Sota-ajan Mikki päihittää natsitkin

Mikki-mestari Floyd Gottfredson palaa Suomen Disney-sarjakuvan julkaisukartalle muun muassa natsien kera.

Vaarallinen Mikki – Floyd Gottfredsonin hurjimmat sota-ajan tarinat
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Toimitus: Antti Hulkkonen, Aki Hyyppä ja Ville Viitanen
Sarjojen ja esipuheiden suomennos: Antti Hulkkonen
Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen
128 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4134-6
Suositushinta: 33,00 €

Floyd Gottfredson
Floyd Gottfredson

Vuosi sitten julkaistu Mikin oma sanomalehti -kirja näytti jo lukijoille, minkälaisesta puusta on todellisuudessa veistetty tylsäksi moitittu Mikki Hiiri. Vaarallinen Mikki jatkaa samassa formaatissa, mutta kääntää hurjuusastetta entistä kovemmalle. Edellisen tapaan tyylikkäästi toteutettuun teokseen on koottu muun muassa toisen maailmansodan aikaisia sanomalehtisarjoja, joissa Mikillä on vastassaan natsit!

Viimevuotiseen Mikin omaan sanomalehteen ei todetusti ole tehty pesäeroa, mikä on täysin oikea ratkaisu. Silloinen formaatti 1970-luvulta tuttuine jättikirjakokoineen, kuuden stripin sivuineen ja tyylikkäine värityksineen oli niin erinomainen malli, ettei sitä olekaan mitään syytä mennä vaihtamaan. Aloituksena on jälleen David Gersteinin asiantunteva artikkeli.

Ajateltu kokonaisuus

Pekkaakin pahempi
Pekkaakin pahempi

Teokseen on mahtunut yhteensä kymmenen sarjaa sekä lisäksi ”kommelluksia kotirintamalla” eli vitsistrippejä. Mikin omassa sanomalehdessä tarinoita oli vain seitsemän kappaletta, vaikka sivuja oli samat 128. Tämä selittyy sillä, että osa Vaarallisen Mikin sisältämistä sotasarjoista on kontekstissaan varsin lyhyitä tapauksia. Sarjoista kolmea ei ole ennen Suomessa julkaistu. Siitä voi jo arvata, että niissä päädytään melkoisille kierroksille!

Vaikka sota on selvästi otettu kirjassa päärooliin, eivät kaikki sarjat ole suoranaisesti sotaan liittyviä tai edes sota-aikana tehtyjä. Mielenkiintoa niissäkin silti riittää eikä vastakkainasetteluakaan jää puuttumaan. Mikin oman sanomalehden tavoin asiasta kiinnostuneet voivat kirjan kronologisen järjestyksen myötä tutkailla Gottfredsonin sarjoissa tapahtuvaa kehityksen kaarta. Aikajana ei ole toki nyt yhtä pitkä, koska pääpaino on sodassa.

Ajoilta ennen sotaa

Kirjaimellisesti vaarallinen Mikki ja Alakulo
Kirjaimellisesti vaarallinen Mikki ja Alakulo

Ensimmäinen tarina Merten kauhu on jo vuodelta 1935. Sotaa ei vielä silloin ollut käynnissä, mutta kansainvälisen ilmapiirin kiristyminen oli jo aistittavissa. David Gerstein analysoi sarjan konnan kapteeni Orangin olevan selvä viittaus natsismiin. Tarinana sarja on oikein mallikas ja seikkailullinen tyylinäyte. Mikin aisaparina on Postilentäjä-sarjassa aiemmin esiintynyt Alakulo, joka ei tämän jälkeen enää strippeihin palannutkaan. Kokonaisuuden kannalta on mukavaa, että tähänkin kirjaan saatiin mukaan Gottfredsonin tuotantoa 1930-luvulta.

Vuodelta 1940 peräisin oleva Hotellin haamut ei sekään vielä mikään sotasarja ole. Sota oli tällöin jo alkanut, mutta Yhdysvallat ei siinä vielä ollut mukana. Gerstein moittii tätä dekkarimysteeriä paikoin epäloogiseksi, mutta eivät tämän esille nostamat seikat kyllä lukijan silmille pomppaa. Päinvastoin, tarina on oikein mainio. Kuriositeettina mainittakoon tarinan haamujen huomattava yhdennäköisyys neljä vuotta vanhemman sarjan Mikki Hiiri ja seitsemän kummitusta vastaaviin.

Hyökkäykseen!

Räjähtävää meininkiä
Räjähtävää meininkiä

Vuoden 1942 Salaperäisessä korpissa päästään sotaa ajatellen tositoimiin, vaikkakaan ei rintamalle. Hessu saa pakit värväystoimistosta eikä Mikkiä huolita asetehtaalle, mutta ruoantuotantoon he kelpaavat. Tarinan alussa korostetaan isänmaallisesti, kuinka maatiloilla tehdään yhtä tärkeää työtä kuin tehtaissa. Tässäkin sarjassa on kyse dekkarimysteeristä sodan jäädessä vain asetelmalle lähtökohdat antavaksi taustaksi. Salaperäistä korppia seuraavassa, noin kuukausi sen jälkeen ilmestyneessä Voittoa rakentamassa -pätkässä Mikki kuitenkin jo pääsee lentokonetehtaalle lukijoille hupia tuottamaan.

Periviholliset vastakkain
Periviholliset vastakkain

Seuraavat kaksi sarjaa vuodelta 1943 ovat kirjan lähtökohtaisesti mielenkiintoisinta antia, sillä molemmissa Mikki kamppailee natseja vastaan. Kumpaakaan ei ole Suomessa ennen nähty. Natsisukellusvene on lyhyt kokonaisuus. Salaisessa tehtävässä päästään pidemmälle, jopa Saksan maaperälle asti, joka tietysti on tarinassa propagandan nimissä pilkan kohteena. Suurin skuuppi on Mustan Pekan paljastuminen natsiksi.

Natsisukellusvene ja Salainen tehtävä ovat kirjan ensimmäiset Bill Walshin käsikirjoittamat tarinat. Merten kauhun käsikirjoituksesta vastasi Ted Osborne, Hotellin haamut ja Salaperäinen korppi olivat Merrill De Marisin kirjoittamia ja Voittoa rakentamassa oli Dick Shaw’n kynästä. Toki kaikkien näiden juonimisessa Gottfredson oli mukana. Sen sijaan Walshin astuttua puikkoihin Gottfredson vastasi enää vain piirroksista. Tämä näkyy tarinoissa, jotka Walshin aikana muuttuivat levottomampaan ja vivahteikkaampaan suuntaan. Niissä ehditään pyyhältää miten ja missä vain.

Taakse poistu!

Tieteellisiä innovaatioita
Tieteellisiä innovaatioita

Edelleen vuoden 1943 Elektronilaatikossa sota jää taas taka-alalle ja kuvaan astuvat enemmän seuraavalla vuosikymmenellä yleiseen tietoisuuteen nousseet atomiajan kauhut. Vaarallisen keksinnön ja hullun tiedemiehen ympärillä pyörivässä sarjassa on Gottfredsonin tuotannossa ennenkin nähtyä science fiction -puolta. Suomessa debyyttinsä saavassa vuoden 1944 Sotaorvoissa taas tuodaan lyhyesti esiin sodan aiheuttamia humaaneja seurauksia.

Surmansaarella vuodelta 1944 on kirjan viimeinen toisen maailmansodan aikainen tarina. Siinä ajankohtainen sotiminen jää jälleen tauolle, mutta kahinat jatkuvat 1600-luvun maisemissa merirosvojen keskuudessa. Sarjaan liittyy ajassa matkustamisen lisäksi muitakin fantasiaelementtejä. Kokonaisuus on selvästi heikompi kuin aiempien vuosien vastaavanlaisissa kertomuksissa.

Vihollinen vaihtuu

Pekka perivihollisena sodassa kuin sodassa
Pekka perivihollisena sodassa kuin sodassa

Opuksen viimeisessä sarjassa Moookin aarteessa vaihdetaan sotaa. Toisen maailmansodan ja natsien tilalle tulevat kylmä sota ja kommunistit. Vuoden 1950 tuotos on julkaistu vuonna 2008 Mikki Hiiren juhlakirjassa, mutta nyt se saa komeamman julkaisualustan ja ulkoasun. Sarja on kirjaimellisesti melkoista juoksentelua paikasta toiseen. Mieleenpainuvinta on Salaisessa tehtävässä natsiksi paljastuneen Mustan Pekan rooli tällä kertaa kommunistina!

Kuten Mikin oman sanomalehden kohdalla, kokonaisuus ei Vaarallisessa Mikissäkään petä. Floyd Gottfredsonin tuotanto ansaitsee saada julkaisutilaa ja tällaiset upeat ja huolitellut kirjat ovat siihen erinomainen, kunnioittava ja kunnioitettava keino. Sanomalle on annettava suuret kiitokset siitä, että se on rohjennut julkaista tällaisen teoksen. Kyseessä ovat kulttuurihistoriallisesti merkittävät, mutta myös tarinoina hyvät sarjakuvat.

Mikin oman sanomalehden julkaisun jälkeen tuli epäilyksiä, että Gottfredsonin julkaiseminen Suomessa jäi siihen. Mikki ei ole täällä erityistä suosiota nauttiva hahmo ja liiketoiminnallisesti tälle omistettujen kirjojen julkaiseminen voisi olla arveluttava riski. Kaikeksi onneksi julkaiseminen jatkui Vaarallisen Mikin myötä – ja millaisilla eväillä! Tämän jälkeen mikä tahansa, mikä ennen oli vain epätoivoista utopiaa, näyttää Disney-sarjakuvan julkaisemisen puolella voivan toteutua.

Kuvat ©Disney

Floyd Gottfredsonin kuva: Inducks

Keskustele Floyd Gottfredsonista

Ankat vaihtavat miljöötä

Jo kahteen osaan ehtinyt Ankat maailman ympäri jatkaa Ankkojen maailmanhistorian ja Ankalliskirjallisuuden klassikoiden vanavedessä.

Ankat maailman ympäri 1 – Amerikan manner
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Päätoimittaja: Aki Hyyppä
Toimitus: Kirsi Ahonen, Hertta Hulkkonen, Viia Viitanen
Käännökset: Kirsi Ahonen, Ville Keynäs, Anu Partanen, Pekka Tuomisto, Kaisu Tupala, Kati Valli
Ulkoasu: Jouni Asikainen, Raimo Hyvönen, Sanna Lintunen
320 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4052-3
Suositushinta: 33,00 €

Ankat maailman ympäri 2 – Eurooppa
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Päätoimittaja: Aki Hyyppä
Toimitus: Kirsi Ahonen, Hertta Hulkkonen, Viia Viitanen
Käännökset: Kirsi Ahonen, Maria Bukyanagandi, Pekka Tuomisto, Kati Valli
Ulkoasu: Jouni Asikainen, Raimo Hyvönen
320 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4053-0
Suositushinta: 33,00 €

Maailmankiertue lähtee käyntiin Amerikan mantereelta. Ensimmäisen osan kaikki tarinat ovat Suomessa ennen julkaisemattomia ja suurin osa varsin uusia juttuja. Kirjan kymmenestä sarjasta peräti kuusi on 2010-luvulla tehtyjä. Eurooppaan suuntautuvassa toisessa osassa niitä on selvästi vähemmän, joten mukaan on mahtunut myös menneiden vuosikymmenien satoa.

Mikki 1930-luvun New Yorkissa
Mikki 1930-luvun New Yorkissa

On kiitettävä kovakantisten kirjojen linjaa. Niissä uskalletaan julkaista reilusti Mikki-sarjoja. Molemmat opukset alkavat Mikin tahdittamina, Amerikan manner peräti kahden tarinan voimin. Eikä Mikki pelkästään aloitukseen jää, Amerikan mantereen sisällöstä peräti puolet on hiiriuniversumiin sijoittuvia sarjoja. Eurooppa-kirjassa ankat vievät tosin jo selvästi voiton, kun hiiret saavat tyytyä kahteen tarinaan.

Disney-sarjakuvan teemallinen sijoittaminen Amerikan mantereelle on mielenkiintoinen projekti. Periaatteessahan tällaiseen joukkoon voitaisiin niputtaa mitä sarjakuvia vain, joissa satutaan seikkailemaan ihan kotikonnuilla Ankkalinnassa. Toki täysin ymmärrettävästi valikoimaan on haettu sarjoja, joissa Amerikka tosiaan eri muodoissaan näkyy. Lisäksi kirjasarjan nimi Ankat maailman ympäri viittaa siihen, että tarkoituksena on reissata.

Tex Ankka seikkailee
Tex Ankka seikkailee

Amerikan mantereen sisältö on melko keskinkertaista sarjakuvaa Aku Ankan taskukirjoja lukeneille tutuilta italialaisilta tekijöiltä. Kaksi tarinaa erottuu edukseen. Corrado Mastantuonon Tex Ankka -sarjassa Lainvartijan saappaissa Mastantuonon luomus Palle Pulppu pääsee Akun ja Pellen kanssa parodioimaan tunnettua lännensarjakuvaa Tex Willeriä. Tarinasta irtoaa varmasti enemmän Texinsä lukeneille, mutta se on hyvää viihdykettä myös muille.

Myös toisen joukosta esiin nousevan tarinan nimihenkilönä on harvinaisempi tuttavuus, nimittäin Kuru Korppi. Romano Scarpan tekemässä Asteekkien piñatassa Kuru pääsee Hessun helikopterilähettipalvelun kyytiin turvaamaan vakuutetun arvoruukun matkantekoa. Lopputulos on hauska ja vinhasti piirretty mestarin työ.

Mainittujen sarjojen myötä on melkein tullutkin esiteltyä Amerikan mantereen sisältö, koska sitä vallitsevat kaksi teemaa ylitse muiden: länkkärit ja intiaanit. Kirjan alkuun ujutetusta tarinoiden miljööt osoittavasta kartasta voi jo ennalta arvata, mitä tuleman pitää. Tarinoiden valintaprosessiin olisi täten toivonut enemmän mielikuvitusta. Amerikan manner on teemana niin laaja, että ei näkökulmaa olisi tarvinnut rajoittaa iänikuisiin Villin lännen rosvojahteihin ja intiaaniaarteiden etsintään.

Eurooppa-kirjan erittäin pikselöityneestä kartasta voi onneksi havaita tarinoiden ainakin sijoittuvan eri puolille maanosaa. Niiden tapahtumapaikkana Italia toki dominoi, mutta muistetaan, että italialaisperäisiä sarjakuvia tässä kahlataankin. Yksi Egmont-tuotoskin on tosin mahtunut mukaan, Dave Angusin ja Juan Torres Perezin McRuojan tempaus, jonka miljöön arvaa jo tarinan nimestä. Se on Skotlanti.

Tarinoiden kokonaisuus on tasapainoisempi kuin pariin teemaan keskittyneessä Amerikan mantereessa. Euroopan kohdalla ei ole jääty kiinni vain johonkin tiettyyn teemaan. Välillä olo kylläkin tuntuu siltä, että tässä edelleen luettaisiin Ankkojen maailmanhistoriaa, sillä niin moni tarina sijoittuu menneeseen. Oikeastaan ainoa sarja, joka ei mitenkään selvästi hyödynnä historiaa, on Sergio Badinon käsikirjoittama Italian ympäriajo, jonka piirtämisvastuu on sälytetty neljälle taiteilijalle eli Alessandro Gottardolle, Carlo Limidolle, Marco Melonille ja Silvia Zichelle.

Eurooppa-kirja on sisällöltään ylivoimaisesti Amerikan mannerta parempi. Siinä on keskinkertaisen sarjakuvan sijaan hyvää, paikoin jopa erinomaista sarjakuvaa. Ainoat pettymykset ovat kirjoista ainoa aiemmin Suomessa nähty, Aku Ankan taskukirjassa 160 julkaistu François Corteggianin ja Paolo Motturan Viikinkipäällikkö Hessu Hirmuinen ja Stefano Ambrosion ja Claudio Panaresen lyhykäinen, antiikin Roomaan sijoittuva Pellaeus ja kehityksen tuulet.

Onnistumisten lista on luonnollisesti pidempi, mutta nostetaan muutama huipputapaus esiin. Marco Boscon ja Paolo Motturan aikamatkustuseepos Italian kohtalonhetket on juonellisesti hieno ja erinomaisesti piirretty kokonaisuus. Erikseen on mainittava sivuilta 181 ja 193 löytyvät Motturan upeat historialliset kuvitukset. Hauska juttu on Giorgio Figusin ja Valerio Heldin Aurinkokuninkaan aikaiseen Ranskaan sijoittuva Agapet de Ankerac ja soosien soosi, jossa nähdään sen aikainen versio ATP:stä eli Ankan turvallisuuspalvelusta. Mainittava on vielä kirjan päättävä Giorgio Pezzinin ja Giorgio Cavazzanon Kaltevan tornin kaupunki, jossa tutut maestrot asettavat Roopen ja Kroisoksen keskinäisen kilvan historiallisesti ja esteettisesti merkittävälle maaperälle.

Ankat maailman ympäri on hyvää jatkoa Ankkojen maailmanhistorian ja Ankalliskirjallisuuden klassikoiden viitoittamalla tiellä. Näin voi todeta sarjan toisen opuksen, Euroopan luettuaan. Ensimmäinen eli Amerikan manner jätti vielä paljon parantamisen varaa, mutta Eurooppa-kirjassa isompia puutteita ei enää esiinny. Toivoa sopii, ettei muissa osissa enää astuta Amerikan mantereen kaltaisiin ansoihin ja takerruta yhteen tai kahteen teemaan. Ankkojen seuraavana ”matkakohteena” on Afrikka, josta saisi varmasti revittyä erilaisia tarinoita, mutta sellaiset teemat kuin muinainen Egypti ja viidakoissa pyöriminen voivat pahimmillaan kostautua yksitoikkoisena kokonaisuutena.

Kuvat ©Disney

Keskustele Ankoista maailman ympäri

Aku Ankka vuonna 1973 – paluu tulevaisuuteen?

Aku Ankan vuosikertaa 1973 ryydittävät Carl Barksin toiveklassikot, uutteran Tony Stroblin tarinoiden väheneminen ja toisen työmyyrän Vicarin uran alku. Kuulostaako tutulta?

Aku Ankka Näköispainos vuosikerrasta 1973, I ja II osa
Sanoma Magazines Finland Oy 2015
Toimitus: Antti Hulkkonen, Aki Hyyppä ja Viia Viitanen

Ulkoasu ja esipuheiden taitto: Raimo Hyvönen
842 sivua, sidottu (I osa), 878 sivua, sidottu (II osa)

ISBN: 978-951-32-4048-6 (I osa), 978-951-32-4049-3 (II osa)
Suositushinta: 51,00 €/kpl, 102,00 € yht.

Ankat talvitunnelmissa

Talvisia tarinoita sisältävistä kovakantisista on kehkeytynyt Aku Ankka -julkaisujen kohdalla jo perinne. Sukset ristissä jatkaa traditiota kunniakkaasti.

Sukset ristissä – Talvisia tarinoita Ankkalinnasta
Sanoma Media Finland Oy 2014
Toimitus: Kirsi Ahonen, Viia Viitanen, Ville Viitanen
Suomennokset: Aku Ankan toimitus ja Kati Valli / Katin käännös ja koukku

Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen

256 sivua, sidottu

ISBN: 978-951-323853-7

Suositushinta: 29,00 €

Aiempina vuosina nähdyt Ankkalinnan suuri joulukirja, Taskarin joulukirja, Carl Barksin joulu -opukset sekä kaksi nidettä Aku Ankan joulutarinoita ovat nimiensä mukaisesti pitäneet sisällään jouluisia sarjoja. Sukset ristissä ei pyri olemaan joulujulkaisu, vaan edeltäjistään poiketen keskittyy Ankkain talvisiin menoihin ilman joulutunnelmointia. Tällaisia talvisia tarinoita sisältävälle julkaisulle onkin perusteensa joulukirjojen putken jälkeen.

Sanoman viimeisimpien julkaisujen ja viimevuotisten Joulutarinoiden linjalla jatketaan siten, että kirjan painojälki on onnistunutta ja kaunista. Myös väritys on niin silmiä hivelevää, että tässä täydellisyydessähän melkein väkisin ajautuu jouluisiin tunnelmiin, vaikkei se kirjan tarkoitus olekaan. Pukinkonttiin sopivaksi lahjaksi se kuitenkin soveltuu erinomaisesti.

Talvitarinat aloitetaan paukkupakkasilla
Talvitarinat aloitetaan paukkupakkasilla

Sisällysluetteloon mahtuvat 27 nimikettä kielivät siitä, että paino on lyhyillä sarjoilla. Pitkät seikkailut ovat saaneet tehdä tilaa erilaisille hupailuille, mikä on oma valintansa. Ratkaisu on osuva, sillä pitkien tarinoiden perään ei ehdi haikailemaankaan sarjojen ollessa toinen toistaan viihdyttävämpiä. Valikointi on onnistunut toimitukselta hyvin, vaikka sisällysluettelossa tarinoiden perässä liukuvat pitkät listat niiden aiemmista julkaisuista saattavatkin alussa nostaa niskakarvoja pystyyn. Epäilyksiä voi herättää myös se, että tarinoista ainoastaan kolme on Suomessa ennen julkaisemattomia. Luku-urakasta suoriuduttuaan kirjaa voi kuitenkin pitää malliesimerkkinä siitä, kuinka usein aiemmin nähdyistäkin sarjoista voidaan koostaa mainio kokoelma.

Yksi harmillinen tekijä kirjassa on tekijöiden harvalukuisuus. Muutamat tekijät saavat opuksesta suunnattomasti tilaa, mikä ei Ankka-kovakantisissa mitenkään uutta ole. Carl Barksilta on kirjaan kaivettu neljä kymmensivuista, jotka kaikki useista aiemmista julkaisukerroistaan huolimatta pitävät kyllä sarjojen joukossa pintansa. Hannu Hanhen ensiesiintymisen sisältävä Se parhaiten nauraa, Majavasaaren postitoimistoon suuntaava Aku Ankka saa univormun, ankanpojat ensi kertaa sudenpentuina esittelevä Pelastusoperaatio Huurusolassa sekä Akun ja poikien taistoa klassisesti varioiva Uudenvuoden päätökset ovat jokainen kiistattomia klassikoita.

Vicarin Aku pakojalalla
Vicarin Aku pakojalalla

Barksia enemmän edustettu kirjassa on vain Vicar, joka tuotteliaisuudellaan on kenties perustellussakin asemassa saadessaan julkaisuissa yleensäkin runsaasti tilaa. Vicarin kynänjälki ja sarjojen käsikirjoitusten poikkeukseton laadukkuus eivät kuitenkaan saa asiain tilaa harmittelemaan. Vicarin aikalaiselta ja niin ikään ylistettävältä maestrolta Daniel Brancalta on kirjassa kolme sarjaa, jotka ovat mallikkaita tyylinäytteitä herran lennokkaasta viivasta.

Brancan kirjaimellista lennokkuutta
Brancan kirjaimellista lennokkuutta

Alussa tuli mainittua kirjan keskittyminen Ankkain talvisiin menoihin, mikä valitettavan nykyisen yleisen linjan mukaisesti johtaa siihen tilanteeseen, ettei Hiiri-sarjoille ole jäänyt juurikaan tilaa. Mikki-tarinoita on vaivaiset neljä kappaletta, joista kaksi on Paul Murryn piirtämiä lyhyitä Pluto-sarjoja. Kolmas sarjoista on niin ikään Murryn piirtämä ja lyhyt sekin. Viimeinen tarinoista on Giovan Battista Carpin tuntemattomaksi jääneen käsikirjoittajan juonesta piirtämä, mutta se on laadultaan sen verran heikko ja peräti kirjan huonoin tarina, että minkäänlaisesta Mikin juhlasta ei opuksen kohdalla voida puhua. Ankka-sarjojen mittavan joukon ja muutaman Hiiri-jutun keskelle mahtuu lisäksi kaksi Pikku Hukka -tarinaa piirtäjinään Gil Turner ja Harvey Eisenberg.

Vauhtia Mooresin tyyliin
Vauhtia Mooresin tyyliin

Ankka-sarjojen joukkoon mahtuu vielä Don Rosan Ankkalinnasta Lillehammeriin, kaksi näytettä William Van Hornilta, uudenvuoden seikkailu Marco Rotalta, Scalabronin lyhyt Pelle-juttu, Frank McSavagen Mummo Ankka filmitähtenä, Kari Korhosen ja Estebanin Pikku-Aku-sarja, Dick Mooresin piirrostyö sekä Daan Jippesin ja Freddy Miltonin maanmainio Kuusisataa tynnyrillistä kalanmaksaöljyä. Viimeksi mainitun lisäksi kaksi sitä edeltänyttä ansaitsevat erityismaininnat. Lumilinnakkeen sankarit on yksi parhaista Korhosen käsikirjoittamista Pikku-Aku-sarjoista ja Dick Mooresin piirtämä Roisto suksilla on pähkähullulla lopulla kruunattu pähkähullu tarina. Harmi, että sen käsikirjoittaja on jäänyt hämärän peittoon.

Sukset ristissä on mainio talvinen kokoelma Ankka-sarjoja tasaisesti eri vuosikymmeniltä niille, joita ei haittaa Mikki-sarjojen vähyys, sarjojen monet aiemmat julkaisukerrat tai tekijäskaalan niukkuus – ja vaikka haittaisikin, kirjan tarinat ovat niin mainioita, että sen lukemista voi silti suositella. Ankka-julkaisuissa on kuitenkin viime aikoina pyöritty sen verran pienen piirtäjäryhmän ympärillä, että siihen on pakko tulla vähitellen muutosta. Maestrojen asemat on hyvä tunnustaa, mutta se ei tarkoita sitä, että muut täytyisi jättää pimentoon.

© Disney

Keskustele kirjasta sekalaisten Disney-julkaisujen osiossa

Kunnia Gottfredsonille

Sanoma tekee kulttuuriteon julkaisemalla vihdoin Mikki-mestari Floyd Gottfredsonin tarinoita omassa kirjassaan.


Mikin oma sanomalehti – Floyd Gottfredsonin parhaita tarinoita

Sanoma Media Finland Oy 2014

Toimitus: Ville Viitanen, Aki Hyyppä

Sarjojen ja esipuheiden suomennos: Antti Hulkkonen

Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen

128 sivua, sidottu

ISBN: 978-951-32-3919-0

Suositushinta: 33,00 €

Järkälemäiseen opukseen on valikoitu seitsemän sarjaa, jotka kannessa luetaan Gottfredsonin parhaimmistoon kuuluviksi. Kirjan järkälemäisyydellä ei tässä tapauksessa viitata sivumäärään vaan kirjan tavanomaisesta Disney-julkaisusta poikkeavaan kokoon. Samoissa mittaluokissa ovat 1970- ja 1980-luvuilla julkaistut niin sanotut jättikirjat, kuten Minä Aku Ankka ja Ankkalinnan säpinät.

Floyd Gottfredson
Floyd Gottfredson

Koosta ei luku-urakassa ilmene harmia vaan päinvastoin rutkasti iloa. Valittu tyyli tuntuu oikealta ratkaisulta Gottfredsonin strippien julkaisualustaksi. Yhdelle sivulle mahtuvat kuuden päivän eli yhden viikon stripit (sunnuntaisinhan lehdissä ilmestyi stripin sijaan sunnuntaisarja). Muutamia vuosia sitten Sanoman julkaisuja usein vaivanneet ongelmat painatuksen laadussa ovat tiessään, kun Gottfredsonin kauniissa viivassa ei ole nähtävissä pikseleitä, rasteroitumista tai mitään muitakaan ikävyyksiä. Väritys on silmiä hivelevää, mikä saa allekirjoittaneen perumaan aiemmat toiveensa strippien julkaisemisesta mustavalkoisina.

Kirjaan lisätyistä David Gersteinin kirjoituksistakin käy ilmi Gottfredsonin mittavan uran pituus – 45 vuotta – mutta ymmärrettävistä syistä opukseen valitut sarjat ovat pääosin 1930-luvun tuotoksia. Vuodesta 1955 lähtienhän stripeistä hävitettiin jatkuvat juonet ja seikkailut ja siirryttiin arkisen maailman vitseihin. Gerstein tuokin aiheellisesti esille Mikin persoonan kehityksen Gottfredsonin tarinoissa. Alkuaikojen vauhdikkaasta viikarista siirrytään yhteiskuntaa avustavaan ja vastuullisuudentuntoisempaan hiireen. Kehityksen päätepysäkki on arkista elämää elävä kotihiiri, johon jopa itsensä Gottfredsonin toimesta viitataan tylsänä hahmona. Arvio on toki todenmukainen verratessa myöhempien aikojen huumoristrippejä aiempien vuosien jännitysnäytelmiin.

Gottfredsonilaisen 30-luvun monet kasvot

Akun debyytti Mikki-stripissä
Akun debyytti Mikki-stripissä

Kulttuurihistoriallinen matka muussakin kuin Mikin hahmon kehitykseen keskittyvässä mielessä alkaa vuodelta 1935 peräisin olevasta Mikin oma sanomalehti -sarjasta. Kyseisen tarinan valinta kirjan nimitarinaksi on selkeän populistinen valinta. Se on kirjan sarjoista ainoa, jossa esiintyy suomalaisen lukijakunnan Mikkiä enemmän arvostama Aku Ankka. Onpa Aku jopa napsaistu sarjasta kanteen asti, vaikka tämän rooli tarinassa melko pieni onkin. Niin tai näin, tarina on hyvä lisäys kirjan antiin, sillä se on täydellinen kuvaus pienen hiiren kamppailusta korruptiota ja gangstereita vastaan.

Seuraava sarja on hyppäys jo selkeämmin poliisia avustavaan Mikkiin, vaikka yhteiskunnallista vastuuta tämä ottikin jo Mikin omassa sanomalehdessä. Vuoden 1938 Putkimieskopla muistetaan etsivä Kaasin debyytistä ja mielenkiintoisesta rikossarjasta. Kuten yleensäkin Gottfredsonin sarjoissa, huumori ja jännitys kulkevat sujuvasti käsi kädessä. Tätäkään sarjaa ei voi kuvata kuin täydelliseksi.

Brutaalia 30-luvun maailmankuvaa
Brutaalia 30-luvun maailmankuvaa

Mainittua kulttuurihistoriaa kuhisee Mikki Hiiri seilaa aarresaarelle -tarinassa vuodelta 1932. Afrikkalaisia raakalaismaisina ihmissyöjinä kuvaavan tarinan julkaiseminen on vaatinut toimitukselta rohkeutta, sillä kuten on nähty esimerkiksi Tintti Afrikassa -albumin ympärillä käydyistä jupakoista, nykypäivänä rasistisiksi katsottavat kulttuurin tuotokset, olkootkin sitten vuosikymmeniä aikaisemmin tehtyjä, joutuvat usein sensuurivaatimusten hampaisiin. Ei Mikinkään seikkailua kuitenkaan pidä rasistisena nähdä vaan oman aikakautensa tuotteena, joka kertoo kyseisenä aikana vallinneesta maailmankuvasta. Itse sarjasta esille nostettava sivujuonne on nykyisin vahvasti Mikin aisapariksi laskettavan Hessun poissaolo hahmon tullessa luoduksi vasta saman vuoden lopussa ja Pollen rooli tämän tilalla, vaikkei hän varsinaiseen seikkailuun tässä tapauksessa ajaudukaan mukaan.

Monipuolisuudessaankin yhtä onnistunutta

Vuodelta 1936 peräisin oleva Saari taivaalla edustaa Mikki-strippien science fiction -puolta. Ensiesiintymisensä suorittaa tohtori Ykskorva ja Mikin rinnalle on tiensä löytänyt Hessu. Hänen mukaantulonsa on osaltaan mahdollistanut Mikin hahmon vakavoitumista ja henkistä kasvua, kun vitsit on monin paikoin voitu ulkoistaa hänen harteilleen. Saari taivaalla on malliesimerkki Gottfredsonin taidoista mitä erilaisimpien tarinoiden tekemiseen ja tyylilajien käyttämiseen onnistuneella ja samalla lukijat puoleensa koukuttavalla tavalla.

Gottfredsonin Kaapu saa Mikinkin pakosalle
Gottfredsonin Kaapu saa Mikinkin pakosalle

Mustakaavun ensirötökset vuodelta 1939 on kirjan viimeinen 1930-luvun tuotos ja samalla viimeinen esimerkki Gottfredsonin yhdessä Merrill De Marisin ja Ted Osbornen kanssa käsikirjoittamista sarjoista. Tarinan nimi kertoo siitä jo olennaisen. Kaavun lisäksi poliisimestari Sisun ensiesiintymisen sisältävä sarja on jälleen oikeaa mestarin työtä. Tässä sarjassa nähdään aito Mustakaapu. Samaa hyytävää tunnelmaa hahmo ei ole tavoittanut kenenkään muun käsissä. Päinvastoin, Kaapua on tarkoituksenmukaisesti usein humorisoitu, mikä on hahmon kohdalla ollut ikävä ratkaisu, sillä Kaapu on parhaimmillaan nimenomaan hyytävissä tunnelmissa. Mustakaavun ensirötösten kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota myös Mikin hahmon ulkonäölliseen kehitykseen, kun ensimmäistä kertaa kirjassa tällä on nykyisenlaiset silmät.

Walshin villit vuodet

Meno jatkui hurjana Walshinkin aikana
Meno jatkui hurjana Walshinkin aikana

Kirjan kaksi viimeistä tarinaa ovat Bill Walshin käsikirjoittamia. Walshin käsikirjoituksiin siirryttiin sotavuosina, kun Gottfredson alkoi kokea työtaakkansa turhan suureksi. Ensimmäinen kirjan Walsh-sarjoista, Huomisen maailma vuodelta 1944, on tyypillistä Walshia ruutujen vilistessä erikoisia olosuhteita ja ympäristöjä. Walshin käsikirjoitukset ovat erilaisia verrattuna Gottfredsonin ja kumppaneiden, vaikka niissäkin oli toki käyty Huomisen maailman kaltaisissa utopistisemmissa maisemissa. Walshin maailmat ovat eriskummallisia, kylmiä ja vaikeasti hahmotettavia. Ainaisessa pienoisessa sekasorron tilassa sarjoja ei ole yhtä miellyttävä lukea kuin Gottfredsonin ennen Walshin mukaantuloa tekemiä tarinoita.

Midaan sormuksessa vuodelta 1952 on Huomisen maailmaan verrattuna humoristisempi ja keveämpi ote. Kylmempiin, erikoisempiin ja epämiellyttävämpiin tunnelmiin sarja ajautuu Gersteinin kirjoituksessaan nimittämän salaperäisen auktoriteettihahmon astuessa näyttämölle. Walshin käsikirjoittamat sarjat eivät pärjää vertailussa 1930-luvun puhtaasti gottfredsonilaisiin tarinoihin. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen vaan kyllä Walshinkin ajoilta hyviä sarjoja löytyy. Kokonaisuutena 1930-luvun ajanjakso on kuitenkin kirjan sarjojen osoittamalla tavalla parempi.

Sanomalle on pakko nostaa hattua tällaisen kirjan julkaisemisesta ja ojentaa ruusu päälle ulkoasun hienosta toteutuksesta. Risuitta ei kuitenkaan jäädä. Lukijoiden käymässä keskustelussa on havaittu, ettei toimitus ole viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa tarinoiden aiempien Suomen-julkaisujen kaivamisen yhteydessä. Midaan sormusta ei sisällysluettelon mukaan ole julkaistu Suomessa laisinkaan, vaikka todellisuudessa se on Helsingin Sanomissa nähty, vieläpä niinkin lähihistoriaan ulottuvana vuotena kuin 1988.

Kokonaismieliala kirjan kohdalla on kuitenkin ehdottoman positiivinen. Mikin oma sanomalehti on paras Disney-julkaisu pitkään aikaan. Kun Ankka-mestareiksi nimetyt Carl Barks ja Don Rosa saavat jatkuvalla syötöllä nimeään kantavia teoksia, kuvittelisi Mikki-mestarinkin kohdalla olevan sellaiseen aihetta. Inhorealistinen näkökulma kuitenkin on, että suomalainen lukijakunta ei ota Mikkiä edelleenkään omakseen ja Gottfredson-julkaisut – puhumattakaan Gottfredsonin kootuista Barksin ja Rosan jalanjäljissä – saavat jäädä vain haaveisiin.

©Disney

Floyd Gottfredsonin kuva: Inducks

Keskustele Floyd Gottfredsonista