Taidemaalarina 1970-luvulta lähtien vaikuttanut kuvataiteilija Jarmo Mäkilä (s. 1952) debytoi sarjakuvataiteilijana Arto Mellerin näytelmäkäsikirjoitukseen pohjautuneella Aavekaupungilla 1998.
Oni Kudaki 2: The Nightless City
Shōgunin mahdin hiipuessa 1500-luvun Japanissa ninjutsu-taidoille on kysyntää. Kamppailu hajaantuvasta vallasta koskettaa myös Kaeden, ninjaksi koulitun naisen, elämää.
Trinity Blood
Trinity Blood -sarjan päähenkilöt ovat nuori nunna Esther, vampyyrejä metsästävä katolinen pappi Abel, ja tämän robottikollega nimeltä Tres. Kolmikosta Abel on vampyyrien metsästäjä paitsi ammattinsa myös luontonsa puolesta: hän on vampyyrejä ravinnokseen metsästävä hirviö.
Tuomari rankaisee rikollisia
The Punisher on Marvel-kustantamon sarjakuvasankari, jonka loivat kirjoittaja Gerry Conway ja kuvittaja Ross Andru yhdessä John Romita Seniorin kanssa 1974 (The Amazing Spider-Man 129). Suomessa seikkailu nähtiin Hämähäkkimies-lehden tilaajalahjana vasta 1994, mutta lukijoille Tuomari oli tuttu vuosien takaa.
Sarjakuvavuosi 2008
Lehtihyllyt täyttyivät yhä lännensarjoilla ja monipuolistuneella mangalla. Kotimaisen sarjakuvan vuotta lämmittivät Sarjakuva-Finlandia sekä aktiiviset pienkustantajat. Vuoden loppuun ajoittui kuitenkin ikäviä lakkauttamisuutisia.