Tekijä: Lauri Frosti

Lukijan kannalta saattaa olla merkityksellistä, että hän tutustuu ikään kuin pohjiksi kirjoittajan edelliseen blogahdukseen: Moolokin kidasta I

Belenosta paossa

Saako sarjakuvalla vaikuttaa? Vasemmalta lukien keskustelemassa Lissu Lehtimaja, Ville Tietäväinen, Ville Ranta, Ville Hänninen ja Otso Höglund. Kuva kirjoittajan.

Hirmuinen sade yllätti kesken sarjakuvafestareita, keskellä Mannerheimintietä, kun siirsin lihojani Kiasmasta pääteltalle. Kohta oli tarkoitus juosta takaisin, kun piti ehtiä seuraamaan huippumielenkiintoista “Saako sarjakuvalla vaikuttaa – Poliittinen sarjakuva”-paneelia. Tässä vaiheessa säntäsin kuitenkin vauhdilla lähimmästä aukeavasta ovesta sisään sadetta pitämään, mikä tarkoitti Suomen ykkösalkoa, lippulaivaa vertaistensa joukossa.

Sarvet-etiketti

Ei niin, että asiasta eli Alkosta olisin sinänsä kiinnostunut. Sarjakuvia sitä Helsinkiin tultiin ihmettelemään, ei viinaksia. Tällä yritän vakuuttaa lukijaa tekemästä hätäisiä johtopäätöksiä katsomusopettajan moraalin laadusta, siis että ihan vahingossa vaan sinne Alkoon juoksin, kun kerran satoi. Tein kyllä pienen kierroksen pitkäripaisessa, ihan uteliaisuuttani. Ja silmääni ja sitä myöten käteeni sattui yllättäen portugalilainen viinipullo nimeltä Sarvet, jonka etiketin oli tehnyt Jussi “Juba” Tuomola. Olihan se pullo ostettava.

Juba, the komeetta

Komeetta. Halleyn sellainen käväisi 1986. Kuva: Juba

Moolokin kidasta eli talomme palosta pelastui RUK:n kurssikirja nro 180, “Komeettakurssi” (1985-86). Sivulla 114 oman kuvani vieressä pällistelee Jussi Tuomola. Hänelle olen kiitollinen paitsi armeijan aikaisesta ystävyydestä, myös siitä merkittävästä asiasta, että hän johdatti minut takaisin totuuden eli sarjakuvien lukemisen pariin. Olin varhaisessa aikuisiässä omaksunut häpeäkseni sen harhaisen käsityksen, että sarjakuvat ovat alempiarvoista ja -älyllistä kulttuurin muotoa, oikeastaan välivaihe kasvussa “Aikuiseen makuun”. Ja että on suotavaa luopua niistä ja siirtyä oikean ja arvostettavan lukemisen muodon eli kirjojen pariin. Mutta sitten tuli Juba, pistettä vaille kuusi ällää kirjoittanut minua fiksumpi upseerioppilas ja osoitti harhani.

RUK, 2. komppania. Kuva: Juba

Minua hieman ihmetytti tämä älykön oloinen kaveri, joka punastumatta kertoi harrastavansa sarjakuvien piirtämistä. Rahaakin oli mies harrastuksellaan tehnyt, kun oli saanut selvää suomalaista riihikuivaa peräti viidensadan markan verran voitettuaan aikaisemmassa rykmentissään järjestetyn sarjakuvakilpailun. Tämä oli luonnollisesti omiaan nostamaan välittömästi oman arvostukseni määrää sarjakuvien suhteen, sillä jos tollo ei muuten ymmärrä, sille kannattaa puhua rahasta, joka tunnetusti on arvon mitta. Näin minäkin aloin taas äkkiä arvostaa sarjakuvaa.

No, oikeasti Juba puhui ihan vaan järkeviä: eritteli kiihkottomasti hyväksi kokemaansa sarjakuvaa ja tunnusti kyllä myös kehnohkon sarjakuvan olemassaolon. Mämmilää hän kehui kovasti ja kertoi tehneensä siitä esitelmänkin äidinkielen tunnille, jossa oli Kari Rydmania lainaten verrannut sarjakuvaa Linnan teoksiin ja parhaaseen kirjallisuuteemme. Opettaja oli kommentoinut, että hänestä Mämmilä oli vähän tylsä, mikä Jubaa kovasti nauratti episodia minulle kertoessaan.

Varusmiespastori tervehtii varusmiehiä. Kuva: Juba

Juban ajatuksen juoksu kuulosti kovasti fiksulta ja suhteellisuudentajuiselta. Mikään ei ole pahaa sinänsä, pahaa on vain välineen huono käyttö. Samalla tavalla on olemassa esmes hyvää ja huonoa kirjallisuutta. Minä olin että mitä? Järkipuhetta kaikki tyynni. Kiitos ja kippis Juba! Siitä alkoi taas sarjakuvien lukeminen ja albumien kerääminen. Sain samalla ilolla tunnustaa itselleni sen tosiasian, että olin nauttinut paljon ihan oikeasti hyvää nuoruuteni intohimon eli sarjakuvan parissa. Jubalta opin myös sen, että suomalaista sarjakuvaa on aina tuettava. Mainitun periaatteen ja runsaan kvaakista lukemani myönteisen palautteen pohjalta uskalsin ostaa festareilta kaikki tähän mennessä ilmestyneet Säilät ja lupasin hövelisti myös tilata lehden. Nimittäin rokotti se talon palo sen verran monta hyllymetriä sarjakuvaa, että on aika tekeminen lihottaa hyllyt takaisin entisiin mittoihinsa. Suomalaiselle sarjakuvalle on ihan oma, arvostettu osastonsa meikäläisen sarjakuvahyllyissä.

Romantiikkaa Ateneumissa

Kävimme vaimoni kanssa festarilauantaina myös Schjerfbeckin näyttelyssä, samoilla kulmilla kun oltiin. Reilu 20 vuotta sitten minulla oli ensitreffit ex-tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni kanssa. Tuolloinkin eli keväällä 1992 Ateneumissa oli menossa Schjerfbeckin näyttely. Sinne olin seuralaisekseni ujosti kysynyt yhden sievän ja älykkään oloisen naisen, johon olin luennoilla silmäni mielistyneenä iskenyt. Hassua, hän oli tuolloin ajatellut kutsua minut samal viisii samaan näyttelyyn, mutta onneksi ehdin ensin. Siitä se lähti, reilu 20 vuotta yhteiseloa takana ja hyvin menee.

Niin, siitä Schjerfbeckistä sen verran, että on hänellä semmoisia teoksia, joista väistämättä tulee mieleen tietty sarjakuvamaisuus. Googlettamalla esmes “Schjerfbeck omakuva” voi kokeilla omia aatoksia aihepiiriin liittyen. Ja näyttely ylipäänsä oli vaikuttava, suosittelen. Vielä ehtii, 14.10.2012 asti. Hanipuppelilla tai ilman.

Poronsarviuutetta vaimon kanssa?

Silmieni edessä on nyt sama pullo kuin oheisessa kuvassa alaoikealla. On kai oikeus ja kohtuus korkata se tämän bloggauksen jälkeen, mehevä ja hilloinen Sarvet-rypälejuoma Alkon mukaan. Olisiko Juban siveltimen jäljessä jotain samaa? Mehevä se ainakin on, täyteläinen.

Festareiden satoa.

Mistä muuten ovat nimen juomalle keksineet? Etiketissä ainakin on sarvipäinen eläinhahmo tanssahtelemassa ladyn kanssa -> http://www.alko.fi/tuotteet/fi/407744. Josko se olisi hyvä nauttia rakkaan rouvan kanssa kynttilän palaessa ja katsoa, mihin Bacchus, tuo viinin, taiteen, päihtymyksen, hurmion ja hedelmällisyyden jumala seuraajansa johdattaa! Mmmm…

Oma kuva

“Tuli palo

meni talo”

Talo paloi viime kesänä 2011 eli reilu vuosi sitten ja sitä myöten tuhoutui muutaman tuhannen sarjakuva-albumin kokoelmastani arviolta neljännes, ehkä enemmänkin.

Jatka lukemista “Moolokin kidasta I”