Vihdoin suomeksi: Valkoinen Tiikeri

Yann & Conrad: Valkoinen Tiikeri 1: Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa


Au service secret du grand timonier
Apollo kustannus 2008
Kääntänyt Kirsi Kinnunen
Tekstannut Timo Ronkainen
ISBN 978-952-5769-00-5
Hinta €13.50
Koko: 220 x 295 mm, nelivärinen,
pehmeäkantinen, 48 sivua
(c) Dargaud Benelux 2005 by Conrad & Yann

Apollo kustannus on aloittanut julkaisulistansa erittäin kiitettävästi. Uusin sarjoista on ex-työpari Yannin ja Conradin päätyötä, Les Innomablesia, jatkava Valkoinen tiikeri.

Ranskassa kuudenteen osaan ehtinyt sarja jatkaa perinteistä BD-tyyliä, mutta tarina ei ole ihan sitä totuttua. Tarinassa on mustaa huumoria, jännitystä, mutta myös seksiä ja väkivaltaa. Eipä ole ihan mikään lastensarjakuva.

Valkoinen Tiikeri on tekijakaksikko Yann Lepennetierin (s. 1954) ja piirtäjä Didier Conradin (s. 1959) yhteistyö. Kaksikko on tehnyt jo 1970-luvulta asti sarjakuvia yhdessä, kuten Les Innomables ja Bob Marone. Neljännestä albumista lähtien sarjaa on käsikirjoittanut Conradin vaimo Wilbur. Yannin viimeisimmät käsikirjoitukset ovat Le grand duc -lentäjäsarja Hugaultille ja uusin Spirou ”Aux sources du Z” yhdessä Morvanin kanssa Munueralle.


Valkoinen tiikeri 1: Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa kertoo Kiinan kommunistisen puolueen agentista Punaisesta Kärpäsestä Alix Yin Fusta, Hong Kongin alamaailmassa vuonna 1947. Alix saa ensimmäiseksi tehtäväkseen selvittää salaperäisen Fat Girlin eli Lihavan Tytön mysteerin. Mutta miksi ihmeessä Fat Girlin perässä ovat Punaisen kärpäsen lisäksi julmat 13 näkymätöntä sekä britti ja hänen palvelijansa.


Tarina on erittäin mainio vaikkakin jää vielä häiritsevästi kesken. Oikein hyvä, nautittava ja monet lukukerrat kestävä tarina. Tarina on realistinen ja henkilöhahmot todentuntuisia, eikä pahiksia tai hyviksiä ole. Tämä onkin yksi kirjan parhaista jutuista. Seksiä ja väkivaltaa on paljon, kurkkuja viilletään auki yms.

Oma vaikutuksensa lukukokemukseen on tietenkin erittäin upealla kuvituksella ja ruutujaolla/leikkauksella. Conradin lennokas ja groteski Franquin-Morris-tyyli on todella nautittavaa katsottavaa. Henkilöt ovat persoonallisia ja taustoja on juuri niin vähän tai paljon kuin tarvitaan. Myös väkivalta esitetään aidosti, vaikka jälki näyttääkin aluksi Marsupilamilta. Vakavaa tarinaa, hauskalla tyylillä. Värityskin on onnistunut.

Myös suomalainen painos on erittäin hyvä, värit kirkkaat ja albumi on hyvä lukea. Timo Ronkaisen tekstaus sopii sarjaan kuin nakutettu. Kiitos Apollo!

Suosittelen kirjaa hyvin mustasta huumorista, historiasta ja jännityksestä pitäville.
Ja hieman vanhemmille, lapsille tämä ei sovi.


Kuvista kiitos Sami Kestille!

Pistetään pokkari taskuun

Arvostelussa on Banaanipokkarin uutuuksia: Radio Otto ja Hannes.


Hannes: Kokki ja kotilääkäri
Tehnyt: Bud Grace
Toimittanut: Vesa Anttonen
Kannet: Bunny Duck Grafiks, Tommi Hänninen

Taitto ja kuvankäsittely: Kari Rissanen
Paino: WS Bookwell Oy, Juva 2008
Pehmeäkantinen, pokkari, nid., 7,95€, 192 s., m/v
Arktinen Banaani, Banaanipokkari
ISBN 978-952-5602-85-2

© 2008 King Features Syndicate Inc. / Distr. Bulls

Bud Grace (s. 1944) väitteli vuonna 1971 tohtoriksi ydinfysiikasta, mutta lopetti jo saman vuosikymmenen lopulla koulutustaan vastaavat työt, koska katsoi asiantuntemuksensa päätyvän väärinkäytettäväksi. Ja mikä olisikaan selvempi vaihtoehto ydinfyysikolle, kuin ruveta tekemään sarjakuvia!

Vuonna 1988 Gracen sarjakuva Ernie eli suomeksi Hannes debytoi ja nousikin pian maailmanmaineeseen. Kymmenen vuotta myöhemmin Ernien nimi vaihdettiin Piranha Clubiksi. Hannes asustelee, kuinka sen nyt sanoisi, hieman omalaatuisten ystäviensä kanssa New Jerseyn osavaltion Bayonnessa. Kuinka suuri kunnia tämä on kaupungille, on kyseenalaistettavissa. Bayonne päätyi Hanneksen kotikaupungiksi, koska nimi kuulosti hauskalta.

Hanneksen ikimuistoisia ystäviä ovat mm. Eemeli Porkkinen, joka tulkitsee Hippokrateen valaa miten haluaa, Elli Mustonen ja hänen erikoiset kokkaukset, Simo-setä, tuo Piraija-klubin rahastonhoitaja, joka on tunnettu varsin laillisesta yritystoiminnastaan. Sarjassa on myös liuta muita hahmoja, mainittakoon vielä Pirjo Vaakkula, parrakas nainen ja Jaakko Vaakkula, ihmis-ankka. Myös ufot ovat tavallinen näky Bayonnessa.

Hanneksen huumori on purevaa, aika usein myös ilkeääkin, mutta erittäin nokkelaa. Voi vain kiittää, että Grace vaihtoi uraansa. Myös piirtäjänä Bud on ammattitaitoinen. Hahmot ovat ilmeikkäitä, ei puhuvia päitä ruudusta ruutuun, vaan hahmot elävät ruutujen sisällä. Tyyli on tarkkaa, ei liian yksinkertaista ja yksityiskohtaisuutta on juuri sopivasti. Kirja itse on hyvälaatuinen taskukirja.

Radio Otto
Käsikirjoitus: Pekka Seppänen

Kuvat: Pertti Hämäläinen
Toimittanut: Vesa Anttonen
Kannet: Bunny Duck Grafiks, Tommi Hänninen

Taitto ja kuvankäsittely: Kari Rissanen
Paino: WS Bookwell Oy, Juva 2008
Pehmeäkantinen, pokkari, nid., 8€, 192 s., m/v
Arktinen Banaani, Banaanipokkari
ISBN 978-952-5602-87-6

© Hämäläinen-Seppänen

Uutuuksissa verbaalista huumoria edustaa Pekka Seppäsen ja Pertti Hämäläisen Radio Otto. Radio Otto kertoo radioaseman arjesta ja paljastaa kaiken, mikä jää korviltamme näkemättä.

Radio Oton loivat 80-luvulla valpas sarjakuvatiimi Seppänen, Hämäläinen ja Jari Pantzar, kun päämies vaihtui ja kaupallisille radiokanaville myönnettiin ensimmäiset luvat lähetyksiä varten. Sarjakuvaryhmä suunnisti heti aloittavaan Radio Cityyn perehtyäkseen asiaan, ennen kuin muut ehtisivät radiosarjakuvan tekoon. Aluksi Seppänen ja Hämäläinen käsikirjoittivat vitsit puoliksi ja Pantzar hoiti piirtotyöt ja loi vakituiset hahmot. Vuonna 1988, eli kolme vuotta sarjan alettua, sarja valittiin Ilta-Sanomien helmikuun Kuukauden kotimaiseksi. Pian sen jälkeen espoolainen Länsiväylä- lehti otti Radio Oton ohjelmaksi lehden sivuille. Samaan aikaan Hämäläinen siirtyi piirtäjäksi. Myös kaikki kirjan stripit ovat Hämäläisen piirtämiä.

Radio Otto on hauskaa sanoilla leikittelyä ja jutut aika ajoin vähän liiankin todellisia. Näihin strippeihin yksinkertainen, mutta skarppi viiva sopii hyvin. Tunnistettavista julkkiksista ja muista hahmoista erityisesti viinanjuonnin Suomen mestari Yrjö Laatta jaksaa naurattaa. Radio Ottoa voi myös suositella vanhemmillekin henkilöille.

Akun toilailut vuonna 1958

Vuonna 1958 Pirkko Mannolasta tuli Miss Suomi, leikittiin Niilo Tarvajärven Laatikkoleikkiä, Elvis meni armeijaan ja hulavanne hurmasi ihmiset. Muistatko tämän?
Jos et, niin ei hätää, en minäkään, mutta jos taas muistit, niin tervetuloa nostalgisoimaan!

Aku Ankka: Parhaat palat 1958
Eri tekijöitä
Toimitus: Riku Perälä
Ulkoasun suunnittelu ja esipuhesivujen taitto: Raimo Hyvönen
Suomennokset: Aku Ankan toimitus
Lankasid. s. 161 värillinen
ISBN: 978-951-32-2309-0
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2007
© DISNEY

Kirjan kaikki 15 tarinaa on tietenkin vuodelta 1958 ja tekijöinä onkin sen ajan parhaimpia Ankka- piirtäjiä mm. Carl Barks, Tony Strobl ja Paul Murry.

Rahasäiliön ensiesiintyminen
Rahasäiliön ensiesiintyminen

Kirjan ensimmäinen tarina on Carl Barksin Roope-sedän uusi rahasäiliö (AA 4/1958), ison lootan rakentaminen kuvaa ajatuksia tulevaisuudesta, kaiketi sellaisiakin joku joskus voisi rakentaa.

Samaa tulevaisuuteen katsomista on Tony Stroblin nimettömäksi jääneessä tarinassa (AA 20/1958), missä Akun rakentama Nappi-robotti kaitsee siskonpoikia, mutta veljekset eivät pitäneetkään komentelevasta robotista, vaan säätivät Nupin uuteen uskoon ja loppujenlopuksi Nappi toimikin paremmin mäkiautona, kuin robottina. Kenties tässä on haistettavissa protestointia kehittyvää teknologiaa vastaan.

Roope Ankan ensiesiintyminen
Roope Ankan ensiesiintyminen

Kirjassa on myös Carl Barksin aina yhtä hauskat Aku Ankka savulentäjänä (AA 12/1958), Aku Ankka: Peloton ja nuhteeton (AA 19/1958), Hankalat lemmikit (AA 21/1958) ja klassikkojen klassikko Joulu Karhuvuorella (AA 23-24/1958), jossa Roope-setä tekee ensiesiintymisensä. Yksiä hauskimpia ja muistettavimpia Barks- tarinoita. Vielä yhtenä tarinana voidaan mainita kenties kaikkien aikojen parhaimmin nimetty tarina: Aku ankka sepittää hikihatussa mainosrunoa.

Laadukkaasti toteutettu kirja kovia kansia ja hyvää materiaalia myöten on hyvä lahjaidea viisikymppiselle. Välttämättä 2000- luvun lukijat eivät ole tottuneet vanhempaan ja jäykempään tyyliin, mutta silti suositeltavissa kaikille 2000- luvun ankisteillekin.

Natasha Metallimuisti

NATASHA: METALLIMUISTI

Natasha 11- Metallimuisti, sekä Pikku paniikki
Tekijät: F. Walthéry, Etienne Borgersin novellin mukaan, Marc Wasterlain

Värit: Studio Leonardo Vittorio
Alkuperäisteos: La Mémoire de métal
Suomennos: Anssi Rauhala
Ladonta: Toto Productions
Julkaisija: Egmont kustannus Oy Ab
ISBN: 978-952-469-755-2
Painettu Belgiassa 2007
Ulkoasu: Väri, A4, 50s., Nid.

Hinta: 8,90€
© Dupuis 1974 – F. Walthery


Kun lainasin ensimmäistä kertaa Natasha- albumin kirjastosta muutamia vuosia sitten, ihmettelin kuinka hätiköidyn näköistä ja tylsän oloista sarjakuvaa Natasha se oli. En tainnut edes lukea albumia loppuun. En kuitenkaan luovuttanut siinä vaiheessa, vaan pikkuhiljaa jaksoin lukea Natashaakin. Ja nykyisin se onkin yksi suosikeista.

Kun kuulin tässä syksyllä Kvaakissa, että seuraavaksi albumiksi olisi tulossa paljon kehuttu Metallimuisti, lainasin Natashat kirjastosta muistin virkistämiseksi. Ja se kannatti. Metallimuisti kun on niin erinomaisempi moniin muihin sarjan albumeihin verrattuna.

Metallimuisti saa alkunsa, kun eräs neiti Marty saapuu hädissään Natashan ovelle. Natasha keskeyttää suihkun ja avaa oven, Marty hyökkää sisälle ja itku kurkussaan paljastaa osallistuneensa timanttien salakuljetukseen, auttaakseen veloissa olevaa isäänsä. Eikä kauaa kulu, ennen kuin salakuljetukseen yllyttäneet gangsterit rämistävät ovet paukkuen revolverit käsissään.

Natasha lähtee lentokentälle hakemaan salaista pakettia, jota gangsterit halajavat, ja alkaa selvittämään mysteeriä. Tarina on toiminnallinen, jännittävä ja hauska. Ainoastaan loppuratkaisun selittely latistaa tunnelmaa. Lopun olisi kyllä voinut esittää muullakin tavalla.

Waltheryn jälki on melkeinpä parasta Natashaa, vaikkakin yhtä huolimattoman ja katkonaisen näköistä. Mutta en halua vähätellä kuitenkaan, pidän viivasta, vaikka kuvissa näkeekin pientä laiskuutta. Se on rentoa ja mukavaa katsella. Ja ainakin lentokoneiden ja autojen ym. häkkyröiden kanssa Walthery onkin melkeinpä lyömätön. Toiminnalliset kuvat ovat huippuja.

Hauskana yksityiskohtana lisättäköön, että pääpahiksen esikuva on itse Maurice Tillieux.

Albumin toisessa tarinassa, ”Pikku paniikissa” Walthery on korjannut aiemmin mainittuja puutteita. Paljon paremman näköistä. Eikä tarinassakaan mitään vikaa; sellaista kevyttä lukemista. Vaikkakin itse tilanne on perin jännittävä.

Lentokoneeseen on asennettu pommi, ja ettei pommi laukea on tietenkin maksettava kieroilijalle lunnaat. Tarina ”huipentuu” vielä lopuksi takaa-ajoon.

Albumi on painettu hyvin. Paperi on juuri sopivan mattapintaista, eikä kuin yksi sivu rasteroitunut. Bueno. Tällaista jälkeä me juuri odotammekin.

Metallimuisti ei jää pelkkään hienoon kansikuvaan, vaan koko albumi on lukemisen arvoinen.

Keskustele Natashasta Kvaakissa.

Hissipoika jälleen Afrikassa

Piko, Fantasio ja Marsupilami ovat jälleen eksyneet Afrikkaan, mutta mitä käy kun esiin astuvat myös punaiset norsut?

Pikon ja Fantasion seikkailuja 37: TEMBO TABU
Tekijät: Franquin, Roba ja Greg
Alkuperäisteos: Spirou & Fantasio 24: ”Tembo Tabou”
Suomennos: Lauri Narinen
Ladonta: Toto Productions
Julkaisija: Egmont kustannus Oy Ab
ISBN: 978-952-469-757-6
Painettu Belgiassa 2007
Ulkoasu: Väri, A4, 50s., Nid.
© Dupuis 1974 – Franquin, Roba, Greg

Pikon ja Fantasion ”uusin” seikkailu on melko totuttuun tapaan kolmenkymmenen vuoden takaa. Mutta se ei haittaa, sillä laatusarjoja kyllä odottaa, eivätkä ne vanhene.

Tembo Tabu on kolmen Marcinellen koulukunnan suuren tekijän yhteistyö. Tarinasta vastaa Greg (oik. Michel Regnier), Achille Talonin luoja ja siveltimen varressa ahkeroivat Vilin, Bilin ja Vekaroiden luoja Jean Roba sekä itse Franquin. Kaikki ovat ehdottomia alan mestareita.

Non Stop 1975
Non Stop 1975

Piko ja Fantasio ovat jälleen kerran eksyneet tiheään Afrikan viidakkoon, Labotou-Tobou- järvelle, missä haukottelevat virtahevot ja luonnon monimuotoisuus näkyy kirkkaana. Soutajille Labotou-Toboun virta alkaa tulla liian voimakkaaksi, ja päätetään leiriytyä maalle. Sitä ennen Piko on kuitenkin nähnyt rannalla jotain outoa, pienet silmäparit tihrustelevat puskissa ja Marsupilamin primitiivinen vaisto on herännyt. Jotain kummaa on tekeillä.

Marsupilami lähtee tutkimaan kotimaastoaan ja saa huolestuneen Pikon peräänsä, löydettyään Marsupilamin hän näkee uudestaan, toden totta: Punaisen elefantin.

Non Stop 1975...
Non Stop 1975…

Siitä seikkailu vasta alkaakin, luvassa on sekasortoa, pygmejä, lihansyöjäkasveja ja pahoja rikollisia. Siinäpä ainekset perinteiseen seikkailutarinaan, ja siihen sitten jääkin.

Tarina on hauska, erittäin toimiva, loppu on hyvä, mutta ei nostata kummempia tuntemuksia, vaikka tällaisia pöhköjä ja hauskoja tarinoita lukeekin mielellään sunnuntain ratoksi.

Mutta kuten jo sanoin, kaikin puolin toimiva ja hauskanpöhkö tarina.

Mutta kaikkein parasta on Franquinin piirtämät kuvat, toisin sanoen Piko, Fantasio ja Marsupilami. Pikkuhiljaa Franquinin siveltimen viiva alkaa näyttämään siltä, mitä näkee omasta mielestäni parhaimmissa Niilo Pielisen plansseissa 400-900. Tässä vaiheessa jälki on vielä aika jäykkää, vakiotussaaja Jidehemin (oik. Jean de Maesmaker) vaikutus näkyy. Suurimman osan tarinasta on kuitenkin piirtänyt apuna ollut Roba, jonka osuus suorastaan hämmästytti. Roban paljon pehmeämpää viivaa ovat mm. norsut, pygmit, rosvot, taustat.

...ja vuonna 2007 albumissa
…ja vuonna 2007 albumissa

Mestareiden yhteistyö sujuu kaikin puolin kuitenkin hyvin, vaikka Franquinin sanojen mukaan Tembo Tabun tekeminen olikin melkoista pakkopullaa, eikä ollut ollenkaan tyytyväinen työhön.*

Albumin nimikkotarinan pöhköilyn jälkeen seuraa lisää pöhköilyä, mutta vain einen verran hauskempaa, nimittäin lisää Marsupilamin seikkailuja!

Ensimmäisenä lyhyttarina ”Häkki”, jossa väsymätön Marsupilamin metsästäjä Bring M. Backalive tekee ensiesiintymisen. ”Häkin” jälkeen tulee Marsupilamin yksisivuisia, jotka ovat erityisesti allekirjoittaneen mieleen. Ne ovat tehty hyvin, ne ovat hauskoja, ne ovat Franquinia.

Painojälki albumissa on aivan loistava. Rasteroituneita kohtia ei iskeytynyt silmille. Paperi on hyvää, koneladonta menee melkein käsintekstauksesta. Erinomaista työtä, tätä haluamme nähdä jatkossakin!

Kaikin puolin mukavaa luettavaa, pimenevien syysiltojen ratoksi kaikenikäisille ja kokoisille!

Keskustele Pikosta ja Fantasiosta Kvaakissa

——————————————————————————–

* Numa Sadoul: ”Et Franquin crea La Gaffe” Kiitokset Tero Mattilalle.

Kuvaskannauksista kiitokset Timo Ronkaiselle. Kuvia vertailun vuoksi myös vuoden 1975 Non Stopista.