaa taikurin hukkumasta ja vie tämän Pääkalloluolaan hoidettavaksi. Mieleen on jäänyt elävästi kohtaus, jossa taikuri muuttaa rutistetun paperiarkin kananmunaksi Rexin ja Tom-Tomin ihastellessa vieressä. Kaikki on tosiaan mallillaan, kun nämäkin kaverukset ovat vielä Vaeltavan aaveen huollettavina ja mukana seikkailuissa.

Arvoitusten mestari Sangali ja tuolitemppu
Arvoitusten mestari Sangali ja tuolitemppu

Pojat pääsevät taikurin mukaan ja he tempautuvat keskelle valtataistelua. Tapahtumien tiivistyessä pojat lähetetään viidakkoon turvaan ja Mustanaamio ryhtyy oikaisemaan jälleen yhtä vääryyttä. Tarinan huippukohta saavutetaan, kun taikuri istuu ketjuilla tuoliin sidottuna ja odottaa, että tiimalasin hiekka valuisi loppuun, jolloin nuoli iskeytyisi tuolissa istujaan. Kun väärä kuningas seurueineen on esityksen vallassa, Mustanaamio pääsee toimittamaan juonensa, jolla oikeus toteutuu. Jännittävä tilanne purkautuu näyttävästi Lindahlin taidokkaassa ruudussa.

Muut seikkailut ovat kelpo tavaraa varsinkin piirrostensa osalta mutta eivät mielestäni pysty ylläpitämään jännitystä samalla tavalla: höppänää vanhusta seuraavat rikolliset saavat aikaan leppoisan ja humoristisen tarinan; mystisiäkin aineksia hyödyntävä ja väkivaltaisempi Reimerthin Kairon ruusu ei saanut minua valtaansa siten kuin Workerin ja Granbergin tarinat.

Paperi on PULP-pokkareissa huokoisempaa ja muste hailakampaa kuin spesiaalissa, mutta mielestäni laadussa ei ole valittamista. Selkeä heikkous on kuitenkin se, että Lindahlin taide ei pääse oikeuksiinsa näin pienessä pokkarikoossa.

PULP-Mustanaamio
PULP-Mustanaamio

Mustanaamio (PULP-sarja, 15. osa)
160 sivua
ISBN: 978-952-233-535-7
Ilmestymispäivä 21.11.12
Ovh 9,95 €