Feral Gentry on vuodesta 2012 julkaistu nettisarjakuva. Toistaiseksi sitä on valmistunut yli 350 sivua. Tekijät, Anayte ja Matti Delahay, arvioivat saattavansa sarjan päätökseen ensi tai sitä seuraavan vuoden aikana.
Tuomi-keiju elää ihmisten keskuudessa, mutta erakkona, vailla todellista kontaktia ihmisiin tai heidän yhteiskuntaansa. Yksinäisyydelle tulee äkkiloppu hänen tavattuaan Cypress-neidon. Tuomi ja Cypress ovat pian rakastavaisia, ja Cypressin kautta Tuomi tutustuu muihin keijuihin.

Anayte kuvittaa ja Matti vastaa käsikirjoituksesta. Sarja kattaa neljä lukua, joista kolme on julkaistu myös kirjoina.
Ensimmäinen kirja, Hermit Lord (2014), etenee verkkaisesti. Tekijät eivät alussa paljasta koko kuvaa sarjastaan. Tuomi aavistaa keijujen salaavan jotain. Cypress on kuitenkin kietonut hänet otteeseensa, ja pitää epäilyt loitolla.
Soothsayer Court (2016) vie päähenkilön kotiin, keijujen hoviin, missä Tuomi vedetään selvittämään katoamista. Tapahtunut voi osoittautua henkirikokseksi. Tuomi tiedostaa joutuneensa pelinappulaksi, muttei voi välttää juonittelua.
Kolmannessa kirjassa, In Cold Flames (2019), juonittelu osoittautuu vaaralliseksi valtapeliksi, jota viimeisessä luvussa, Hermit’s Respite, käydään jo asein. Viimeisen luvun takaumissa myös taustoitetaan syvemmin fantasiamaailmaa ja päähenkilön menneisyyttä.

Visuaalisesti sarja miellyttää alusta lähtien, mutta viimeinen luku on jo suorastaan upeaa jälkeä. Kuvituksen varmuuden myötä ensin persoonattomilta vaikuttaneilla kasvoilla havaitsee vuosien mittaan lisää aistikkuutta. Keijut on toki alusta lähtien helppo erottaa toisistaan päässä kasvavien lehvien vuoksi. Hahmojen luonnetta kuvaa myös se, kuinka nämä pukeutuvat.
Harmaasävyjen joukkoon ilmestyvät värit korostavat hetkeen liittyviä tunnelmia, usein tunteitakin. Siten myös silmät, sielujen peilit, esitetään väreissä vaikka sivulla ei värejä muutoin olisikaan.
Satunnaisesti sivuilla esiintyy myös animoituja ruutuja. Animaatiota käytetään maltillisena tehokeinona, dramatisointitarkoitusta useammin korostamaan ajan kulumista.

Toistuvasti Tuomi vajoaa lyötynä maahan vain herätäkseen kohtaamaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Kaavamaisuus juonen edistämisessä on pieni puute. Tärkeämpää on, että käsikirjoitus pitää mittavan kokonaisuuden kasassa.
Verkkaisesti etenevä tarina vie mukanaan pitemmissä osissa luettuna. Tekijöiltä sujuu erityisesti sanaton kerronta. Tunnelmissa viipyillään, mutta niihin ei jäädä vellomaan. Sarjan rytmiin on helppo sopeutua.
Feral Gentry on englanninkielinen, ja sitä voi seurata osoitteessa: feralgentry.thecomicseries.com
Kuvat © Anayte Delahay, Matti Delahay
Keskustele Feral Gentry -sarjasta Kvaakissa.
Lue Etelä-Suomen Sanomien artikkeli sarjan tekijöistä.