Tekijä: Micaela Morero

Juustokupu ja jyrinän tärinät! Reijo Vallan vuonna 1999 julkaisemasta kapteeni Archibald Haddockin haukkumasanakirjasta on julkaistu jo viisi painosta, uusin Capun haukkumilla täydennettynä.

(c) Reijo Valta

Reijo Valta: Turskatti! Kapteeni Haddockin haukkumat

Osuuskunta Jyväs-Ainola

ISBN 978-952-5353-47-1

2011, viides, täydennetty painos

15 cm x 23 cm, 108 sivua, mustavalkoinen, nidottu

Ei yllätä, että Tintin kotiseudulla Keski-Euroopassa on julkaistu teoksia kapteeni Haddockin karjumista haukkuma- ja voimasanoista. Suomeksi listaukset Haddockin haukkumista on 1980-luvulla julkaistu Sarjainfo- ja Rumba-lehdissä, mutta ilman sanojen selityksiä. Vuonna 1999 tietokirjailija Reijo Valta kokosi haukkumat teokseksi ”Turskatti! Kapteeni Haddockin haukkumat”. Uusimmassa, vuonna 2011 julkaistussa viidennessä painoksessa on mukana 1960-luvun suomennosten kapteeni Capun voimasanat.

Haddock kiroaa. (c) Hergé

Vallan työ on tarkkaa, kuten kirjan nimikin lupaa: kirjassa esitellään haukkumat, ei haukkumia. Joka haukkumasta viitataan sarjakuvaruutuun, jossa Haddock sen möläyttää. Haddockin sivistyssanakikkailun lisäksi on luetteloitu huudetut eliöt, kirosanat ja jopa interjektiot, kuten phhaah, phhuaah, phhuahh.

Haddockilla on jälleen känkkäränkkähetki. (c) Hergé

Varsinaiset sanat on selitetty asiantuntevasti. Erityisen kiinnostavia ovat katsaukset ihmisryhmiin ja historiaan. Joitain kohtia on kevennetty huumorilla. Ihmisryhmät ostrogooteista puukkojunkkareihin saavat selityksensä, osa sidotaan hyvinkin tarkkaan heimojen historiaan. Sen sijaan luonnontieteiden puolella jokunen selitys ontuu. Sykloni selitetään yhdellä sanalla: pyörremyrsky. (Trooppinen) sykloni tosiaan on pyörremyrsky kuten taifuuni ja hurrikaani, mutta sykloni tarkoittaa myös ”tavallista” liikkuvaa matalapainetta, joita Suomenkin ylitse kulkee. (Lisäksi syklonilla on tekninen merkitys.) Ektoplasmalle on annettu parapsykologinen selitys, mutta ei biologista – ektoplasma on soluliman ulompi kerros. Kumpaahan Haddock on tarkoittanut? Hominidin väitetään olevan ulkoavaruuden olento, mutta ”Biologian sanakirjan” mukaan se on ihmisapinoiden heimo. (Hominoidi on ihmisenmuotoinen apina ja humanoidi on ulkoavaruuden olento.)

Synkän, bazzibasuukeja esittävän kannen lisäksi kirjassa ei ole kuvitusta. Myöskään käytettyjä tietokirjalähteitä ei ole mainittu. Teksti on helppolukuista ilman kuviakin, mutta piirros vaikkapa halstarista ja vauhtipyörästä olisi havainnollistanut tekstejä ja kartoistakin olisi apua heimojen historiaa esitellessä.

Ensimmäisen painoksen aikoihin 1999 internet ei ollut yleinen, mutta nykyään sivistyssanat voi tarkistaa nopeasti verkosta. Siitä huolimatta haukkumasanakirja puolustaa paikkaansa juuri kaikenkattavuutensa vuoksi: verkosta löytää kyllä näppärästi idiootin, mutta rantaryöväri ei olekaan itsestäänselvyys. Toisekseen kirjasta on apua heille, joille suomen kielen sanat, kuten vietävä, eivät ole aivan tuttuja tai jotka haluavat taustoittaa Haddockin hurjia ja oivaltavia kielikukkasia. Ja jos Tintti-albumikokoelma on jo kasassa, on teos mainio lisä sekä siihen että perinteisempien sanakirjojen hyllylle.

Arvostelun sarjakuvaruutunäytteet ovat albumista ”Yksisarvisen salaisuus”, (c) Hergé. Keskustele Tintistä täällä.

Kansikuva

…Ei pilapiirtäjän osa todellakaan ole helppo, kuten ei pääministerinkään, sillä suurin osa isoista uutisista maailmassa on varsin ikäviä; sotia, luonnonkatastrofeja, talousrkriisejä, ihmisen pahuutta ja epäonnistumisia. Niistäkin piirtäjän on puristettava sen verran huumoria, että jaksamme jatkaa tässä murheen alhossa.

Jukka Parkkari albumin johdannossa

Timo ”Timppa” Mäkelä ja Jukka Parkkari:

Jos vaan hiidettäs, Matti

Arktinen Banaani, 2009

17 cm x 23 cm, 112 s., neliväripainatus, sidottu, kovakantinen

ISBN 978-952-5768-32-9

28 euroa

Kuvat (c) Timo Mäkelä

Sarjakuvataiteilija Timo ”Timppa” Mäkelä (s. 1951) on maamme parhaita sarjakuvapiirtäjiä. Suomen sarjakuvaseura palkitsi hänet Puupää-hatulla 1989, Kemi Lempi Grand Prix’llä 1998 ja Suomi Taiteen valtionpalkinnolla 2001. Mäkelä piirtää myös ajankohtaispilakuvia.

Sivu 7

Mäkelän pilakuvista Ilta-Sanomissa vuosilta 2000-2009 on koottu värikäs teos. Toimittaja Jukka Parkkarin tekstissä kerrotaan suorastaan luettelomaisesti vuoden tapahtumat ilman pakinointia. Lyhyen asiatekstin ansiosta tilaa jää värikkäille, koko sivun akvarelleille. Kuvatekstit kertovat mielenkiintoisia yksityiskohtia tapahtumien ehkä jo unohdetuistakin yksityiskohdista.

Teos etenee kronologisesti. Johdannon mukaan Mäkelän pilakuvista on valittu parhaat, ja tietyt teemat kulkevat läpi tarinan. Niinpä lukija saa seurata muun muassa talouden lasku- ja noususuhdanteita ja pääministeripeliä. Irakgaten jälkeen estradille astuu albumin nimessäkin mainittu Matti eli (albumin aikaskaalan kannalta vasta) vuonna 2003 pääministeriksi noussut Matti Vanhanen.

Sivu 44

Mäkelän piirrosjälki on siroa ja ihailtavan vaivatonta. Karikatyyrit ihmisistä ovat helposti tunnistettavia, mutta eivät järin villejä tai erityisen liioiteltuja. Vesiväreillä saa aikaan taulumaisia töitä – esimerkiksi mereen vajoava Islanti ja ympärillä häärivät pelastusveneet – ja ne ovat vaikuttavia. Joissain kuvissa röpeliäisyys, herkkyys tai runsaat yksityiskohdat vähentävät kuvan iskevyyttä. Herkkyys toimii osassa aiheissa, kuten kuolemansairasta paavi Johannes Paavali II:sta esittävässä kuvassa. Välillä herkkä jälki riitelee vahvan sanoman kanssa – kuin thainyrkkeilyä silkkisukin ja -hansikkain. Toisaalta Mäkelän oivallukset ovat lempeitä, hän ei ruoski piirroksillaan ketään.

Sivu 99

Suomalaisissa pilakuvissa ei revitellä samaan tapaan kuten Isossa-Britanniassa. Eräitä Ville Rannan pilakuvia lukuun ottamatta en ole nähnyt arviota, jossa suomalaisen pilapiirroksen olisi sanottu iskevän liian lujaa, eikä tämänkään albumin yksikään työ tee poikkeusta. Ajatuksia ne kyllä herättävät. Näyttävää piirrosjälkeä vahvistetaan pitkillä puhekuplateksteillä. Niissä on puhkiselittämisen vaara, mutta samalla niillä varmistetaan, että Ilta-Sanomiaan tihrustava Pihtiputaan mummokin ymmärtää jutun juonen. Toinen paavipilakuva, Afrikan-vierailu, on niin kyllästetty teksteillä ja paaviksi pukeutuneilla apinoilla, ettei mitään oivallettavaa jää. Puhuttelevimpia pilapiirroksia voivatkin olla ne, joissa ei ole lainkaan tekstiä.

Pilakuvateos ei ole vain retrospektiivinen, vaan lisäksi se kurkottaa tulevaisuuteen. Sauli Niinistön presidentinvaaliehdokkuutta ennakoidaan jo 2009, vaikka julkisesti hän kertoi vasta kesällä 2011 asettuvansa ehdolle vuoden 2012 vaaleihin. Myös ilmastonmuutos uhanalaistuvine jääkarhuineen sekä taloustilanne puhuttavat edelleen.

Kirjan nimi on Jos vaan hiihdettäs, Matti. Muistaako kukaan enää, mihin otsikko viittaa?

Alkuvuodesta 2009 pääministeri Matti Vanhanen hiihteli Rukan laduilla ja sai idean eläkeiän nostosta. Myöhemmin ehdotus vedettiin takaisin.

”Unohdin kertoa että olen voittanut kesähatun Etelä-Suomen Sanomien maskottikilvan äänestykseen osallistuneiden kesken järjestetyssä arvonnassa”, kertoo R-Rautanainen päivästään.

(c) Marko Turunen

Marko Turunen: Ufoja Lahdessa, nro 3/4

Englanninkielinen käännös: Hans Nissen ja Mika Lietzén

Kustantaja: Kreegah Bundolo

Painopaikka: Aldus Oy, Lahti 2009

Ulkoasu: 17 cm x 25 cm, 60 sivua, mustavalkoinen, nidottu

Hinta 8 euroa

ISBN 978-952-67008-2-3

Neliosaisen Ufoja Lahdessa -lehden kolmas numero kertoo uhkeasta R-Rautanaisesta ja pienestä reikäpäisestä Muukalaisesta. Puupäähatulla 2007 palkittu Marko Turunen on tehnyt lehden kaikki viisi tarinaa.

(c) Marko Turunen

R-Rautanainen ja Muukalainen pyrkivät elämään kohtuullisen keskiluokkaista lahtelaista arkea. Kummallisesta ulkonäöstään huolimatta nämä avaruusolennot eivät herätä huomiota Maan asukkaissa. Ammottavine silmäaukkoineen R-Rautanainen ja Muukalainen antavat piirroshahmoina persoonattoman ja tunteettoman ensivaikutelman. Juonessa pariskunta osoittautuukin herkäksi ja inhimilliseksi. Käyskennellessään kaupungilla kumppanit keskustelevat tulevaisuudesta kuin mitä tavallisin ihmispari: millainen talo hankitaan, tyttö- vai poikalapsi, mikä Citroën-malli olisi paras – ja millä tämä kaikki maksetaan.

Tästä absurdius vasta alkaa. Kolmannessa tarinassa uusavuton Palava Pensas (!) hakee ihmisen korjaamaan televisiota ja maksaa tyhjästä. Neljäs tarina ”Kivimaan nälänhätä” mallaa lastensatua Hannu ja Kerttu. Köyhä pariskunta luulee löytävänsä marjaretkeltä takaisin kotiin ripottelemalla ranskanpastilleja kulkemalleen polulle. Huonostihan siinä on käydä. ”24H-kerhon” öisessä dialogissa neuvonantajaksi ei kelpaa muu kuin itse Jumala. Muun muassa näillä tavoin yhtyy absurdius arkeen Päijät-Hämeen pääkaupungissa.

(c) Marko Turunen

Tarinoiden lomaan on erotettu vihreille sivuille Ufo-Kerho-palsta kuin Aku Ankan ”Toimituksen oma nurkka” niin ikään. Ufo-Kerho-palstalla lukijat kertovat kummitusjuttutyylisiä ufohavaintojaan. Uskottavasti kirjoitettuina ne sopivat lehden ideaan mainiosti, aivan kuin joku todella olisi havainnut ufoja. Suoranaista hilpeyttä herättää havainto ”Puijon toisesta hyppääjästä” valokuvineen vuodelta 1974!

Viiden tarinan kokonaisuus päättyy vastoinkäymisten analyysiin, ja jotain hyvää R-Rautanainen löytääkin arjen ankeuden keskeltä. R-Rautanaisen ja Muukalaisen inhimillisyys ei hypi silmille, sillä sitä ei ole pilattu söpöilyllä eikä sosiaalipornolla. Mielenkiintoa nostattaa se, että pari- tai ystävyyssuhdetta on käsitelty avaruusolioiden eikä tavanomaisen heteroihmispariskunnan kautta.

Ufoja Lahdessa -lehden kullakin tarinasivulla on korkeintaan kaksi ruutua. Isot ruudut ja ilmava sommittelu tuo dramatiikkaa esimerkiksi Muukalaisen yksinäisiin hetkiin. Tekstin määrässä on säästelty ja puhekuplat, tai tarkemmin ottaen puheruudut, ovat erittäin selkeitä. Vähäeleisyys ei köyhdytä tapahtumia.

On hienoa, että kaikki tekstit on käännetty sivun alalaitaan englanniksi – jopa kokonaiset ufohavaintokertomukset. Ainoat kielteiset huomioni teinkin lehden kansista. Kansikuvan tappajasilmäiset tiaiset eivät näytä linkittyvän yhteenkään tarinaan. Lehden menekki saattaisi lisääntyä, jos siinä olisi takakansiteksti, jossa avattaisiin R-Rautanaisen ja Muukalaisen tarinaa edes hieman. Kaipaan myös sivunumeroita.

Marko Turusen tarinoiden absurdit käänteet pysyvät jämäkkinä eivätkä kulahda turhaksi huumoriksi. Nimen perusteella odotin löytäväni lehdestä enemmän tai vähemmän vakavaa tarinaa ufoista ja Maata valloittavista avaruusolioista. Ilokseni huomasin erehtyneeni. Suosittelen lehteä silti ”perinteisistä” ufoista kiinnostuneillekin. Ja jos lehti herkistää lukijan aistimaan ufoja, löytyy takakannesta irroitettava ufohavaintolomake – jopa sekin also in English.

Ufoja Lahdessa 1/4:n arvostelu Kvaakissa.

Ufoja Lahdessa 2/4:n arvostelu Kvaakissa.

Keskustele Marko Turusen tuotannosta täällä.

(c) Jorma ”Jope” Pitkänen 2008

”Pornokimara on kurkistus suomalaisen miehen pimeään puoleen, vapaita tajunnan purskauksia, jotka vapahtaja Pitkänen on iloisesti roiskinut paperille. Pitkäsen sarjakuvissa ei mikään epäinhimillinenkään ole vierasta,” kirjoittaa Vesa Kataisto Pornokimaran esipuheessa.

Jorma ”Jope” Pitkänen: Pornokimara
Taitto ja kannen värit: Timo Ronkainen
Kustantaja: Zum Teufel, 2008
Ulkoasu: 15 cm x 21 cm (A5), 96 s., mv, nid.
ISBN 978-952-5754-03-2
Hinta: 12 euroa (www.zumteufel.fi)

Jorma ”Jope” Pitkänen (s. 1947) on maailman tuotteliaimpia sarjakuvantekijöitä. Hän on piirtänyt yli 30 000 sarjaa. Hän on myös yksi sensuroiduimmista suomalaisista sarjakuvantekijöistä. Jopen töitä on julkaistu muun muassa Ratossa. Pimpsa Pippuri ja Pastori Pystynen ovat sieltä 1970-luvulta. Sen jälkeen Jopen sarjoja oli muun muassa Eroticassa. Pornokimaraan on koottu Jopen miestenlehdissä julkaistuja sarjakuvia, mutta myös ennen julkaisemattomia juttuja.

(c) Jorma ”Jope” Pitkänen 2008

Nimi on enne, ja aistillista rakkautta onkin turha Pornokimarasta etsiä. Melko tasapuolisesti Jope nolaa naisia ja miehiä, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Naiset repsahtavat valesheikkeihin, miehillä on milloin liian iso, milloin liian pieni penis. Lisäksi esitellään muun muassa kolmijalkaisen lypsyjakkaran ja saviruukun uusiokäyttöä. Näiden lisäksi seksiin sekaantuvat paholainen ja jotkin eläimet. Lapsia teoksessa ei näytetä lukuun ottamatta yhtä ruutua.

Tartuin Pornokimaraan ennakkoluuloisena. Jo lapsena luin Jopen sarjakuvia Ilta-Sanomista, mutta en ole milloinkaan ymmärtänyt niiden huumoria enkä ajatusta. Tässäkin Jope menee suoraan asiaan. Hän ei vihjaile, ei näpertele pikkutuhmuuksia kuten 7 päivää -lehden pilapiirtäjä Lippert. Koska joka sivulla pursuaa yllin kyllin sukuelimiä, spermaa tai ainakin muhkeita rintoja, ei mitään tirkisteltävää jää. Litinää ja lotinaa riittää niin paljon, että eritteitä karsastavaa käy etomaan. Jope onnistuu kuvaamaan ihmisen eläimellisyyden eli alkupuheessakin luvatun epäinhimillisyyden.

(c) Jorma ”Jope” Pitkänen 2008

Pornokimaran tarinoiden ulkoasu on samaa kuin Jopen muissa sarjakuvissa: mustaa ja valkoista ilman harmaan sävyjä sekä selkeää viivaa ja tekstausta. Teos ei yritä olla sensuelli tai eroottinen, vaan se on todella pornococktail. Lopussa teos menettää jämäkkyytensä ja lurpahtaa munansaannoksiin eli sananmuunnoksiin. Jope lainaa Milla Paloniemen kiroilevaa siilihahmoa. Pornokimaran siroileva kiili (sic) laukoo sellaisia koululaisvitsitasoisia tuhmuuksia kuin ”tuttua virtaa” ja ”pikkasen hullu”. Viimeisellä sivulla Paloniemen itsensä piirtämä siili sanoo suorat sanat. En voi kuin olla samaa mieltä aidon kiroilevan siilin kanssa, koska noin sata sivua lähes pelkkää naimista puuduttaa.

Miksi suosittelisin tätä teosta? Kirja on kooste pornolehtien sarjakuvista ja on kieltämättä kiinnostavaa nähdä, minkälaista suomalaissarjakuvaa (miesten)lehdissä julkaistiin sukupolvi sitten. Yhtä kiinnostavaa on tutustua tunnetun ja tuotteliaan sarjakuvapiirtäjän eri tarinatyyleihin: perhepiirtäjä Jope Pitkäseltä luonnistuu persepiirtäminenkin. Pornokimaraa voi ehdottomasti suositella aikuisille Jope-faneille ja toki myös heille, joita porno kiinnostaa kaikin tavoin.

Keskustele Jorma ”Jope” Pitkäsen tuotannosta täällä.