Haussa valokuvia Helsingin festivaalien historiasta!

Helsingin sarjakuvafestivaalit 2009. Kuvannut Jaakko Seppänen.
Helsingin sarjakuvafestivaalit 2009. Kuvannut Jaakko Seppänen.

Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään jälleen vuoden 2010 syyskuussa 25. kertaa. Festivaaleille on kertynyt historiaa aina 70-luvulle asti, sillä alkuaikoinaan tapahtuma ei ollut jokavuotinen.

Merkkipaalun kunniaksi Sarjainfon numero 3/2010:ssä julkaistaan festivaalien historiikki. Juttuun tarvittaisiin kuitenkin lisää kuvamateriaalia, sillä varsinkin varhaisemmista vuosista ei Suomen sarjakuvaseuran arkistossa ole säilynyt sopivaa kuvitusta. Olisimme kuitenkin kiitollisia valokuvista kaikista 1900-luvulla pidetyistä festivaaleista.

Mikäli tarkoitukseen sopivaa valokuvamateriaalia löytyy nurkista, toivotaan niiden lähettämistä yhteystietojen kanssa sähköpostitse osoitteeseen juho.salo@sarjakuvafestivaalit.fi. Kuvatiedostojen tulisi olla skannattu painojäljen takaamiseksi vähintään 150 dpi, mieluiten kuitenkin 300 dpi.

MUUTOKSIA KVAAKISSA

Myös Kvaak.fi -sarjakuvaportaalin ulkoinen ilme uudistuu myöhemminKvaakin perustaja, Juha Kouvalainen, luopuu Kvaakin teknisestä ylläpitämisestä. Nykyinen ylläpito jatkaa sivuston toimintaa ja kehittämistä kuten tähänkin asti.

Kvaakin tiedostot siirretään Kouvalaisen omistamasta Nettihotelli.fi:stä (www.nettihotelli.fi) Säätöyhtiö B2 ry:n (www.b2.fi) ylläpitämälle palvelimelle, jolla myös Animeunioni ja useat muut suomalaiset manga/Japani-harrastajien sivut sijaitsevat. Kvaak.fi-osoiteesta (ja sen rinnakkaisdomaineista) huolehtiminen siirtyy Suomen Sarjakuvaseura ry:n (www.sarjakuvaseura.fi) huoleksi.

Yhteystiedot

Kvaak.fi:n siirrosta uudelle palvelimelle huolehtii Tero Mäntylä. Lisää vapaaehtoisia kuitenkin kaivataan auttamaan sivuston ylläpito- ja kehitystyössä.

Foorumista ja toimituksesta vastaavat kaikki samat henkilöt kuin tähänkin asti; tarkka lista löytyy Ylläpito ja toimitus-linkin takaa.

Allekirjoittanut (Juho Salo) on lupautunut huolehtimaan tiedonvälityksestä yhteisön ja Sarjakuvaseuran hallituksen välillä. Hoidan myös yleisen tiedonvälityksen parannusehdotuksista, kyselyistä ja muusta vastaavasta, missä ulkomaailma/yhteisö tarvitsee kontaktia mutta ei tiedä kenen puoleen kääntyä.

Meihin kaikkiin saa yhteyden yksityisviestillä ja profiileissa ilmoitetuilla menetelmillä.

Muutoksia aiempaan

Suurempia muutoksia yksittäiselle kävijälle ei pitäisi heti näkyä. Osa kontaktitiedoista vaihtuu ja Copyright-tiedoissa voi lähikuukausina havaita muutoksia. Kun tilanne on vähän tasoittunut, yritämme kehittää Kvaakkia 2010-luvulle! Ensimmäisenä muutoksena pitäisi alustavasti olla foorumin päivittäminen uuteen versioon. Haasteena on Kvaakin galleria ja uutisarkisto; sen toteutuksesta johtuen yksinkertaisin päivitysmalli johtaisi niiden katoamiseen. Yritämme tutkia tapaa jolla foorumin saisi päivitettyä ilman tiedonmenetyksiä. Jos yhteisössä on ihmisiä, joilla teknistä tietotaitoa Linux-palvelimen ylläpidosta, Apache 2:sta, MySQL 5:stä ja/tai PHP:stä, niin ottakaa yhteyttä Tero Mäntylään (tai muihin ylläpitäjiin) Kvaakin pikaviestimen kautta.

Aikataulu

Pitkin kesää osa sivuista joilta on linkkejä Nettihotelliin (mm. Mediatiedot) saattavat näkyä hieman oudosti. Siirto uudelle palvelimelle tapahtuu kesän loppupuolella ja foorumipäivitystä suunnitellaan tarkemmin sivuston alettua toimia vakaasti uudella palvelimella.

Päivitys 24.6: Toimenpiteestä kokemusta omaava Tero Mäntylä lupautui hoitamaan palvelinsiirron.

Haltiasaaga 1/07

Haltiasaaga 1/07 – Jouluinen puuhalehti lapsille!

Lehtipisteille on ilmestynyt mielenkiintoinen sekoitus Lapin myyttejä ja kaupallista Coca Cola-joulua.

Aina välillä sitä pysähtyy lehtipisteelle katsomaan valikoimaa. Ja aina välillä siellä löytää jotain yllättävää – kuten viimeksi Haltiasaagan. Kansikuvassa luvataan puuhastelua, sarjakuvia, tarinoita ja upea juliste. Koko lehti näyttää olevan kokonaan suomalaisvoimin tehty, mikä näinä päivinä tuntuu aika uskomattomalta. Oliko viimeinen yrittäjä Toni Poni, yli 15 vuotta sitten?

Haltiasaaga on painettu hyvälle paperille ja tuntuu kaikin puolin olevan tehty kuluja säästämättä – luvattu juliste (joka on kääntöpuoleltaan pelilauta) tuntuu olevan samaa tukevaa paperia kuin kannet.

Metsän eläinten jouluaatto
Metsän eläinten jouluaatto

Lehti on suunnattu nuorille, vielä Joulupukkiin uskoville lapsille. Se alkaakin Joulupukin tervehdyksellä ja jatkaa standardilla ”jouluna eläimet eivät syö toisiaan”-kertomuksella, joita pidin suhteellisen naurettavina jo lapsena.

Lehden parempaan antiin kuuluvat tarinat, tietosivut ja muut Lapin mytologiaan tiukemmin nivoutuvat osiot. Ne eivät tunnu niin standardilta pitkälle silotellulta joulu-krääsältä mille lapset kuitenkin altistuvat amerikkalaisen jouluviihteen myötä. Kertomus revontulien synnystä, jossa sekoittuu moderni suomalainen tieteenpalvonta ja vanha kansanviisaus tuntui varsinkin oikein mukavalta lukukokemuksesta.

Piirrustusopastusta!
Piirrustusopastusta!

Kuvitus tuntui hiukan oudolta. Huonoimmillaan se oli pitkälle kiilotettua kirkkaanpunaista Kaupallista Joulua, joskus taas turhankin karheaa tai pitkälle yksinkertaistettua. Kun tätä tekstiä varten selailin tekijätietoja, huomasin yllätyksekseni että ihmiset jotka ovat vastuussa huonoimpien sivujen kuvituksesta olivat tehneet myös lehden parhaat! Ongelmana on siis mitä ilmeisemmin ollut taiteilijoiden venyminen lajityyppeihin jotka eivät ole olleet heille ominaisia; varsinkin heidän tekemänsä sarjakuvat tuntuvat melko amatöörimäisiltä, vaikka samoista käsistä on myös lähtenyt erinomaisia kuvituksia lehden satuihin.

Haltiasaaga ilmestyy seuraavan kerran ensi jouluna. Tähän nähden on hivenen huvittavaa että yksi tarinoista päättyy ”Jatkuu ensi numerossa!”-tekstiin. Kuinka moni alta kouluikäinen jaksaa odottaa vuotta?

Kaiken kaikkiaan lehti oli oikein mukava lukupaketti, josta arvelisin esikouluikäisen (tai vähän vanhemmankin) pitävän. Mutta kun sitä vanhempiin ihmisiin aletaan menemään, alkaa taiteilijoiden rajojen venyttely häiritsemään.

Lautapelin ohjeet esitettiin sarjakuvana.
Lautapelin ohjeet esitettiin sarjakuvana.

Lehden suurin ongelma on että se on selkeästi kuvattu kokoon ilman kokonaista visiota. Samalla on haluttu kertoa Lapin mytologiasta että tarjota perinteinen ”kaupallinen joulu”. Ja lasten lehdessä pitää olla sarjakuvaa, vai mitä? Ikävä kyllä monellakaan lehden tekemiseen osallistuneella taiteilijalla ei ole paljoa kokemusta lajityypistä (ainakaan tämän lehden perusteella), ja satuja ympyröivät kauniit kynänjäljet muuttuvat elottomiksi ja irvoiksi kun ne lukitaan neljän kulman sisään.

Hieno suomalainen yritys – ehkä ensi vuonna taso on vähän tasaisempi?

Mielikuvituksen lentoa

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla jäi monta kirjaa käteen. Ostoksistani tämä oli paras ja kallein.

Flight: Volume Four
Toimittaja: Kabu Kibuishi
Kustantaja: Villard Books [ Random House ]
ISBN: 978-0-345-49040-7
Painopaikka: Yhdysvallat 2007
Ulkoasu: väri, B5, 352s, nidottu
Ovh: 24,95 $

Michael Gagné: The Saga of Rex: Castaway
Amy Kim Ganter: Food from the Sea
Thomas Herpich: Farewell, Little Karla
Israel Sanchez: Cyclops!
Vera Brosgol: Little Trouble in the Big Top
Kazu Kibuishi: The Window Makers
JP Ahonen: …and Hope for the Best
Sarah Mensinga: The Forever Box
Neil Babra: The Blue Guitar
Scott Campbell: Igloo Head and Tree Head
Jon Klassen: The Rabbit Mayor: A Mayan Folk Tale
Graham Annable: Roomie-Pall!
Joey Weiser: From Here to There…
Bannister ja Joel Carroll: Tripod
Azad Injejikian: The Vampyres of Salem
Pascal Campion: The Storm
Ovi Nedelcu: Bigwheels
Clio Chiang: To Grandma’s
Raina Telgemeier: Dinosaur Egg
Dave Roman: It’s Dangerous to Sleep
Ryan Estrada: Mystical Monkey
Lark Pien: The Story of Binny
Fábio Moon: Cortina
Andrea Offermann: Twenty-four Hours
Phil Craven: The Perfect Spot

The Window Makers
The Window Makers

Glorian Pienlehtitaivaassa oli pöytä, jonka päällä oli telineessä yksi kauneimmista kirjoista joihin pienet silmäni olivat koskaan katseensa tarkentaneet. Hintaakin eepoksella oli 26 euroa, ja siihen tarina olikin vähällä päättyä. Tein kuitenkin elämäni parhaan heräteostoksen ja kirja siirtyi pöydältä laukkuun.

The Roomie-Pal!
The Roomie-Pal!

Flight on antologia, jossa piirtämisen ammattilaiset kertovat kukin vuorollaan lyhyen tarinan jossa mielikuvitus lentää vailla todellisuuden kahleita. Niissä huutokaupasta voi löytyä aikakone, eläintarhasta puhuva eläin tai lähikapakassa törmätä vanhaan koulukaveriin joka on ryhtynyt merirosvoksi. Ja jokainen kertomus päättyy niin voimakkaasti että sen jälkeen on vain pakko tuijottaa seinää ja antaa hengityksen tasoittua. Kenties käydä jääkaapilla hakemassa jotain kylmää juotavaa.

...and Hope for the Best
…and Hope for the Best

Antologiat yleensä epäilyttävät minua suuresti. Olivat ne sitten novelleja tai lyhyitä sarjakuvia, suurin osa ei yleensä iske ja tulee olo että että ainakin puolet on mukana vain jotta sivumäärä saataisiin täyteen. Ja sitten kun vastaan tulee todella mielenräjäyttävä kertomus, niin tarina on ohi. Ja seuraava taas.. niin, mielenräjäyttäviä kertomuksia on niin vähän..

Siksi minua hämmästyttävää että jotain sellaista kuin Flight on saatu aikaan. Lähes jokainen sivu taistelee paikasta kirjan parhaana; tyylilaji vaihtuu, kertomukset muuttuvat komediasta draamaan ja väritys parista huolella valitusta koko sateenkaaren loistoon.. En tiedä miten Kibuishi onnistui houkuttelemaan kaikki nämä ihmiset mukaan, ja miten he puolestaan onnistuivat osumaan napakymppiin lähes joka kerta, mutta on vaikea kuvitella miten asiat voisi tehdä paremmin.

Twenty-four Hours
Twenty-four Hours

Niin, ja mitä tämä kirja sitten teki Pienlehtitaivaassa? Yksi tekijöistä – herra Ahonen – oli suomalainen. Ja millainenko hänen tarinansa Flightissa sitten oli? Samanlainen kuin kaikki muutkin kirjan tarinat – erinomainen.

Flightin kotisivut löytyvät täältä.
Kaksi sivua jokaisesta kirjan tarinasta puolestaan löytyy täältä.
Keskustele Flightista Kvaakin foorumeilla.

Kirjahyllyn takana: Lupin III – Volume 1

Kansi, hintalappu vielä tallessa.
Kansi, hintalappu vielä tallessa.

Miksi ostamme sarjakuvia? Tukeaksemme niiden julkaisua? Pitääkseemme niitä kirjahyllyssä, näyttääksemme ystäville? Että ne olisi aina käsillä? Emme ainakaan lukeaksemme; siihen riittää kirjastokortti.

Jokaisen ihmisen elämässä tulee aika jolloin hänen täytyy käydä tavaroitaan lävitse ja miettiä miksi se on ostettu ja tuleeko sitä vielä tarvittua. Se koskee myös sarjakuvia. Tässä kolumnissa käyn lävitse aikoinaan ostamiani sarjakuvia, miettien miksi aikoinaan ostin ne ja onko niillä paikka hyllyssäni. Testissä epäonnistuneet sarjakuvat menevät myyntiin.

Lupin III – Volume 1
Kirjoittanut ja kuvittanut Monkey Punch
Käännös Toshi Yokoyama ja Matt Yamashita
Kustantaja Tokyopop
Painettu Kanadassa joulukuussa 2002
ISBN 1-59182-252-1

Kirja on ollut omistuksessani nyt neljä vuotta jona aikana olen lukenut sen kahdesti ennen kuin selasin sen kolumnia varten uudestaan lävitse. Se oli pölyn peitossa, hautautuneena kirjahyllyn kakkosriviin kenkätelineen korkeudelle.

Vuosia sitten näin Miyazakin elokuvan The Castle of Cagliostro, jossa Lupin III –mestarivaras- yrittää murtautua Cagliostron linnaan pelastaakseen prinsessan ja rikkoakseen setelipainon.
Elokuva mielessäni löysin Tokyopopin julkaiseman pokkarisarjan ensimmäisen osan Fennicassa. Paremman tekemisen puutteessa otin sen käteeni ja kuljetin tiskille.

Nuorempi minäni pettyi pahasti. Miyazakin elokuva oli saanut minut odottamaan jotain muuta kuin miksi pokkari aikoinaan osoittautui.
Odotin sarjakuvalta dramaattisia käänteitä, kenties isohkoa ja eeppistä juonta jossa Lupin kokoaa yhteen useita alansa spesialisteja toteuttaakseen mahdottoman rikoksen. Kenties pitkien tarinoiden välissä olisi lyhyempiä tunnepalasia jossa Lupin osoittaa ylivoimaisuutensa pienehköillä taidonnäyteillä jokapäiväisessä elämässään.

Pappi neuvoo vangittua Lupinia.
Pappi neuvoo vangittua Lupinia.

Tätä ei pokkarista paljoa löydy. Kirja ei ala hahmojen turhilla esittelyllä; tarkastaja Zenigata ilmestyy villiin juhliin ja ilmoittaa että itse Lupin on naamioituneena paikalla. Siinä ovatkin kirjan ainoat yli 40 sivua mukana olevat hahmot. Ikävää onkin että he ovat visuaalisesti melko samankaltaisia ja sekoittuvat helposti toisiinsa, varsinkin kohtauksissa jossa ovat samassa huoneessa.

Tarinat ovat pieniä ja mahtuvat hyvin 40 sivuun. Tarinoiden alku on epävarmaa; Lupin on jo keskellä tehtävää, ryöstämässä mikrofilmiä, paljastamassa yllätyssisarta huijariksi, vapauttamassa kauniita naisia ilkeältä mafiapomolta. Tarinan lopussa saatetaan selittää nopeasti mistä juttu kertoi, mutta useimmiten ei. Tärkeää ei loppujen lopuksi ole juoni vaan tapahtumat. Ja niitä löytyy: alastomia naisia, seksiä, räjähdyksiä, sala-asuja, tyylikkäitä sisääntuloja, outoja piilopaikkoja, salaisuuksia. Huumoria.
Välillä neljäs seinä rikotaan, ja hahmot toteavat että juoni on kuin jostain tyhmästä sarjakuvasta tai että ”tälläisistä jutuista Monkey Punch tykkää”. Tämä ei ole eeppistä tarinankerontaa tai elämää suurempia hetkiä; niitä löytyy, mutta ne ohitetaan nopeasti jotta päästäisiin takaisin siihen mikä oikeasti on oleellista: kauniit naiset alastomana sängyllä, yllätyskuolemat ja crazy-huumori. Kuin suoraan Vaaleanpunaisesta pantterista, siitä alkuperäisestä, ennenkuin ne kertoivat tarkastaja Clouseusta.

Takakannessa on leima jossa lukee ”100% autenttista mangaa”. Jos määritelmänä on Japanissa valmistettu sarjakuva, ei takakansi valehtele. Jos kyseessä on tapa tehdä sarjakuvia, ei voitaisi olla enempää väärässä. Panelisommittelu on hyvin tiheää ja yhdeltä sivulta löytyy keskimäärin yhdeksän ruutua. Piirrustustyyli toi lähinnä mieleen Sergio Aragonesin (mikäli tämä olisi pyrkinyt piirtämään realistisen näköisiä taustoja ja kauniita ihmisiä).

Lupin tietää missä mennään.
Lupin tietää missä mennään.

Kirja tarjoaa nopeaa huumoria ja viihdykettä automatkalle. Se ei kuitenkaan tarjoaa minkäänlaista jatkuvaa juonta, ei edes päähenkilöiden esittelyä ensimmäisessä kappaleessa. Piirrosjälki on hyvin huoletonta ja luonnosmaista, ja sivuasettelu antaisi ymmärtää että paperista olisi pulaa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma on kuin yritettäisiin saada mahduttettua mahdollisimman monta vitsiä mahdollisimman pieneen tilaan. Kaiken kaikkiaan pokkari ei oikein ole minun makuni mukainen. Pidän siitä tänäpäivänä huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta en tarpeeksi pitääkseni sitä näytteillä kirjahyllyssä tai lukeakseni sitä enää koskaan uudestaan.

Parempi pistää myyntiin.

Keskustelua kolumnisarjasta.